kun join niin aikoinani niin siitä kärsi läheiset ensin ja lopuksi minä. Yritin lopettaa useasti mutta en onnistunut koska en oikeasti sitä halunnut. Kuvittelin että kun pitää taukoa niin juominen vähenee. Niin siinä tapahtui mutta sitä iloa kesti vaan hetken. Aina päädyin dokaileen viikonloppusin vaikka kuinka olin kaikille luvannut. Tätä jatkui monta vuotta ja aloin ihmetellä että mikä minun on kun en voi olla ilman viinaa. Syyllistin itseäni ja kävin a-klinikalla. Siellä sovittiin tapaaminen ja olin juomatta hetken. Sitten taas alkoi maistumaan. Menin AA-han ja ekan palverin jälkeen kuvittelin että olin sairas. Masennuin ja join vielä enemmän. Kävin paltsuissa ja joskus paltsun jälkeen poikkesin kaljalle. Kunnes eräänä kauniina sunnuntai aamuna se halu tuli peilin edessä jostain syvältä. Tajusin lopulta että olen tullut riippuvaiseksi alkoholista niinkuin monesta muustakin asiasta olin silloin. Laitoin korkin kiinni ja taistelin kuivajakson ja nyt on kohta 2 vuotta takana juomattomuutta ja en käytä edes särkylääkettä.
Ei saa luovuttaa ei eikä itseään syyllistää liikaa. Riippuvuus tulee kun juo viinaa tarpeeksi.
Sairastuminen alkoholismiin on oma valinta.
Ei saa luovuttaa ei eikä itseään syyllistää liikaa. Riippuvuus tulee kun juo viinaa tarpeeksi.
Sairastuminen alkoholismiin on oma valinta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
onko kaikille sairastuminen oma valinta?
Minusta tuntuu siltä, ettei ole.
Itselläni on nyt loppu sitten oikeasti lähellä. Ei elämäni loppu, vaan juomisen. Luultavasti alan mättämään ruokaa kaksin käsin. Aika A-Klinikalle on torstaina, eli siis huomenna. Olen ladannut siihen odotuksia, ehkä jopa liian paljon? Jää nähtäväksi?
Olen kyllä kuumeisesti miettinyt, miten iltani vietän. Olen varannut leffoja jo valmiiksi, ja mietin että miten ajan kulutan.
Kiitos nimimerkille Karbidi, ehdotit korukivien hiontaa. hyvä idea, myöhemmin.
Otin loppukirin juomisessa, huono ajatus. Saan sairaat vieroitus oireet. Toisaalta jopa toivon niitä, että muistaisin tämän helvetin.
Paska juttu myös, että raha ei ole ongelma, aina voi juoda jos haluaa. Täytyy kai antaa pankkikortit jollekin, etten voi itse ostaa.
Sorry, tämä vaan purkautui.
Minulla nuo ajatukset ovat ihan lähimuistissa, eli viime kesältä. Olin pari vuotta kärvistellyt lopettamisen kanssa ja aina ratkesin. Se oli hirveää vääntöä ja taistelua joka päivä ja joka ilta varsinkin ja oikein huokasin helpotuksesta kun viimeinenkin kaljakioski oli mennyt kiinni ja lopulta vielä kapakkakin. Kuppilaan saatoin viinanhimossani rynnätä tunti ennen valomerkkiä ja äkkiä kittasin shotteja ja olutta niin nopeasti kuin pystyin ja surullinen olohan siitä syntyi kun valomerkki tuli just kun olin pääsemässä tavoitteeseeni.
Päihdelääkärikin ja kaikenmaailman verkostopalaverit työpaikalla tulivat tutuiksi. Minua mm. testattiin verikokein säännöllisin väliajoin, hoitoon kun olivat ohjanneet. Pidin sitä lähinnä ihmisen kiusaamisena, vaikka olisin osittain kyllä ollut valmis lopettamaan tai ainakin vähentämään.
Menin sitten hoitoon eli kuukauden myllyyn ja en ikinä kadu sitä päätöstä. Nyt on himo hävinnyt johonkin ja elän päivä kerrallaan normaalia tasapainoista elämää. AA:ssakin käyn kuuntelemassa ja puhumussa noin kerran viikossa ja se osaltaan vahvistaa raittiuttani. Tuskien taival raitistumiseni oli, mutta elämän laatu parani huimasti ja alussa jos vähänkin himotti, niin palautin pahimpia krapuloitani mieleen. Nyt tuntuu siltä, että jos ottaisin sen ekankin huikan, niin tämä kaikki hyvä menisi pilalle.
