Kitkapöntön poltto

Eli kaksoispesä kattilan käyttö olisi EU:n kiellettävä suurimpana saastuttajana.Eikä vain ilmastoa vaan myös ihmisiä kohtaan,sillä kun poltetaan tulta 24h vuorokaudessa pienellä vedolla niin pihat ovat sinisen pahan hajuisen kitkan peitossa. Tuuleta siinä sitten huoneita, puhumattakaan että veisi petivaatteita tai muutakaan ulos tuulettumaan. Kyllähän minä sen ymmärrän että rahan äänellähän se öljypoltin siellä pannuhuoneessa hurisee mutta sillä puu määrällä lämmittäis isommankin talon jos hankkisi alapalokattilan parin kuution varaajalla.
1226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hyvin sillä se toimii myös jätehuoltolaitoksena, miksi raahata jätteitä muualle poltettavaksi kun ne voi muutttaa lämmöksi omassa kattilassa.

Ja öljy lähetee päälle kun roskat on loppu jos vaikka sytyttää roskakattilan ennen töihin lähtöä. Ja kämppä on lämmin kun tulee kotiin ja savuja ei näy missään!

Ja yleensä aina tuuliee sen verran että savut ei jää omalle pihalle leijumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiellettävä kirjoitti:

Eli kaksoispesä kattilan käyttö olisi EU:n kiellettävä suurimpana saastuttajana.Eikä vain ilmastoa vaan myös ihmisiä kohtaan,sillä kun poltetaan tulta 24h vuorokaudessa pienellä vedolla niin pihat ovat sinisen pahan hajuisen kitkan peitossa. Tuuleta siinä sitten huoneita, puhumattakaan että veisi petivaatteita tai muutakaan ulos tuulettumaan. Kyllähän minä sen ymmärrän että rahan äänellähän se öljypoltin siellä pannuhuoneessa hurisee mutta sillä puu määrällä lämmittäis isommankin talon jos hankkisi alapalokattilan parin kuution varaajalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu