Mielestäni…
Taitavan tekijän hyvin suunniteltu ja huolellisesti viimeistelty piirustus tai maalaus on vasta lähtökohta. Viimeistelyn tarkoituksena on luoda teokseen tekijän tarkoittama tunnelma. Välittää se katsojalla. Viimeistely vailla tätä elementtiä jättää teoksen pelkäksi tekniseksi taidonnäytteeksi.
Taitavasti tehty teos jää vajaaksi, mikäli siitä puuttuu tämä tunnelma. Se jää vajaaksi ennen kaikkea siksi, että katsojakin huomaa tekijällä olevan tekniset valmiudet tunnelman luomiseen, tunnelman joka teoksesta ei kuitenkaan välity.
Edelfelt oli taitava maalari joka sai luotua teoksiinsa myös tunnelman. Gallen Kallela ei mielestäni ollut teknisesti yhtä virtuoosimainen, mutta tästä huolimatta hänen teoksissaan tunnelma on Edelfeltinkin teoksia vahvempi.
Hugo Simberg oli itse asiassa melko keskinkertainen tekijä teknisessä mielessä, mutta tästä ”puutteesta” huolimatta hänenkin teoksissaan on erittäinkin väkevä tunnelma.
Miksei teknisesti etevin ole etevin myös tunnelman luomisessa?
Tyhjä tarkoittaa ääretöntä, rajoittamatonta tilaa. Meillä ei siis ole mitään rajoitteita, vain mahdollisuuksia. Voimme ainoastaan onnistua ja kyse on siitä, kuinka hyvin.
Tyhjä kangas täytetään monilla eri elementeillä, joista tekninen muodostaa yhden kokonaisuuden.
Teknisesti lahjakkaan on helppo motivoitua työstämään nimenomaan tätä osaa teoksissaan. Sen hallinta on ainakin ennen ollut tie menestykseen. Täyttämällä kangas ennen kaikkea teknisesti moitteettomalla materiaalilla, on tekijä helpoimmin turvannut toimeentulonsa.
Edelfelt luo teoksiinsa tunnelman aiheilla ja teknisesti virheettömällä tyylillä. Hänen teoksistaan huomaa, ettei hänen ole tarvinnut tehdä kompromisseja tekniikan tai sommittelunkaan osalta. Edelfelt on pystynyt luomaan kauneuden illuusion jossa voi esiintyä vajavaisia, virheellisiä hahmoja, mutta näiden hahmojen tekninen esiintuominen on sujuvan virheetöntä.
Tämän kaltainen maalaamisen helppous on myös kansainvälisestikin sen verran erityislaatuista, että jo elinaikanaan Edelfelt oli ulkomaillakin tunnustettu maalari. Kansainvälisyys lienee osaltaan vaikuttanut myös aiheiden valintaan. ja niiden käsittelyyn. Nimenomaan aiheiden käsittelyssä Edelfeltille riitti kuitenkin kevyt pintaraapaisu koska hänen ei tarvinnut, ollut kiinnostusta, (edellytyksiä?) tai aikaakaan edetä syvemmälle.
Tässä kohtaa jää taidekenttä avoimeksi nostaa muita tekijöitä esille.
Hugo Simberg, kuten todettua, ei ollut Edelfeltin tasoinen tekniikkataituri. Hän ei ollut suinkaan teknisesti huono vaan itse asiassa Suomen oloissa melko tasokaskin, mutta ei Edelfeltiin verrattavissa. Kuitenkin hän pääsi mielestäni Edelfeltiä pidemmälle tunnelman luomisessa nimenomaan tekniikkansa ansiosta. Vältän tässä käyttämästä termiä ”tekniikan puute” koska se tekisi Simbergille vääryyttä.
Esimerkiksi Simbergin kuolemaa käsittelevissä teoksissa niiden tekninen ”vajavaisuus” nostaa niiden tunnelman ohi minkään taituruudella saavutetun. Itse koen, että näiden teosten teknisesti parempi toteutus olisi johtanut niiden ylityöstämiseen.
Luulisin, että Simberg olisi halutessaan voinut maalata teknisesti paremminkin, siis harjoittelemalla sitä, mutta ei nähnyt sille tarvetta. Se tunnelma jota hän tavoitteli, saavutettiin niillä teknisillä valmiuksilla jotka hänellä jo oli. Hän koki muut asiat teoksissaan tärkeämmiksi kuin teknisen etevyyden.
Jokainen viiva ja siveltimen veto tuo esille tekijän persoonallisuuden ja tästä näkökulmasta Edelfelt ja Simberg olivat kovin erilaisia sekä ihmisinä että taiteilijoina.
Taitavan tekijän hyvin suunniteltu ja huolellisesti viimeistelty piirustus tai maalaus on vasta lähtökohta. Viimeistelyn tarkoituksena on luoda teokseen tekijän tarkoittama tunnelma. Välittää se katsojalla. Viimeistely vailla tätä elementtiä jättää teoksen pelkäksi tekniseksi taidonnäytteeksi.
Taitavasti tehty teos jää vajaaksi, mikäli siitä puuttuu tämä tunnelma. Se jää vajaaksi ennen kaikkea siksi, että katsojakin huomaa tekijällä olevan tekniset valmiudet tunnelman luomiseen, tunnelman joka teoksesta ei kuitenkaan välity.
Edelfelt oli taitava maalari joka sai luotua teoksiinsa myös tunnelman. Gallen Kallela ei mielestäni ollut teknisesti yhtä virtuoosimainen, mutta tästä huolimatta hänen teoksissaan tunnelma on Edelfeltinkin teoksia vahvempi.
Hugo Simberg oli itse asiassa melko keskinkertainen tekijä teknisessä mielessä, mutta tästä ”puutteesta” huolimatta hänenkin teoksissaan on erittäinkin väkevä tunnelma.
Miksei teknisesti etevin ole etevin myös tunnelman luomisessa?
Tyhjä tarkoittaa ääretöntä, rajoittamatonta tilaa. Meillä ei siis ole mitään rajoitteita, vain mahdollisuuksia. Voimme ainoastaan onnistua ja kyse on siitä, kuinka hyvin.
Tyhjä kangas täytetään monilla eri elementeillä, joista tekninen muodostaa yhden kokonaisuuden.
Teknisesti lahjakkaan on helppo motivoitua työstämään nimenomaan tätä osaa teoksissaan. Sen hallinta on ainakin ennen ollut tie menestykseen. Täyttämällä kangas ennen kaikkea teknisesti moitteettomalla materiaalilla, on tekijä helpoimmin turvannut toimeentulonsa.
Edelfelt luo teoksiinsa tunnelman aiheilla ja teknisesti virheettömällä tyylillä. Hänen teoksistaan huomaa, ettei hänen ole tarvinnut tehdä kompromisseja tekniikan tai sommittelunkaan osalta. Edelfelt on pystynyt luomaan kauneuden illuusion jossa voi esiintyä vajavaisia, virheellisiä hahmoja, mutta näiden hahmojen tekninen esiintuominen on sujuvan virheetöntä.
Tämän kaltainen maalaamisen helppous on myös kansainvälisestikin sen verran erityislaatuista, että jo elinaikanaan Edelfelt oli ulkomaillakin tunnustettu maalari. Kansainvälisyys lienee osaltaan vaikuttanut myös aiheiden valintaan. ja niiden käsittelyyn. Nimenomaan aiheiden käsittelyssä Edelfeltille riitti kuitenkin kevyt pintaraapaisu koska hänen ei tarvinnut, ollut kiinnostusta, (edellytyksiä?) tai aikaakaan edetä syvemmälle.
Tässä kohtaa jää taidekenttä avoimeksi nostaa muita tekijöitä esille.
Hugo Simberg, kuten todettua, ei ollut Edelfeltin tasoinen tekniikkataituri. Hän ei ollut suinkaan teknisesti huono vaan itse asiassa Suomen oloissa melko tasokaskin, mutta ei Edelfeltiin verrattavissa. Kuitenkin hän pääsi mielestäni Edelfeltiä pidemmälle tunnelman luomisessa nimenomaan tekniikkansa ansiosta. Vältän tässä käyttämästä termiä ”tekniikan puute” koska se tekisi Simbergille vääryyttä.
