opelin 1,6 litrainen moottori pätki hieman matalilla kierroksilla. virranjakajan kansi avattiin ja puhdistettiin jonka johdosta moottori lähti käymään kuin unelma. mutta nyt ongelmana on, että auto saattaa sammua välillä ja kun käy vähän tökkimässä virranjakajaa ja sen johtoja niin auto hörähtää taas käyntiin täydellisesti. virranjakajan kansi vaikutti kyllä ehjältä.. ja oikein se on paikoillaan se on varmaa..
Käyntiongelma
obeli
6413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
virranjakajalta lähtevät johdot,oliskohan jo aika vaihtaa uusiin
Jospa johtojen päissä olevat 'lieriöt' ovat liian supulla. Raota niitä hieman enemmän levälleen, myös puolasta tulevan johdon puolan puoleinen pää. Tarkista myös, että johdot ovat kunnolla kiinni tulpissa.
Minulle kävi kerran niin, että moottori pätki välillä ja kävi taas ok. Kun aikani rapasin, hoksasin, että yhden tulpan päässä kierteillä kiinni oleva laajennuspala oli jostakin syystä kiertynyt ulospäin ja oli siten löysä. Kun kiristin sen (ja samalla muutkin) ongelma hävisi.
mutta kone sammuu täydellisesti eikä halua lähteä käyntiin ollenkaan, joten yhden pytyn piuha tuskin tälläistä aiheuttaisi... pitää tarkistaa se sytytyspuolan ja virranjakajan yhteys paremmin...
Jos obelissasi on kuuluisa Lucas-virranjakaja, on siinä luultavasti jakajan rungosta lähtevän johtonipun liitin (liittimen sisäosa) sulanut moottoriöljyyn ja johdot ovat keskenään oikosulussa tai samaiset johdot jakajan sisällä, niistä on muovieristeet rapisseet irti ja ovat sieltä oikosulussa. Siis Hall-anturin kolme johdinta jakajan sisällä. Niin uskomattomia laatuvirheitä, että ei kertakaikkiaan uskoisi, ellei olisi itse karvaasti kokenut.
Hae romikselta tilalle Bosch-jakaja. Menee suoraan heittämällä Lucasin tilalle.
Hommaat vaan uuven puolan johon ja samalla tulpan johdot.. Virranjakaja varulta myös,kulutus tavaraa sekin. Toivottavasti tulee toimimaan!
poikki tai irti. Kyllä sun on se itse etsittävä.
Kun saat käyntiin, niin voit muovikahvaisella meisselillä heilutella johtoja. Käsin voi korkeajännitejohdoista saada tällin.