milloin kuuri

Käytän iholle daivonexia, samoin päänahkaan. Sääristä läiskät ovat noin kuukauden hoidon jälkeen lähteneet täysin. Ongelma onkin siinä että iho näyttää miltei terveeltä mutta en uskalla lopettaa kuuria vielä, koska uskon että se saattaa alkaa heti oireilemaan. Tässä on vaan haittana se että sitä voidetta tulee leviteltyä vähän huolimattomasti kun selkeää levityskohtaa ei enää ole, vanhasta muistista tiedän suunnilleen missä kohtaa läiskät olivat. Miten pitkään olette jatkaneet hoitoa vaikka iho näyttäisi hyvältä? Daivonexista ei ilmeisesti pitäisi tulla mitään yliannostusoireita pitkällä käytöllä, ainoastaan jos liikaa lotraa kerralla päänahkaliuosta voidetta?
2394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lääkärini muinoin puhuneen kuuden viikon kuurista.

Olet onnekas koska olet saanut noin hienoja tuloksia aikaan. Itselläni ei milloinkaan täydellistä läiskien häipymistä ole tapahtunut. Niihinkin kohtiin mistä hilseily on loppunut on jäänyt selvät arvet tai siis luultavimmin pigmenttimuutos, joka näkyy iholla jopa toista vuotta. Myös kesäisin vanhoihin läiskäkohtiin tulee ns. maksaläiskiä eli jotain häikkää pigmentin tuotossa on. Onneksi omani ovat säärissä, joten kosmeettinen haitta on melko vähäinen.

Suosittelen siis kuitenkin, että tarkistat hoitavalta lääkäriltäsi tuon hoitokuurin pituuden.

Äänestä
  • Tilanne oli aika hyvä jo ennen kuuria (kesän jäljiltä), tiesin että nyt on hyvät mahdollisuudet saada iho terveeksi! No okei, on yhdessä kohtaa hieman pigmenttimuutosta, vaalea alue, mutta mulle sekin on yhtä kuin terve iho (ihana nähdä TÄYSIN psorittomat sääret moneen moneen vuoteen...) Muistaakseni joskus oli parin kk kuuri määrätty, nyt taisi olla lyhyempi mutta en uskalla vielä lopettaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ohi??! kirjoitti:

Käytän iholle daivonexia, samoin päänahkaan. Sääristä läiskät ovat noin kuukauden hoidon jälkeen lähteneet täysin. Ongelma onkin siinä että iho näyttää miltei terveeltä mutta en uskalla lopettaa kuuria vielä, koska uskon että se saattaa alkaa heti oireilemaan. Tässä on vaan haittana se että sitä voidetta tulee leviteltyä vähän huolimattomasti kun selkeää levityskohtaa ei enää ole, vanhasta muistista tiedän suunnilleen missä kohtaa läiskät olivat. Miten pitkään olette jatkaneet hoitoa vaikka iho näyttäisi hyvältä? Daivonexista ei ilmeisesti pitäisi tulla mitään yliannostusoireita pitkällä käytöllä, ainoastaan jos liikaa lotraa kerralla päänahkaliuosta voidetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu