Olen täysin umpikujassa. Viime aikoina olen jännittänyt töissä niin paljon, että hiki valuu koko ajan ja sydän hakkaa. Työpäivän jälkeen päätä särkee eikä jaksa muuta kuin nukkua. Olen ollut työpaikassani nyt vuoden ajan ja alussa ei ollut niin hankalaa vaan viime aikoina työn luonne on hieman muuttunut vastuullisemmaksi ja lisäksi työkaverini ovat vaihtuneet viime aikoina tasaseen tahtiin ja pelottaa jo etukäteen, että millaisen tyypin kanssa joutuu minäkin päivänä työskentelemään.
En tiedä mitä neuvoksi. Töissä en pysty edes keskittymään kunnolla töihini vaan keskityn siihen, etten täysin mokaa paniikkini takia. Tekisi mieleni vaan lopettaa työt, mutta se alkoisi ajanmittaan varmaan ahdistamaan vielä ennemmän kun velkaakin on. Kuinka voisin siis saada paniikkihäiriöni hallintaan, jotten täysin menettäisi työkykyäni?
En tiedä mitä neuvoksi. Töissä en pysty edes keskittymään kunnolla töihini vaan keskityn siihen, etten täysin mokaa paniikkini takia. Tekisi mieleni vaan lopettaa työt, mutta se alkoisi ajanmittaan varmaan ahdistamaan vielä ennemmän kun velkaakin on. Kuinka voisin siis saada paniikkihäiriöni hallintaan, jotten täysin menettäisi työkykyäni?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mistähän ne paniikit johtuu.. jokin syy varmasti on. sosiaalisia ongelmia?
käy joku itseilmaisu/improvisaatio kurssi. auttaisi varmasti
tälläista on paljon maailmassa ja olenpa ohjannut peräti kaksi työntekijääni lääkärin juttusille kun ovat ottaneet asian puheeksi. Sitä ei kannata jännittää ja lääkäri osaa auttaa kyllä varmasti.Ei kannata "pilata" elämäänsä moisella kun siihen löytyy apu.Rohkeasti vaan tuumasta toimeen niin alkaa elämä voittamaan.
Lämmintä kesänjatkoa :=)
Kävin jo lääkärissä ja määräsi pahimpiin kohtauksiin rauhottavaa. Mutta eihän niitä voi alati popsia ja työkykykin kärsii. Aiemmin olen käynyt psykoterapiassa, mutta sekään ei auttanut. Eli taidan olla toivoton tapaus ja kykenemätön työelämään...?
Kuulostaa tutulle, kyllä ahdistaa mennä töihin, väillä paniikkihäiriö meni ihan mahdottomaksi. Kävin sitten lääkärissä ja sain myös rauhoittavia joilla selviän hienosti. Vaikea sanoa mitä tapahtui mutta kun stressin sietokyky ylittyi niin jotain laukesi ja jännittäminen ja murehtiminen unohtui itsestään. Onhan tuolla bentsoja taskussa jos oikein käy ahdistamaan mutta empä ole tarvinnut vähään aikaan.
Etsi ihmeessä toinen työpaikka, sulla on velkaa mutta haet sitä muuta työtä ja sitten kun sen löydät niin sanot itsesi irti sitten vasta vanhasta.
Ei nyt aivan samanlaista kuin minulla, mutta itselläni tuli vastuullinen työ, enemmän töitä kuin mitä ehtii tekemään ja tätä kautta burnis. Keskittymiskyky meni lähes täysin, eikä hommista oikein tullut mitään. Lekurin pillerit auttoi hetkeksi vähän, mutta pidemmän päälle niihin turtui.
Itse löysin apua Ilkka Vartiovaaran kirjoista Burnoutista jaksamiseen ja Jaksamisen rajat. Kannattaa ehkä tutustua.