Esimerkiksi Simbergin kuolemaa käsittelevissä teoksissa niiden tekninen ”vajavaisuus” nostaa niiden tunnelman ohi minkään taituruudella saavutetun. Itse koen, että näiden teosten teknisesti parempi toteutus olisi johtanut niiden ylityöstämiseen.
Luulisin, että Simberg olisi halutessaan voinut maalata teknisesti paremminkin, siis harjoittelemalla sitä, mutta ei nähnyt sille tarvetta. Se tunnelma jota hän tavoitteli, saavutettiin niillä teknisillä valmiuksilla jotka hänellä jo oli. Hän koki muut asiat teoksissaan tärkeämmiksi kuin teknisen etevyyden.
Jokainen viiva ja siveltimen veto tuo esille tekijän persoonallisuuden ja tästä näkökulmasta Edelfelt ja Simberg olivat kovin erilaisia sekä ihmisinä että taiteilijoina.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Mielestäni työssä tärkeintä on signeeraus. Se - tai pikemminkin sen puute - näkyy jo hinnoissakin.
Opiskelen Pietarin Taideakatemian maalausopetuksessa ja kaiken tämän teknisen taitavuuden keskellä minua hämmastyttää luovuuden puuttuminen. Sama pätee lähes koko Suomen tilannetta.
Itse olen tullut taidemaailmaan hyvin itseoppineena taiteilijana nimenomaan luovuuden kautta. Lisää teknistä taitavuutta ja sitten katsotaan mitä taiteessa arvostetaan..
Suomen maalaustaide on valitettavasti niin heikolla tolalla, että täällä ei ole vaikeuksia menestyä. Tosin ongelmana ovat nuo kriitikot jotka ovat ikään kuin synkronoitu Suomen taiteen tasoon..
Kuten arvioinnistasi voi päätellä, ei viime vuosisadalla - ainakaan sen toisella puoliskolla, tapahtunut suomen kuvataiteessa juuri mitään merkittävää - ehkä Ilkkaa (Lammi)lukuunottamatta. Hänelläkin työ jäi kesken eikä voi tietää mitä olisi tapahtunut.
Lopuksi täytyy sanoa, että olen varsin vakuuttunut siitä, että Suomen maalaustaiteen nousulle esteenä ovat nimenomaan nämä edellä mainut kriitikot, joiden ammattitaitoa ihmettelen suuresti. onneksi muilla aloilla Suomella on erittäin hyvä maine ja täältä on helppo lähteä maailmalle myös taiteilijana. Mutta ulkomaiden kautta se on tehtävi - ehkä osittain myös silloin ennenkin.
Tämä ketju alustettiin hienosti liikkeelle ja toivoin jo että edes tässä syntyisi keskustelua jossa ei tuotaisi esille henkilökohtaisia kaunoja niin kriitikoita kuin muita taiteilijoitakaan kohtaan. Suomen taide kestää kyllä vertailun muiden maiden kanssa tänä päivänä. Jos tunnet että itse olet tullu väärin kohdelluksi niin se on puhtaasti sinun oma asia.
Puhut ihan totta suomen taidekentästä.
Asiasta kymmenenteen :) ... haluaisitko valottaa, että onko toi sama koulu kuin repin instituutti?
Haluatko vielä kertoa jotenki lyhyesti siitä opetusohjelmasta ja ylipäätänsä siitä koulusta:
Miten se opetussuunitelma etenee. Alotetaan kipseistä ja sitten siirrytään eläväämalliin ja lopuksi maalaukseen?
Millasia asentoja sielä piiretään, lyhyitä/pitkiä?
Onko se lähestyminen enemmän sitä että piiretään sitä mitä nähdään tarkasti kaikki ääriviivat ja varjot, vai lähestytäänkö enemmän kolmiulotteisten muotojen ja anatomian kautta mallia?
Paljonko toi koulu kustantaa vuodessa, ja millanen vuokrataso on pietarissa?
vastaamaan on varmaa.
Kyllä jokainen maalari pyrkii luomaan tunnelmaa väreillään. Minun mielestäni muu on sivuseikka.
Vaikka työ olisi kuinka tarkasti ja huolellisesti jäljennetty joko luonnosta suoraan tai valokuvasta niin ainakin minut se jättää kylmäksi jos taiteilija ei ole saanut siihen oikeaa tunnelmaa.
Valöörit ja sävyt sen tekee ja sellaista taidekoulua ei ole olemassa joka osaisi opettaa tunnelman luomista. Se on taiteilijassa itsessään. Piirustustaito on on hyvä lisä mutta ei aina välttämätöntä.
Tunnelma on se joka myy.
Tekninen taitavuus on jossain määrin välttämätöntä, mutta sen ei saa antaa kehittyä itsetarkoitukseksi. Nykyaikana taide ei enää ehdottomasti edellytä (eikä ole tarpeenkaan) tekniikan pitkällistä opiskelua. Sisältö voidaan tuoda esille muutenkin kuin teknisellä taituruudella. Tästä (välttämättömästä) kehityksestä huolimatta monet taiteilijat kokevat juuri sen kaltaisen taiteen omakseen jossa myös tekninen taito määrittää taiteilijan osaamista. Eli sen merkitystä ei tule väheksyä tai sivuuttaa. Tekniikka avulla moni taiteilija tuo esille niin teoksen ulkoisen kuin sisäisenkin olemuksen.
Mitä nämä olemukset sitten ovat?
Tekniikka on valjastettava ensisijaisesti sisällöllisen puolen esiintuomiseen. Se on taideteoksen vaikein ja persoonallisin osa ja tällä osalla taiteilija erottuu muista taiteilijoista. Ulkoinen, näkyvä osa, tuo teoksen katsojalle näkyviin, mutta sisäinen olemus, jota kutsun tunnelmaksi, on se joka vangitsee katsojan teoksen äärelle (taiteilijaa unohtamatta).
Tekninen taituruus herättää ihailua, mutta ilman tunnelmaa se jää kuriositeetiksi. Teos voidaan kyllä nostaa esille tekniikkansa ansiosta, mutta vain siitä. Miksi jäädä puolitiehen?
Mitä pitäisi tehdä?
Tekijän pitää tuoda teoksessaan esille myös itsensä, persoonallisuutensa. Taide on henkilökohtaista. Taiteen tekeminen on henkilökohtaista. Tekninen etevyys itsessään jää tekijän persoonaa vaille. Katsoja kokee olevansa yksin tekniikan keskellä. Kontakti katsojaan luodaan tunnelmalla. Tekijä on teoksensa välityksellä vuorovaikutuksessa katsojan kanssa. Tunnelman ansiosta taulu on muutakin kuin kasa taidokkaasti siveltyä maalia.
Kun ostat soittimen, et osta sitä soittimen itsensä takia, vaan musiikin, jota sillä kuunnellaan.
aviointi sanoilla on aina vaikeaa koska sanoilla ja maalauksilla on vähän yhtymäkohtia. Kiinnitin huomiota oheiseen lauseeseesi
"Tekniikka on valjastettava ensisijaisesti sisällöllisen puolen esiintuomiseen."
Mitä tarkoitat sanalla sisällöllinen? Ymmärrän asian aivan toisin kuin sinä, sisällöllinen on mielestäni juuri se tunnelman luova puoli, joka tuo esille taiteilijan persoonan. Ulkoinen puoli eli motiivi tulee taas esille tekniikalla, tavalla esittää motiivi siten, että se on tunnistettavissa.
Mutta edellä sanottukin pätee vain osittain, lähinnä esittävään taiteeseen. Ei-esittävään taiteeseen jakoa on vaikea määritellä. Jos haluaa määritellä yhdellä tavalla karkeasti, niin tietynlaisissa teoksissa viiva (muoto, motiivi) vastaa tekniikkaa, ulkoista puolta ja väri sisältöä (tunnelmaa, persoonallista otetta).
Tuo "esittävä taide" putkahtaa vähän joka keskustelussa esille. Mitä se siis on?
