Moi
Mulla on ehkä vähän vaikeampi ongelma.. enkä edes tiedä kuuluuko tää tänne mutta pakko vähän purkaa sydäntä.
Olen ollut mun miehen kanssa jo kohta 3 vuotta yhdessä ja on ollut niitä ylä -ja alamäkiä. Kihloissakin kohta vuoden.
Nyt vaan on tullut mun aika miettiä tätä kaikkea.
Miehelläni on ahdistuneisuushäiriö ja mun mielestä jonkin sortin masennuskin ja se vaikuttaa myös minuun.Tuntuu että kun hänellä menee huonosti niin silloin menee minullakin. Vaikka näin ei kuuluisi olla. ainakin minun järkeni mukaan. Olen muuten kovin iloinen persoona mutta viimeaikoina aina kun olen ollut yksin niin olen vain itkenyt tai miettinyt asioita ehkä jopa liikaa?
Mieheni sai hetki sitten rauhoittavia ahdistuneisuuteensa ja siitä ei hyvää seurannut. Hänellä on ollut lievä/mitensen nyt ottaa alkoholiongelma. Joskus menee enemmän joskus vähemmän. Eilen illalla hän tahtoi lähteä käymään vanhempiensa luona ja oli mäyräkoira repussa.
Myöhemmin kun hän soitti minulle tajusin että hän on vetänyt viinaa ja lääkkeitä sekaisin. Eikä sitten loppu illasta vastannut edes puhelimeen.
Seuraavan aamuna(tänään) sain tietää hänen isältään että hän on ollut kotona ihan sekaisin vetänyt kamalasti niitä lääkkeitä ja kaljaa silloin eilen ja ollut todella sekavassa tilassa ja syönyt mm.ruokaa lattialta kun oli lautanen tippunut kädestä. Yöllä hänet oli sitten viety sairaalaan niin kovan humalan takia ja ilmeisesti poliisit olivat tuoneet hänet kotiin. Tästä hänellä ei ole mitään muistikuvaa. Ainoa mikä muistuttaa niin iso kuhmu otsassa.
Hänellä on ollut sekavat perhetausta mm.perheväkivaltaa eikä hänen aiemmat ihmissuhteensa ole menneet ihan nappiin.
Hän on myös itse ollut väkivaltainen mutta ei enää.
Näiden muutaman hassun vuoden aikana on tapahtunut niin paljon. Pettämistä anteeksiantoa alkoholin huuruisia kausia väkivaltaa mutta niin paljon rakkautta. En pystyisi olemaan hetkeäkään hänestä erossa vaikka välillä tahtoisinkin. tunteet ovat niin ristiriitaiset.
Olen monesti miettinyt eroa mutta tiedän etten pystyisi siihen. Olen niin huolissani hänestä. Mitä hänelle tapahtuisi jos mua ei olisi?
Kyllä varmaan loppujen lopuksi tulisi toimeen mutta minkälaisessa seurassa ja missä kunnossa?
Yksi asia mikä myös mietityttää on rahallinen tilanne. Olen ainoa jolla on tulot hänellä ei ole minkään näköisiä tuloa. Ei siis mitään.
Mitä mun pitäisi tehdä?
(koneessa on rikki pilkku joten tekstiä vaikea tehdä helppolukuiseksi)

Vastaukset 2
Vanhimmat
minkälaisen elämän haluat ja pyrkiä muokkaamaan sitä haluamaasi suuntaan. Kukaan ei voi elää sinun puolesta. Ps. alkoholi ja lääkkeet on aikaa myöten tappava yhdistelmä, jommasta kummasta hänen on luovuttava, vaikka kuinka rakastaisit...
ES
ja ymmärtäjän roolissa koko ajan. Inhimillisessä tekijässä käsiteltiin kerran tätä aihetta, että kuinka pitkälle pystyy menemään kiltteydessä. Se on vaikea tietää, mutta jos itsellään on koko ajan paha olo, niin eikö se kerro jo siitä, että tarvitsisi tehdä jotain. Minulla on hieman samanlainen tilanne, että mies on masentunut ja ahdistunut. Tätä on jatkunut hyvin pitkään. Kun itsellänikään ei tahdo riittää energiat, niin ei jaksaisi pitää kulissia yllä. Sitten töissä pitää näytellä niinkuin ei olisi mitään ongelmia. Minä pystyn olemaan rehellinen ja aito, mutta se ei kannata, koska ihmiset tuppaavat heti löytämään sinusta heikkouksia ja sitten he juoruilevat selän takana asioistasi. Parempi pitää vain omat asiat ominaan. Kerroit, että olet iloinen luonne ja että olet itkenyt viime aikoina paljon. Se kyllä kertoo, että olet masentunut myös ja tapahtui mitä tahansa, niin muista aina, että toista sinä et voi auttaa, jos ihminen ei itse halua muuttua. Se on niin kova sääntö ja pitää paikkaansa. Se on tuskallista jättää rakas ihminen, mutta jos hän ei itse tee mitään muutosta, niin sinä et voi käyttää nuoren ihmisen energiaa hänen hoitamisen. Se on liian kallis hinta sinun elämästäsi.