Mutta paras lääke oli se, että ajatukset sai muualle. Minä - vanha sohvaperuna - aloitin pyöräilyn ja kävelylenkit. Ok, alkuun oli vaikeaa ja teki mieli jäädä vaan kotiin nukkumaan. Mutta siitä tuli tapa. Sitten aloitin vanhan jo jääneen harrastukseni, lukemisen. Alkuun sekin oli vaikeaa, kirjastosta ei tuntunut löytyvän mitään mielenkiintoista luettavaa ja lukeminen oli pakonomaista. Mutta taas jonkin ajan kuluttua huomasin uppoavani romaaneihin.
Ja mikä tämän pointti on? Se, että etsin aktiivisesti vaihtoehtoista tekemistä aivoille; jäämällä apaattisena sohvalle löhöämään et parane. Tee mitä mieleen juolahtaa, kunhan se tuntuu hyvälle. Tekemällä jotakin saat ajatuksesi pois töistä ja työpaineista, vaikka alkuun se onkin todella vaikeaa. Tätä kautta elämäsi myös työpaikalla helpottuu. Ainakin minulla on nähtävissä selvä muutos - nyt ilman pillereitä.
hyvästä neuvosta!
Minäkin koin omassa tilanteessani, että jos sain vieraita kotiini (mukavia), seuraava päivä töissä oli rennompi, koska oli kivaa ajateltavaa. Sama kokemus, jos käyn jumpparyhmässä, saan itseluottamusta.
Olen itse kärsinyt paniikkihäiriöstä lukiosta saakka ja ollut vaipua syvemmällekin masennuksen suohon, kunnes olen alkanut ajatella tällaista:
entä jos paniikkihäiriö onkin vihje Sinulle, ettet sovellu työhösi tai että luovat kykysi tms. jäävät jotenkin pimentoon. Tiedän, että saattaa kuulostaa huuhaalta mutta jos tekee täysin persoonaansa/arvoihinsa sopimatonta työtä, ei ole ihme että ahdistaa. Jos työssä täytyy käydä koko elämä, kyllä sen pitää olla sellaista mitä haluaa tehdä.
Ei tietysti kaikilla näin ole.
Sairastuin paniikkihäiriöön viime vuonna ja olin sairaslomalla 3kk.En kyennyt lähtemään kotoa minnekkaaän ilman miestäni ja tilanne oli tosi invalidisoiva.Työskentelen itse hoitoalalla ja tiesin mistä on kyse, mutten kyennyt sitä myöntämään.Olen erittäin sosiaalinen ja järjestelen kaikkien ongelmia.Ei ole minun tautini!! Pakko se oli kuitenkin myöntää ja hain apua mielenterveystoimistosta. Aloitin kongnitiivisen terapian 1xvk. Sitten hakeuduin kelan järjestämälle paniikkikuntoutuskurssille.
Paniikin kanssa toipuminen oli hidasta pienin askelin. Tilanteisiin, jossa paniikki iski hakeuduin askel askeleelta lähemmäs ja riemuitsin pienistäkin edityksistä.Ensin kävin torin reunalla, sitten torin keskustaa lähenin kerta kerralta ja lopulta pystyin juomaan kahvia keskellä toria kahvilassa. Jokainen luovutus toi aina takapakkia ja oli kohdattava ahdistava tilanne aina kun niin oli ajatellut.
Nyt käyn töissä ja viimeinen paniikki on ollut tammikuussa. Vältettäviä asioita on minulla valvominen, liika kahvi, tupakka ja alkoholi. Työssäni joudun esiintymään paljon ja vetämään erilaisia palavereja. Olen oppinut elämään ja hyväksymään vaivani ja nyt olen kertonut asiasta työtovereilleni. Kertominen helpotti paljon oloani. Nyt jos paniikki joskus vielä iskee niin, muutkin tietävät mistä on kyse eikä minun tarvitse salata asiaa. Toivottavasti sinä löydät avun oman oloosi!!