Minulle henkilökohtaisesti se on juri sitä kun esim seison taulun edessä ja ymmärrän siitä juuri sen olennaisimman mitä taiteilija on tahtonut kyseisessä työssä painottaa riippumatta siitä onko työ abstraktinen tai joku muu.
Ehkä olen väärässä.
Ei taiteilijan aina tarvitse osoittaa olevansa teknillisesti taitava jos hän osaa väreillään tunnelmoida ja käyttää pensseliä oikealla tavalla.
Henkilökohtaisesti ihailen taiteilijoita joiden realistiset työt läheltä katsottuna näyttää suoranaisesti mössöltä suurelta osin senkin vuoksi kun taiteilija on käyttänyt isoa pensseliä, tai jopa palettiveistä, mutta kun niitä katsookin kauempaa niin työpä näyttääkin suorastaan valokuvamaiselta. Se on taitoa jonka edessä kumarran syvään.
kirjoituksessasi esittämiisi ajatuksiin. Ihmisillä on kuitenkin taipumus lokeroida ja ryhmitellä asioita useistakin syistä, niin myös taiteessa. Siitä on hyötyä jos on haittaakin, asia vain on niin.
Siitä siis tuokin jako. Esittävä taide on termi, jota on yleisesti käytetty taiteesta, joka kuvaa maailmaa realistisesti, sellaisena kuin se todellisena silmiemme edessä näkyy. Ei-esittävä kuvaa siten jotakin sellaista, josta ei ainakaan suoraan näe yhtymäkohtaa maailmaan sellaisena kuin sen näemme.
Esittävä ja ei-esittävä ovat siis sopimusluonteisia sanontoja, joilla kuvataide jaetaan kahteen luokkaan. Jako sinänsä on taiteen kannalta mielivaltainen ja tarpeeton mutta saatta hyödyttääkin monin tavoin. Eikä sillä tietenkään ole mitään tekemistä taiteen arvon tai sen kokemisen kanssa, ne säilyvät entisellään siitä riippumatta, millainen nimilappu niihin ripustetaan.
Kaikki mikä teoksessa on näkyvää on jollakin tekniikalla aikaan saatua. Koloristi saattaa toteuttaa teoksensa ennemminkin värien kuin muodon kautta, mutta väri teokseen tulee tekijän teknisen suoritteen avulla, se ei ilmesty siihen salaperäisesti itsestään. Kaikki teoksen ominaisuudet niin värissä, muodossa, sommittelussa kuin missä muussa tahansa ovat teoksessa tekijänsä ansiosta.
Tarkastelen lähemmin aihetta esimerkin avulla:
Michelangelon Aatamin luominen vs. Leonardon Mona Lisa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sikstuksen_kappeli
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mona_Lisa
Michelangelo oli kuvanveistäjä eikä väri mielestäni ollut hänelle yhtä tärkeä elementti kuin muoto. Aatamin luomisessa voi vaihtaa värin mistä tahansa kohtaa jos ei kokonaan toiseen niin ainakin sävyttää lopputuloksen siitä kärsimättä. Viivan ja muodon muuttaminen tuhoaa teoksen kerralla. Eli tässä tapauksessa väri ei välitä teoksen sisällöllistä puolta lainkaan niin paljon kuin muoto.
Leonardon teoksessa sekä väri, että muoto ovat yhtä suuressa roolissa teoksen lopputuloksen kannalta. Maalauksen eri ominaisuudet muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Kuitenkaan ilman Leonardon teknistä taitoa ei teoksen sisältö ja tunnelma välittyisi likimainkaan sillä intensiteetillä kuin mitä nykyään ihailemme.
Tekniikan avulla teokseen luodaan sekä ulkoinen, että sisäinen puoli. Kuinka merkittävää roolia tekniikka teoksessa näyttelee, riippuu tavoitteista. Kuten olen aiemmin todennut, niin nykyään tekninen osaaminen ei ole edellytys taiteelliselle osaamiselle, mutta jos media on Michelangelon ja Leonardon kaltainen, tekniikkaa tarvitaan.
tänne tuputat koko ajan, omaasiko?
Ota myös kantaa.
Varsin mielenkiintoinen aihe!
Tässä vähän tavallisen maallikon näkökulmaa asiaan..eli ei kannata vetää turhaan herneitä nenään.=)
Nim: mussinin kirjoittamassa artikkelissa on paljon asiaa mutta myös muutamia epäkohtia joita en koe samanlailla.
"Kirjoittanut: mussini:Kun ostat soittimen, et osta sitä soittimen itsensä takia, vaan musiikin, jota sillä kuunnellaan." sekä "Taiteen tekeminen on henkilökohtaista. Tekninen etevyys itsessään jää tekijän persoonaa vaille. Katsoja kokee olevansa yksin tekniikan keskellä."
Silmiini osui nuo lauseet..jotka voi siis mieltää useammalakin tavalla. Omasta mielestäni vertaus ontuu tai oikein sovellu tuon kirjoittajan kyseiseen tekstiin..tai sitten itse kirjoitus pitäisi ehkä lokeroida juuri johonkin edeltä määrättyyn maalaustaiteen tekniseen "hienosäätö" puoleen..tjs.
Soittimen voi mieltää myös itse taiteen tekemisen välikappaleeksi..eli aivan kuin siveltimenkin. Se mitä sillä saadaan aikaan riippuu henkilöstä ja tavasta jolla hän sitä käyttää. Tuossa kirjoituksessa soitin on mielletty taiteen esiintuomiseksi kun itse mieltäisin kyseisen sanamuodon taas ainoastaan enemmän taiteen välineeksi.
Saattaa kuullostaa ja mennä ehkä pilkun nussimiseksi mutta mieltäisin asian hiukan toisin..tai siis näen asiayhteyden erilailla..siis tosin tavallisen maallikon näkökulmasta.
Yleensäkin taiteen tekemisen sijaan pitäisi puhua ennemminkin aina taiteen tulkitsemiseta. Näillä kahdella asialla on eroa.
Sanaa taide on mielestäni muutenkin erittäin vaikea käsitellä.
Mikä taideteoksessa saa ihmisen kiinnostumaan..!?
Mielestäni kuvataiteen tulkitsemisessa ainut oikea tapa on se mitä näet omilla silmilläsi ja sen tuoma ensivaikutelma. Se miten teos on tehty jää takaalalle sillä ensihetkellä eikä ole ensivaikutelman aikana se tärkeä seikka. Kun ensin olet katsonut jotain teosta kaukaa..ja jos siinä on jotain mikä saa katseesi hakeutumaan siihen aina vaan uudelleen alkaa yksityiskohdat kiinnostamaan. Vasta tässä vaiheessa saattaa astua kuvaan tekniikka millä tavoin kyseinen yksityiskohta/t on saatu aikaan. Ehkä taiteen ideaalisin asiakohta onkin juuri tuo lause että "Katsoja kokee olevansa yksin tekniikan keskellä".
Juuri tuohon lauseeseen mielestäni voitaisiin kiteyttää sana taide kaikista helpoiten sen kaikessa sanamuodoissa.=)
"Taiteesta" puhuminen on sinänsä erittäin vaikea aihealue ja siitä on yhtä monta tulkinta tapaa kuin tekijääkin ja sen "taiteen" lopputuloksen katsojaa. Eli jokainen meistä arvostaa taiteen tulkinnassa lyhykäisyydessä vain omia näkemyksiään.
Mielestäni katsojan mielestä hyvä taideteos on aina kasa kompromisseja kaikesta siitä mikä liittyy itse teokseen ja taiteen tekemiseen eli "taitelijan tulkintaan".
Hmnn..menihän vaikeeselkoseks tekstitks...vaikea löytää oikeita sanamuotoja. =)
Mut eipä oteta herneitä..tämä oli vain minun näkemykseni asioista, ja ehkä nekin hiukan väärin tulkittuna johtuen huonosta äidinkielisestä ulosannistani.
Yhtä tärkeätä kuin mitä asia on, on se, mitä se näyttää olevan.
Silmäneula ymmärsi asiat aivan toisin kuin minä, mutta itse ymmärsin aivan samoin kuin Silmäneula. Siis, että sisältö on tunnelmaa luova puoli.
Mikä tuo tunnelman teoksesta esille. Se, minkä näet vai se, minkä koet?