Myönsin siis, että olen sairas ja täysin voimaton viinan suhteen, olin rehellinen ja nöyrä, en nöyristelevä. Ihan vain tiedoksi Itsetuholle, että olen nainen ja vähän yli nelikymppinen ja minullakaan ei rahasta juominen ole ollut koskaan aikuisiällä kiinni. Jää muuten tilille ihan kivasti ekstraa ja olen suunnitellut kotini remonttia, nyt siihen riittää ideoita ja tarmoa. Terveys siis on ainakin osittain palautunut. Kuulema n. vuosi menee toipumisprosessiin, mutta eipä ole kiire mihinkään. Muuten, niitä kiinnostuksen kohteita alkaa pikkuhiljaa tulla toipumisen edetessä ja nyt tuntuu, etten aina edes ehdi tehdä kaikkea. Samoin värit, tunnelmat, maut, tunteet ovat palautuneet ja välillä palaan ihan nuoruuteeni fiiliksissäni, sillä alkoholi on vaikuttanut koko aikuisiän elämääni ja siksi kai jäin lapsettomaksikin ja olen nyt sinkku. En niitä murehdi, vaan otan tyyneysrukouksen avukseni. En ole tullut uskoon, mutta kai tätä jonkilaiseksi heräämiseksi voi kutsua, ainakin minulla on ihan uusi elämä.
Tsemppiä vain. Ei se himo poistu yhtäkkiä, vaatii työskentelyä, mutta kannattaa. Yleensä se tulee ihan itsestään kunhan saa tarpeeksi tukea vertaisiltaan. Lukekaa paljon myös.
Kävin 5 vuotta AA:ssa. Puhaltelin 5-vuotis raittiuskakusta kynttelit, enkä sen koommin ole sinne astunut. Tästä tapahtumasta on jo reilusti toiset 5 vuotta. No, olen pari kertaa kokeillut ottamista, vaan eipähän tuo maistu. Jotenkin vaan on tullut inho koko alkoholiin. Saatan toki ottaa jossakin kutsuilla sen tervetuliaismaljan, siihen se kuitenkin jää. Olen käynyt raittiuteni alkuaikoina myös myllyhoidon ja siellä kaikilla testeillä minut todettiin mitä selkeimmin alkoholistiksi. Ja tunsin sen itsekin.
En mollaa AA:ta, varmaan se monelle on tarpeen. Vaan itse en koskaan siellä viihtynyt, pikkuinen v**utus vaivasi juttuja kuunnellessani, sen verran sekavaa sakkia siellä käy.
Luulen, että oman itseni 'skarppaaminen' on riittänyt minulle, koska siihen viinan aiheuttamaan kurjuuteen ei kannata palata missään tapauksessa! AA:laiset kaverini ovat jo maalanneet 'pirun' seinälle moneen otteeseen, vaan onpahan perunneet sittemmin puheensa.
Olen kuulemma poikkeustapaus (niin kai sitten).
Te jotka AA:sta avun olette saaneet ja ette luota itseenne, jatkakaa AA:ssa jos jaksatte.
Raitista alkanutta vuotta vaan kaikille....
mitä ilmeisimmin erikois tapaus! Onnea.
Itse koen, että myllyhoito voisi olla minulle sopiva. AA:sta en pidä, niuistä yksinpuheluista ym. Kerro vähän myllyhoidosta, miten siellä raitistuu? Mikä laittaa raitistumaan?
Olla. Siellä paneudutaan syihin, miksi juot. Luennoimassa käy eri alojen ammattilaisia ja saadaan faktatietoa alkoholin vaaroista. Se perustuu aika pitkälti AA ohjelmaan, käydään muutamissa palavereissa ja tehdään erilaisia tehtäviä.
Tuolta kun käyt lueskelemassa, saat tietoa:
http://www.kalliola.fi/main.site?action=siteupdate/view&id=2
nopeasti eroon, kun ensimmäisessä AA-palaverissani heräsi toivo ja usko raittiudesta. Toiset alkoholistit kertoivat toipumisestaan ja tajusin, että en ole toivoton tapaus enkä tahdoton ressukka. Vapauduin syyllistämästä itseäni. Nykyisin käytän tahdonvoimaani viinanhimon vastustamisen sijaan muuhun elämääni, jossa AA:lla on merkittävä osa.
Taaksepäin katsellessani näen, että olin alkoholisti jo ensimmäisestä humaltumisestani lähtien. Riippuvuus tottakai vahvistui juomavuosien myötä. Ehkä valitsin alkoholismin jo silloin, kun en kieltäytynyt ekasta humalasta.
Toveriseuran tukemana tässä sitten olen elellyt raittiina päivä kerrallaan.