Onkos kukaan käynyt lokakuussa Keniassa tai Tansaniassa? Itse olen lähdössä ensi syksynä, ja kovasti kiinnostaisi tietää että kuinka kuuma ja polttava se aurinko siellä on tuohon aikaan esim jossain savanneilla. Jossain luki, että Afrikan aurinko polttaa helposti vaatteidenkin läpi. Itse olen niin vaalea, että palan Suomessakin aurinkoisena kesäpäivänä varmaan kymmenessä minuutissa jos en mitään suojaa käytä. Eivätkä ne suojatkaan (edes kerroin 60..!) aina auta tarpeeksi.
Afrikan aurinko
1
832
Vastaukset
- Hauskaa matkaa
Terveellä järjellä pärjää hyvin.
Olin lokakuussa 2007 Tansanian safarilla ja päätteeksi Sansibarilla. (Ihana matka, suosittelen!)
Itse olen myös vaalea ja palan helposti.
Meillä oli käytössä suojakerroin 30 aurinkovoidetta. En palanut. Päivällä suorassa auringonpaisteessa on niin kuuma, ettei siinä kärsi pahemmin oleskellakaan. Palamisenkin takia kannattaa olla varjossa.
Ennen auringon nousua lähdimme safarille jeepeillä. Niissä ylösnostettava katto, joten autossa oltiin varjossa. Paluu hotellille pimeän tullessa, paitsi välillä käytiin syömässä. Ei ollut juuri aikaakaan paistatella itseään.
Sansibarilla olisi kerinnyt käristää itseään, mutta itse tyydyin makoilemaan aurinkovarjon alla.
Mies otti hetken, n.20-min. aurinkoa, jolloin selkä vähän kärähti.
Mantereella kuumuus ei varjossa haitannut, sillä ilma on kuivaa. Sansibarilla oli alkuun tukalaa, kuin olisi astunut saunan pukuhuoneeseen. Siellä korkea kosteusprosentti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322088Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461705Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041216Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041014Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.76958- 59845
Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,31782Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52779Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd100717