Mitä näet? Taiteilijan teknisen toteutuksen.
Minkä koet? Sisällön.
Ilman teknistä toteutusta, ei ole mitään nähtävää, eikä siten mitään teosta, minkä sisällön kokea.
Onko sisällön kokeminen sama kuin tunnelma? Ei.
Soitinvertaus: Mikäli itse soitin on tärkeämpi kuin sen avulla kuultu taideteos, on kyseessä pikemminkin soittimien keräily. Itse soitin on lopputuote, kiinnostuksen kohde. Kyse on eri asiasta, mutta voivathan ne toki täydentää toisiaan.
Ymmärsit kenties soittimella esim. viulua tai pianoa. Itse tarkoitin ostamisella Hifiä, mutta musiikki lienee molemmissa vaihtoehdossa se lopputuote.
Mielestäni taiteen tulkitsemisessa ei ole olemassa oikeita tai vääriä tapoja. Ihmiset ovat erilaisia ja tavat sekä mieltymykset vaihtelevat. Ja kuten kirjoittaja toteaa, erityisesti omat näkemykset tulkinnoista saavat arvostusta.
Luotaessa tunnelmaa on kiinnitettävä huomiota erityisesti teoksen avoimuuteen tulkinnoille. Ja tämä on nimenomaan sisältöön liittyvä ominaisuus. Usein tämä tarkoittaa sitä, että teos herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa selkeitä vastauksia. Onko teos sitten sitä ”parempi”, mitä enemmän se suo vapauksia tulkinnoille? Ei suinkaan, mutta itseäni kiinnosta juuri määrittelemättömyys. Tekijän luottamus katsojaan. Kun teos mahdollistaa monia eri tulkintoja, niin myös useampi katsoja ”löytää” teoksen.
Liika työstäminen johtaa usein tulkintasektorin kaventumiseen.
Eli jossakin vaiheessa teoksen teknisen toteutuksen viimeistely saattaa viedä teokselta pois siihen muutoin sisältyviä tulkintavaihtoehtoja. Ja yleensä tällaisissa tapauksissa katsojien mielenkiinto teosta kohtaan laskee. Liian moitteeton tekninen toteutus alkaa häiritä teoksen sisältöä.
Kyse on myös siitä, tuoko parempi tekninen toteutus teokseen lisää, vai onko se hukkaan heitettyä aikaa ja työpanosta taiteilijalta.
Taiteen tekemisestä puhuminen kiinnostaa taiteilijaa. Mitä kaikkea tekemisessä tulee ottaa huomioon. Siis, kuinka tekijä ottaa myös katsojan tekijästä poikkeavan tulkinnan huomioon kuvaa suunnitellessaan ja kuinka onnistuneesti tuo suunnittelu on toteutunut lopullisessa teoksessa. Onko katsojan teoksesta saama ensivaikutelma riittävän intensiivinen mielenkiinnon herättämiseen.
Onko se taito todella soitin. Oliko paganinilla joku hieno soitin? Paganinin kappaleethan ovat tunnetusti vaikeimpien joukossa soittaa ja tulkita.
Mun mielestä haluat vaan katsoa taidetta tietyllä tavalla ja etsiä näitä märkityksiä, symbooleita jne. etkä katsoa simppeliä luonnonkauneutta joka on nähny ihmissilmien kautta.
Mun mielestä taide voi olla simppelisti vaan kaunista. Vanhojen mestarien taide pelasi aika pitkälti juuri tällä. Eikä voida sanoa että se tarve katsoa kaunista on kadonnut maailmasta yhtäkkiä. Tarjonta on sen sijaan muuttunut ja se kuva mikä taiteesta annetaan.
Mun mielestä klassinen taide joka on kaunista on aivan yhtä ajankohtaista ja uutta kuin se oli vaikkapa silloin kun antiikin veistokset veistettiin.
Onko taito soitin? En ole mieltänyt taitoa soittimena, mutta mikäli se olisi soitin, olisin mieluummin kapellimestari kuin yksittäinen soittaja.
Olet aivan oikeassa. Katson taidetta ja haen siitä merkityksiä sekä symboleita, muun muassa. Olen myös samaa mieltä kanssasi esimerkiksi klassisen taiteen ajankohtaisuudesta.
Minkälainen taide ei ole ajankohtaista?
Entä mitä tarkoitat kauniilla taiteella?
Onko taito soitin?
En mä tiedä. Sähän sitä soittimeen vertasit? Mun mielestä taito ja taide on yks sama asia.
"Entä mitä tarkoitat kauniilla taiteella?"
Sellaista joka mukailee luonnon kauniita muotoja. Kaneus ei ole katsojan silmässä lähellekkään niin paljon kuin nykyään paasataan. Subjektiivisuus yleisesti ottaen on yks trendi taas, niinkuin kaiken liittäminen johonkin aikaan.
Mun mielestä paras tapa tehdä subjektiivisesti nautittava teos on tehdä teoksesta mahdollisimman objektiivinen. Enhän mä voi tajuta jonkun subjektiivisia sekoiluja, jotta tajuaisin jotain sen tarvitsee olla objektiivisessa muodossa. Ja ei esittävä taide jo nimensäkkään perusteella ei ole objektiivisessa muodossa. On erilaisia tapoja havaita asioita objektiivisesti esim. holbein piirsi tarkasti kaiken näkemänsä, kun taas sargent ja velasquez yleistivät näkemäänsä värialueisiin, valööreihin jne.
Silti ei voida sanoa että jonkun epäselvä vääntynyt naama, joka on väritetty neonväreillä olisi joku "erilainen tapa" ilmaista näkemäänsä. Koska selvästi voidaan nähdä että siinä ei todellakaan ole mitään edessä nähtyä, van joku mielestä vedetty töräytys (mielestä voi siis piirtää ja maalata, mutta sitä ennen tarvitsee osata absorboida sitä tietoa sieltä elävästä mallista).
Onko niin, että mitä vähemmän tekijä tuo teokseensa subjektiivista tulkintaa esim. luontoaiheesta, sen parempi tämä teos on? Tarkoitan tällä siis käsittelytapaa. Aihe esitetään luonnonmukaisena Holbeinin tapaan, ei esitetä sitä esim. van Goghin Auringonkukkien tapaan. Siinähän teoksen aihe on luonnosta mutta ”liian” subjektiivisesti tulkittuna.
Ja onko niin, että mikäli subjektiivisuutta (vähäisissä määrin) esiintyy, sen täytyy olla hallittua. Tämän hallinnan taidon voi hankkia vuosien tinkimättömällä harjoittelulla. Harjoittelun tulee kohdistua luonnosta peräisin oleviin aiheisiin. Ihmismalliin, kasveihin, eläimiin, jne. Harjoittelun tuloksena on kyky maalata objektiivisesti. Tällainen objektiivinen taiteilija hallitsee subjektiivisuutensa. Eli esim. Sargentin tavoin kykenee yleistämään yksityiskohtaiset havaintonsa luonnosta kankaalle taitavasti levitettyihin värialueisiin. Ja tämä kyky on käytännössä, paitsi objektiivista, myös hallittua subjektiivisuutta?
(Holbein joka esitti kohteensa vielä Sargentiakin objektiivisemmin, ei siis yleistänyt, on siten vähemmän subjektiivinen?)
Taiteilija joka ei harjoittele tarpeeksi, ei kykene objektiivisuuteen. Hän joutuu tyytymään subjektiivisiin aiheisiin / käsittelytapaan, esim Munch, Säreistöniemi.
Mikäli tällainen harjoittelun laiminlyönyt räpeltäjä yrittää maalata objektiivisesti, on tuloksena vain subjektiivinen töherrys. Teoksesta paistaa läpi paitsi harjoittelun puute, myös ylisubjektiivisuus. Tekijä on subjektiivisuutensa vanki.
Taiteilija joka opiskelee ja harjoittelee ja joka myös onnistuu opinnoissaan (kaikkihan eivät) on objektiivinen ja taidoiltaan ylivertainen subjektiivisiin töhertelijöihin verrattuna. Halutessaan objektiivinen taiteilija kykenee tuottamaan myös teknisesti puutteellista, liiallista subjektiivista tulkintaa / käsittelytapaa sisältävää taidetta.
Eli taideteos vailla subjektiivista painolastia, tarjoaa katsojalle paljon enemmän.
Korjaat varmaan, mikäli olen ymmärtänyt väärin.
tuon perusteella hieman sinun omaa objektiivisuuttasi taiteen suhteen.
Ymmärrän, että itse nautit eniten teoksista, jotka toistavat "mahdollisimman objektiivisesti luonnon kauniita muotoja." Minusta ei kuitenkaan missään nimessä ole objektiivisuutta se, että väittää taiteessa tai taiteen taustalla olevan katsojien henkilökohtaisista näkemyksistä vapaa "totuus."
Objektiivisuus merkitsee puoluettomuutta ja oikeudenmukaisuutta, objektiivinen (jonkun asian / tieteellinen) tutkija on ulkokohtainen, tunteista riippumaton, puolueeton, tasapuolinen, subjektista, tarkkailijasta, havainnoijasta riippumaton. (Ei, tämä ei ole wikipediasta.)
Kukaan objektiivinen tieteen tekijä tai tutkija ei voisi tosissaan lähteä liikkeelle siitä, ettäkö taiteen kokeminen ei olisi puhtaasti subjektiivista. Se on lopputulos, johon kaikki tieteelliset tutkimukset tämän asian tiimoilta johtavat. Ja, koska taiteen kokeminen on subjektiivista, ei voi olla objektiivista väittää, että tietyn laiset teokset (sinun tapauksessasi suoraan havainnosta realistisesti piirretyt/maalatut) olisivat ilman muuta subjektiivisesti nautittavampia. Ne voivat olla sitä sinulle, mutta et voi yhtä aikaa olla objetiivinen ja väittää, että ne välttämättä ovat sitä myös kaikkille muille tai edes enemmistölle ihmisistä.
Jonkun "epäselvä, vääntynyt naama, joka on väritetty neonväreillä", ei ehkä todella ole "erilainen tapa ilmaista näkemäänsä." Se voi olla erilainen tapa ilmaista tuntemaansa, kokemaansa, tai muistamaansa. Minä voin ihan helposti sanoa, että olen useita kertoja nähnyt epäselviä, vääntyneitä naamoja ja omitusisa pysähtyneitä liikkeitä ja värejä esim. perjantai-iltana paikallisessa diskossa kahden ja puolen promillen humalassa. Sinä voit sanoa, ettei tällaisten näkymien tai muistojen kuvaaminen ole arvokasta, mutta oletko silloin objektiivinen? Mihin väitteesi perustuu?
Ihmiset, uskoakseni myös sinä, näkevät joka yö unia, joissa asiat ottavat kummallisia ja epäloogisia muotoja ja värejä. Onko näiden asioiden kuvaaminen taiteessa turhaa ja arvotonta? Ja jos on, mikä on objektiivinen peruste?
Jos ihminen on osa luontoa, eivätkö ihmisen tunteet ja ajatukset ole myöskin osa "luonnon kauneutta?" Jos ihminen ei ole osa luontoa, miksi hänellä on velvollisuus kuvata taiteessaan vain ja ainoastaan "luonnon kauniita muotoja?" Mikä on objektiivinen peruste tälle?
Miksi ihmisen pitäisi hylätä subjektiiviset mieltymyksensä taiteen suhteen ja etsiä realistisesta maalauksesta "objektiivista totuutta?" Onko taiteessa kysymys totuuden etsimisestä pikemminkin kuin ilmaisemisesta ja kertomisesta?
Minusta tuntuu, että olet "totuutta etsiessäsi" itse asiassa ajautunut paljon pahemmalle suolle kuin millä uskot meidän subjektiivisuuden hyväksyvien taiteilijoiden seisovan. Jos löytäisit asioiden takaa lopullisen, kaikissa tapauksissa paikkansa pitävän objektiivisen totuuden tai todellisuuden, olisit ensimmäinen maailmassa. Sitä on etsitty maailman sivu, ja ainoastaan uskonnolliset (yleensä myös fanaattiset) ihmiset uskovat, että sellainen on olemassa. Todisteita ei heilläkään ole, joten heidän uskoaan voi tuskin pitää ainakaan tieteellisen tiedon kannalta objektiivisena.
Itse asiassa sinä suhtaudut taiteeseen aika lailla niinkuin se olisi uskonto. Olet saman tyyppisellä asialla kuin oveen koputtavat saarnamiehet. Perusteiden puuttumisen korvaat yhä pahenevalla jankuttamisella. Olet totuuden asialla, mutta et voi mitenkään kertoa, kuinka olet tähän totuuteen päätynyt. Järkiperäiset vastaväitteet kumoat tunnesyillä, tunneperäiset järkisyillä.
Olisi mielenkiintoista nähdä vilaus sellaisesta maailmasta, joka on sinun mielesi mukainen. Uskotko, että me kaikki muut viihtyisimme siellä?
vedätte selvää rajaa noiden kahden käsitteen välille. Maalaus on AINA subjektin tekemä, subjektiivinen teos. Samasta aiheesta kaksi toisistaan erillään olevaa taiteilijaa ei koskaan tee samanlaista eli kaksoisteosta, subjektiivinen ote estää sen takuuvarmasti. Eivät edes tehdessään työtä rinnakkain pysty estämään persoonallisen otteen näkymistä.
Ihmisistä puheen ollen objektiivisuus on suhteellinen käsite, absoluuttinen objektiivisuus ei kuulu ihmisluonteeneen. On makuasia, missä vaiheessa kenenkin mielestä kohteen, objektin, kuvaus ei vastaa enää kuvattavaa. Näköisyys ei voi olla kriteerinä koska hyvän, viivan tai parin karikatyyri kertoo sekunnin murto-osassa mistä tai kenestä on kysymys. Se on täysin objektiivinen, kuvattavalleen uskollinen.
Teidän objektiivisuutenne on veteen piirretty viiva, sitä ei ole.
En sinänsä pidä mitään taiteen nauttimista jotenkin objektiivisena kokemuksena. Mutta mun mielestä se yleinen sääntö on se että sen taideteoksen pitää kertoa jotain siitä "objektiivisesta" maailmasta. En voi tietenkään määritellä sitä objektiivista maailmaa, mutta mun mielestä ihan maalaisjärjellä näkee eron vaikkapa Palsan ja Jacob Collinssin välillä ja tajuaa että kumpi oikeasti havainnoi sitä mallia.
"Perusteiden puuttumisen korvaat yhä pahenevalla jankuttamisella."
Miten mun pitäisi perustella ja mitä?
Olen päätynyt tähän "totuuteen" (jos nyt siksi haluat sitä nimittää) sillä perusteella että kuka vaan voi töräyttää muutamat Nanna Sudet, Osipowit tai Teemu Mäet. Niihin ei tarvita minkään näköistä taitoa. Ne pelaavat täysin ei taiteellisin periaattein. Tälläinen taide ei perustu siihen että teos olisi jotenkin merkityksellinen vaan teosten arvo määritellään kriitikkojen, näyttelypaikan, stipendien jne. täysin ei taiteellisin periaattein.
Tälläista taidetta seuraavat ihmiset eivät ole kiinnostuneet oikeasti taiteesta, he ovat kiinnostuneet erinäisestä filosofisesta puimisesta ja palloilusta. Samalla he tuhoavat ne ketkä todella haluavat panostaa taiteeseen, muotoilemalla koko systeemin heidän omalle roska taiteelleen sopivaksi.
"Olisi mielenkiintoista nähdä vilaus sellaisesta maailmasta, joka on sinun mielesi mukainen"
Siis mistä maailmasta? Jos meinaat taidekenttää niin mun mielestä:
- Taidekoulujen tulisi opettaa ainoastaan taitoa. Eikä käydä juosten kusten läpi erinäisiä kursseja joissa kirjotellaan esseitä ja askarellaan jotain. Taidekoulujen sisään otto vaatimus tulisi myöskin perustua taitoon.
- Apurahat ja stipendit tulisi poistaa kokonaan. Ja niillä rahoilla pitäisi kustantaa työhuoneita, yleisesti käytettävää eläväämallia, kipsipatsaita jne. työtiloja ja tarpeita. Siinä mitattaisiin sitten oikeasti ketkä jaksavat puurtaa ja tehdä hyvää työtä ja ketkä vaan vääntävät soopaa.
Ehkä jonkunnäköisiä oppilaitoksien lukukausimaksuja kustantavia stipendejä voisi harkita. Niitä saisi potentiaalisimmat ja vähärahaisimmat taiteilijat.
- Taiteeseen liittyvän median pitäisi arvioida yleisesti ottaen koko maailman taidekenttää, eikä vaan poimia mielivaltaisesti omia lemppareitaan joukosta.
Noi nyt tuli heti ensimmäiseks mieleen.
Eli kun teoriassa sitä rajaa ei ole niin joku vääntynyt kalervon palsan naama on sama asia kuin jacob collinssin joku 300h väännetty mestariteos...
Käytännössä tietenkin se kalervo palsa on täyttä sheibeliä ja Collins on oikeaa matskua.
Hmm, olen ilmeisesti muotoillut kirjoitukseni epäselvästi. Kirjoitukseni on kysymys Barelle. Yritys asettua hänen asemaansa ja lähteä perkaamaan tätä kautta hänen väitteitään ja ymmärtää mitä nämä käsitykset käytännössä tarkoittaisivat. Varioida väitteitä, löytää sitä kautta punaista lankaa, ei esittää kirjoituksessa olevia väitteitä minun omina.
katsoit eilen illalla tv:stä ohjelman Wienin 1900-luvun taitteen taiteesta. Jos et niin menetit paljon. Siinä oli loistava esimerkki sinun mustavalkoisen objektiivisuus/subjektiivisuus-teoriasi ontuvuudesta.
Ohjelma keskittyi lähinnä Gustav Glimtin, Egon Schielin ja Oskar Kokoschkan taiteeseen ja antoi hyvän kuvan siitä, kuinka ainutlaatuiset piirtäjät voivat siirtymällä "objektiivisestä" "subjektiiviseen" esittää saman asian monin kerroin vahvempana ja aidompana. Ja kaiken taustalla on nimenomaan täydellinen viivan hallinta, piirustustaito.
Nyt tuli oikeaa asiaa. Ihan niinkuin olisin itse kirjoittanut. En voi tähän paljon lisätä.
Nykyään jos haluat taidekoulutuksen jälkeen maalata realismia saat siihen liittyvät tekniikat ja taidot opetella omin päin. Pitäisi olla niin että taidekoulussa opetetaan nämä peruasiat hyvin mistä sinäkin olet paljon puhunut ja jos sen jälkeen haluaa maalata "sutta ja palsaa" niin siitä vaan. Todellisuus on kuitenkin nyt koulutuksessa se että kaikista haluttaisiin tehdä luovia töhertelijöitä joiden elannon yhteiskunta maksaa.
Kokonaan abstraktia suuntausta en silti minäkään hylkäisi sitä vaan harva osaa hyvin.
Itse koin aikoinaan taidekoulun yhteiskunnan tarjoamaksi mahdollisuudeksi keskittyä muutamaksi vuodeksi pelkästään kuvataiteeseen. Erinomainen asia, jota tulisi myös arvostaa.
Elävän mallin piirustusta ja maalaamista oli omastakin mielestäni opetusohjelmassa vähänlaisesti, mutta monen mielestä sitä oli riittävästi, liikaakin. Toisaalta taidekoulu oli järjestänyt vapaa-aikana eli iltaisin mahdollisuuden piirtää ja maalata mallista. Elävän mallin kursseja oli myös mahdollista lisätä omatoimisesti omaankin päiväohjelmaan.
Taidekoulutus ei siis mielestäni estä mitenkään opiskelemasta klassista puolta kuvataiteesta. Patsaat ja mallit ovat kyllä käytettävissä, ohjauksesta ja neuvoista sen sijaan saattaa joidenkin mielestä olla pulaa. Oppimisesta on kuitenkin oma osuus 99% (eli työntekoa) ja ehkä loput opettajan.
Näkisin pikemmin, että moni joka haluaa klassisen maalaustaidon, harjoittelee yksinkertaisesti liian vähän (motivaatio) ja syyttää opettajaa / opetusohjelmaa / ketä ja mitä vaan puuttuvista taidoistaan.
lause
"..taideteoksen pitää kertoa jotain siitä "objektiivisesta" maailmasta"
kertoo lähes kaiken sinun käsityksestäsi kuvataiteesta. Tosin siihen pitää lisätä sinun kymmeniä kertoja toistama käsityksesi miten sen pitää kertoa: ei ainoastaan jotakin vaan mahdollisimman realistisesti ja tarkasti teoksen kohde. Itse asiassa taideteoksen "pitää" olla sellainen kuin sinä haluat.
Taiteessa ei ole mitään, jonka "pitää" olla siinä. Taideteos on aina tekijänsä vapaan tahdon tulos. Kaikki konventiot kahlitsevat sitä. Vain diktatuurit ja valtansa menettämistä pelkäävät vallanpitäjät samoin kuin ahdasmieliset ääri-ideologit, fundamentalistit, haluavat rajoittaa taiteen vapautta.
"...ihan maalaisjärjellä näkee eron vaikkapa Palsan ja Jacob Collinssin välillä ja tajuaa että kumpi oikeasti havainnoi sitä mallia."
Molemmat havainnoivat ihan oikeasti malliaan mutta tulkitsevat näkemänsä eri tavalla. Siihen heillä on täysi oikeus ja vapaus miellyttä se sitten muita tahi ei.
Tässä kohtaa pitää hieman selventää apurahoista.
Ymmärsin, että haluaisit poistaa apurahat ja stipendit, kustantaa niilläkin varoilla työhuoneita, kipsipatsaita, työtiloja ja –tarpeita.
Apurahoilla ja stipendeillä rahoitetaan nykyään juuri esimerkiksi työhuoneita, kipsipatsaita, työtiloja ja –tarpeita. Mitä nyt kukin tarvitsee.
Elävää mallia on nykyäänkin tarjolla ilmaiseksi tai muutaman euron korvausta vastaan ainakin pääkaupunkiseudulla.
Ja minä ainakin saan tietoa uusista taitelijoista mediasta. En välttämättä Suomen, mutta joka tapauksessa.
"Taidekoulutus ei siis mielestäni estä mitenkään opiskelemasta klassista puolta kuvataiteesta. Patsaat ja mallit ovat kyllä käytettävissä"
Niin ja ehdit käyttää niitä ehkä 3-4h per pvä, loppu aika menee kaikennäköisten pointittomien tehtävien tekemiseen.
Mallin valaistukset on aika aivan päin persettä ja asennot on jotain 2-60min, joidenka piirtely ei pidemmmän päälle johda kauheasti mihinkään.
"Näkisin pikemmin, että moni joka haluaa klassisen maalaustaidon, harjoittelee yksinkertaisesti liian vähän (motivaatio) ja syyttää opettajaa / opetusohjelmaa / ketä ja mitä vaan puuttuvista taidoistaan"
Et tajua kuinka paljon aikaa päivässä pitää kuluttaa piirtäen että saavuttaa ok skillit. Se ei ole mitään 4pvä viikosta 3h kerrallaan, joka vastaa aika pitkälti sitä mitä mulle jäi taideteollisessa ollessani. Se on pikemminkin 8-12h 6päivää viikosta tai jotain siihen suuntaan.
Sellanen piirellään vähän sinne suuntaan iltasin väärässä valaistuksessa, ja joka toinen viikko siivooja käy kääntelemässä patsaita ja siirtämässä telinettä. Ei vaan yksinkertaisesti johda mihinkään.
SUOMESSA EI VOI SIIS OPISKELLA MISSÄÄN OPPILAITOKSESSA KLASSISTA TAIDETTA. Pienenä poikkeuksena piirustuslaitos, jossa tosin on aika vaikea opiskella pitkäjaksoisesti, koska sieltä ei saa opintopisteitä, eikä sitä kautta opintotukea tai opintolainaa. Piirustuslaitoksenkin valaistuspuoli on vähän mitä on.
No jos minkään ei pidä olla mitään. Niin miksi juuri nämä tietyt ihmiset ovat päässeet mediaan taiteellaan, ja miksi juuri nämä tietyt tyypit saavat koulutuspaikkoja ja apurahoja?
Kuitenkin meillä on tuhansia tuhertajia, miksi juuri tietyt niistä valitaan. Koska kuitenkin kaikkien tavara on samanarvoista?
"Molemmat havainnoivat ihan oikeasti malliaan mutta tulkitsevat näkemänsä eri tavalla."
Kalervo Palsa havainnoi päin honkia. Tehden typeriä kompromisseja kaikessa, koska ei jaksanut ikinä olla totuudenmukainen näkemälleen. Palsan sotkut eivät ole "tulkitsemista" vaan pelkkää sotkemista, kun ei viitsinyt koskaan tehdä asioita paremmin.
"Siihen heillä on täysi oikeus ja vapaus miellyttä se sitten muita tahi ei. "
Joo tottakai kuka vaan saa tehdä omassa himassaan mitä haluaa. Mutta miksi helvetissä tällänen soheltaja on nostettu jollekkin jalustalle? Miksi Kalervo Palsasta puhutaan mediassa, sen töille raivataan isoja näyttelyitä kiasmasta. Siinä piileekin se vääryys...
Taiteilijoita tunnutaan nostavan aivan päättömistä syistä jalustalle. Kun kenenkään ei tarvitse osata mitään, niin sitten kriteerinä jalustalle nostamiseen voidaan pitää aivan mitä vaan. Esim. Palsan tapauksessa jotain erinäisille vasemistolaisille sopivaa nokkavaa yhteiskuntakritiikkiä. Ja myöskin nykypäivän trendiä tehdä tahalteen kaikesta rumaa.
"Apurahoilla ja stipendeillä rahoitetaan nykyään juuri esimerkiksi työhuoneita, kipsipatsaita, työtiloja ja –tarpeita."
Ai miksi suurin osa apurahoista näyttää menevän lähinnä kuvataideakatemista tai taideteollisesta valmistuneille. Suoraan taiteilijalle. Perustavatko he sitten jotain kipsipatsasluokkia ja vuokraavat eläväämallia sillä rahalla???
Mä olen nähnyt niitten lähinnä vaan naulailevan rukkasia lastauslavaan ja kärräilevän jättimäisiä pimppejä pitkin kaupunkia.
kirjoitan yksinkertaista ja selvää suomea, et vain ymmärrä lukemaasi.
"No jos minkään ei pidä olla mitään."
Kukaan ei ole tällaista väittänyt.
"Kuitenkin meillä on tuhansia tuhertajia, miksi juuri tietyt niistä valitaan. Koska kuitenkin kaikkien tavara on samanarvoista?"
Tällaistakaan kukaan ei ole väittänyt, totta kai "tavarat" ovat eriarvoisia.
"Mutta miksi helvetissä tällänen soheltaja on nostettu jollekkin jalustalle? Miksi Kalervo Palsasta puhutaan mediassa, sen töille raivataan isoja näyttelyitä kiasmasta. Siinä piileeki se vääryys... "
Ne jotka valitaan, valitaan heidän töidensä vuoksi. Olet jo selväkielisesti aiemmin sanonut, että et ymmärrä miten tietynlaisista taideteoksista voi pitää. Sinun käsityksesi kuvataiteesta on niin perin ahdas, et tajua, että muukin kuin sinun suosimasi kuvataiteen muoto on myös taidetta. Suomessa ei enää taiteilijoita "nosteta jalustalle" mutta esittelytilaa annetaan niille, joiden katsotaan sitä ansaitsevan. Siinä ei ole mitään vääryyttä.
Tunnut käyttävän tavattomasti energiaa, ja ilmeisesti myös hermojasi, tuskailemalla toisten tekemisiä ja kaiken mahdollisen moittimiseen.
Siitä ei ole mitään hyötyä, joten herkeä moisesta ja keskity omaan tekemiseesi.
Kun mm. moitit mallipiirustuksen aikoja niin kai tiedät, että mikään ei ole parempaa koulutusta piirtäjälle kuin crocuis-piirustus. Siinä ei ehdi katsoa mihin ja miten viivansa vetää vaan käden täytyy pystyä toimimaan suoraan katseesta. Siitä se varma viiva tulee.
Muistan täällä netissä esittämiäsi piirustuksia elävästä mallista (Paavonkin tunnistin oitis) ja näin silloin, että viivasi ei ole varmaa vaan hapuilevaa. Jos oikein muistan niin ne olivat (ilmeisesti) lyijykynätöitä. Käytä myös hiiltä, käytä rasvaliituja, käytä tushia siveltimellä, niitä et pysty korjaamaan vaan joko kerralla valmiiksi tai aloitat uuden. Viiva ei korjailemalla parane.
Olevan kaikkien ominaisuuksien kanssa. Tietty liekki leimahtaa, siirtyy käden kautta eteenpäin, purkautuu paperiarkille ja leviää siinä, säkenöi kipinöitä ja sulkee ympyrän kehän lähtöpisteeseensä: silmään ja siitä edemmäksi, liikkeen, tahdon, idean keskipisteeseen. Tässä kehässä ei ole katkoksia, ja on mahdotonta sanoa, missä luonto loppuu ja missä ihminen tai ilmaisu alkaa. Kysymyksessä onkin mykkä Oleva, joka itse ilmestyy tuodakseen esiin oman merkityksensä. Juuri tästä syystä figuratiivisen ja nonfiguratiivisen maalaustaiteen välinen kiista on väärin muotoiltu: on totta ja ristiriidatonta, ettei yksikään viinirypäle ole koskaan ollut sitä, mitä se on maalauksessa, samoin kuin on totta ja ristiriidatonta, ettei yksikään, vaikka miten abstrakti, voi väistää Olevaa, ja että Caravaggion viinirypäle on itse rypäle
Tajuan kyllä, että taitojen saavuttamiseen kuluu mainitsemasi 8-12 tuntia päivässä, mutta se on järjestelykysymys.
Kuuluu asiaan, että joutuu näkemään vaivaa päämääriensä eteen. Muutakin kuin piirtäminen tai maalaaminen.
Kun siivooja siirtää patsaan ja telineen, siirrät ne takaisin.
Kun valaistus on väärä, korjaat sen.
Vaikeata? Liikaa hommaa?
Mikä on pointiton tehtävä? Vaikka tehtävä olisi pointillinen, niin ei se pointin opettaja yksinään sinusta taiteilijaa väännä.
Itkeekö HIM treenikämpällä puutteellisen rock-koulutuksen perään ja protestoi systeemiä nettipalstalla?
Viritteleekö Renny Harlin vääräntyyppistä taidekoulutusta kritisoivia lakanoita Arabianrannassa ja protestoi systeemiä nettipalstalla?
Kääntyykö Edelfelt vieläkin raivosta haudassaan, kun opiskeluaikanaan oli valot väärin viritelty ja taideura tyssäsi tähän?
Kitiseekö joku, ettei systeemi ole kouluttanut tai edes aio kouluttaa kättä oikealla tavalla taitavaksi ja protestoi siksi systeemiä?
Pitäisikö systeemin taikoa taidoista käteen 99% ja itse 1%?
Pitäisikö tehdä se 99% duunista ja kiittää systeemiä siitä 1% joka tarvitaan, että päästään alkuun?
Sitten todeta, että sehän olikin pienestä kiinni, itsestä.
Juuri näin.
Rypäleen kohdatessa rypistyvän hetken kosmoksen sanoissa suunnaten tuota tänne saattaen tarkoittaa sitä itsessään sussa sattuessaan. Ja mikä derivoi, miksikä se ohi liikkui no, no, no! Oxitookki särmä sypootti, taidettako olevainen olevinaan kallistua kumminki kuink olet pörissa kofigura?
Jatkan vielä kuitenkin että asia tlisi sxiksi meile slväksi-ksi!
Mut yritittä työtä se kaikki tarkentaa kuhun mut mekiskö nokotta, rutha, sako opiksiko saatat kärsytä rypälettä liiaksi?
Heh... Et ole selvästikkään tehnyt tosissaan mitään asiaa koskaan.
Siis ensinnäkin et voi ruveta muutamaan jotain ryhmätilanteen valoja, kun sielä on 20 muuta ihmistä joilla on oma mielipide valoista.
Tiedätkö että telinettä ja patsasta on melkeempä mahdoton siirtää takaisin. Puhumattakaan jostain patsaan takana olevasta kankaasta, jonka rypyt ovat muuttuneet.
Jos teet millin tarkkaa tavaraa, niin se patsaan millin siirtyminen sivulle voi pilata sen työn.
"Kääntyykö Edelfelt vieläkin raivosta haudassaan, kun opiskeluaikanaan oli valot väärin viritelty ja taideura tyssäsi tähän?"
Ei mun taideura tyssää siihen? Treenailen piirustuslaitoksella, jossa voi piirtää kipsejä, mutta se ei tosiaan onnistuisi ellei mulla kotiväki tukisi mua taloudellisesti ja antaisi mun asua kotona, kun sieltä ei saa niitä opintopisteitä, jota kautta saa opintotukea ja opintolainaa.
Halusin vaan sanoa että se on täysin mahdotonta suomessa. Ja kaikenlisäks EPÄREILUA, mikä olikin ton mun postauksen pointti. Täälä voi opiskella ties mitä performanssi pelleilyä mutta ei jostain syystä klassista taidetta.
"Mikä on pointiton tehtävä? Vaikka tehtävä olisi pointillinen, niin ei se pointin opettaja yksinään sinusta taiteilijaa väännä."
Heh. Väität siis, että metsässä kuulakärkikynällä pahvinpäällä sateessa piirtäminen kerran viikossa, jotenkin auttaa sua kehittymään muotokuvia ja figuratiivisia aiheita maalaavaks taiteilijaks?
Oikeasti puhun tehtävistä, jotka eivät mitenkään auta sinua kehittymään mihinkään suuntaan. Esseitten kirjottammisesta, erinäisten puoliaskartely tehtävien tekemisestä jne. paskasta. Näillä taidekoulujen opettajilla ei ole tosiaan mitään hajuakaan piirustus ja maalaustaidosta.
"Kitiseekö joku, ettei systeemi ole kouluttanut tai edes aio kouluttaa kättä oikealla tavalla taitavaksi ja protestoi siksi systeemiä?
Pitäisikö systeemin taikoa taidoista käteen 99% ja itse 1%?
Pitäisikö tehdä se 99% duunista ja kiittää systeemiä siitä 1% joka tarvitaan, että päästään alkuun?
Sitten todeta, että sehän olikin pienestä kiinni, itsestä. "
En ole missään vaiheessa sanonut mitään tälläistä. TÄÄ ON SUN OMA KEKSIMÄÄ PASKAA, ja joku ihmeellinen yritys polkea mua.
Tottakai voi kotona treenailla ja koittaa jostain repiä jotain aikaa piirtää 30min asentoja eläväämallia ja piirtää kipsimalliluokassa, mutta loppupeleissä toi ei riitä tekemään kenestäkään jotain muotokuvia ja figuratiivisia aiheita maalaavaa realistia. Hyvä kun nytkään voin piirtää mitään piirustuslaitoksella, koska valot on vaan ihan hanurista. Seuraava aste on se että mun pitää itse ostaa sinne yleisiin tiloihin oma valonheitin ja rakentaa shadow boxeja. Joka viikko joudun yleensä kerran sammuttamaan valot ja vetämään verhot kiinni kun porukat availevat niitä.
Elävänmallinluokka on käyttökelvoton koska valaistus on hoidettu vaan niin huonosti. Samaa aikaa tulee valoa pohjoisesta ja etelästä. Erinäisistä kattovalaisimista ja valonheittimestä, kaikki eri suunnista. Ääriviivoja voi piirtää, mutta ei oikeen muuta. Asennot on 9h, nekin on pitkällä tähtäimellä liian lyhyitä.
Jos hyvä tuuri käy nyt. Niin pääsen florence of academy of arttiin 3 vuodeksi opiskelemaan. Lähinnä sen takia en viitsi 3 kuukaudeksi ruveta tekemään mitään suuria muutoksia. Saatan nikkaroida shadow boxin ehkäpä. Mitään 200E valonheittimiä en rupea nyt enää ostamaan, kun vielä tiedän että joku pälli kävisi kuitenkin vääntämässä sen rikki.
....
Olen itse myös sitä mieltä että lähes kaikki oppiminen tapahtuu oman pään sisällä. Kukaan ei voi selvästikkään kaataa taitoa päähän, mutta jos informointi ja mahdollisuuksien anto on nollassa, niin ensinnäkin aika harva ikinä edes tajuaa miten treenataan piirtämistä ja maalausta... ja vielä harvempi ikinä lähtee sille tielle, koska se on suunnilleen tahalteen tehty vaikeaksi.
Itse kyllä aion paahtaa täyttä vauhtia eteenpäin, näistä asioista huolimatta. Haluankin vaan totuutta peliin. En halua kuulla että se on jotenkin kummallisesti mahdollista pelkästään suomessa treenata itsensä realistiseksi maalariksi. Tai että jotkut ihme söössi mössöset osaavat kyllä piirtää, mutta he eivät vaan halua näyttää töitään. Tai puhe jostain ihmeellisistä lahjoista joittenka avulla sitten maalarit tekevät kauniita töitä... Kaikki tällänen ihme kusettelu pahentaa realistisen taiteen tilaa.
Eli tämän mefafyysisen pohdiskelun takia, kaikki on kaikkea.
On yhtä arvokasta tehdä tyhjiä taulupohjia ja singeerata niitä kuin maalata kuin caravaggio...
Tai sitten toi ihme runoilu on vaan tekosyy tehdä huonoa työtä.
Puhut "tunnelmasta" aivan niinkuin se olisi joku tietty käsite mikä voidaan määritellä jokaisesta teoksesta tosta vaan.
Esität viestin niinkuin jonain filosofia pläjäyksenä, mutta siitä selvästi voi lukea rivien välistä viestin "taitavuus ei ole mitään, kun sehän tulee itsestään jokaisella joka vähän harjottelee. Sen sijaan joku määrittelemätön dingels dongels on jotain koska siitä välittyy tunnelmaa"
"virheellisiä hahmoja"
Mitä ihmeen virheellisiä hahmoja?????
"Nimenomaan aiheiden käsittelyssä Edelfeltille riitti kuitenkin kevyt pintaraapaisu koska hänen ei tarvinnut, ollut kiinnostusta, (edellytyksiä?) tai aikaakaan edetä syvemmälle."
Eli koska Edelfelt ei ollut symbolisti hänellä ei ollut edelltyksiä edetä syvälle johonkin aiheisiin (mitä lie se sitten tarkottaakin).
Edelfelt oli aika pitkälti samaa koulukuntaa kuin akateemisen tai vastaavan itseopitun koulutuksen loppuuvieneet pohjoismaalaiset realistit (kroyer, zorn, gallen-kallela, berg, ancher...). Sellasta akateemista piirustustaitoa ja samalla kuitenkin jotain kohtia oli yksinkertaistettu impressionistien tapaan vaan pelkillä simppeleillä värialueilla. Jos katsot vaikkapa sargentia ei hänenkään aiheet olleet sen kummempia. Aihe voi olla vaan simppelisti jotain esitettynä kauniisti.
Luet taidetta jonain ihme ristisanatehtävä ratkaisuna jossa tarvitsee päässää yhdistellään jotain selviä tiedostettuja käsitteitä ja sitten saada siitä joku ahaa elämys "tää on just tän maalarin tyyliä" "tää tarkottaa just tätä samaa asiaa joka on / oli silloin polttava puheenaihe" jne. Taide joka on vaan vaan kaunista ja "luonnnollista" on aivan yhtä älykästä ja vaatii silti aivan yhtä paljon ymmärrystä kuin joku symbolismi tai muu merkityksien purkaminen.
Joo, samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa. Ehdottomasti kuvassa pitää olla substanssia, tekniikan hallitseminen ei itsessään ole kiinnostavaa, mutta toisinaan se on välttämätöntä.