Hei!
Mitä pitäisi tehdä kun tuntuu ettei jaksa enää tehdä mitään?! Olen opiskeleva ja töissä käyvä nuori neiti jolla pettää kohta varmaan hermot tai jotakin. Kouluun ei jaksaisi raahautua ja töistäkään ei tunnu tulevan oikein mitään. Ja nolointa vielä on että alan harva se päivä itkeä tihrustamaan kesken työpäivän. Voiko ne hormonit tosiaan olla noin sekaisin että oloni on koko ajan näin kurja? Ja raskauteni on sitä paitsi vasta ihan alkuvaiheessa n. 15 4 joten en kai minä nyt vielä voi olla työkyvytön? Mutta kun kaikki tuntuu niin raskaalta ja koko ajan väsyttää niin miten siinä tilassa pystyy hoitamaan mitään asioita kunnolla? miten saisin tilannetta helpotettua edes hieman? Sen lisäksi asun vielä kotona enkä halua kertoa äidilleni raskaudesta ja sekin on kamalaa kun koko ajan vaan saa kuunnella nalkutusta että enkö mä tee mitään muuta kuin syö :D
Mitä pitäisi tehdä kun tuntuu ettei jaksa enää tehdä mitään?! Olen opiskeleva ja töissä käyvä nuori neiti jolla pettää kohta varmaan hermot tai jotakin. Kouluun ei jaksaisi raahautua ja töistäkään ei tunnu tulevan oikein mitään. Ja nolointa vielä on että alan harva se päivä itkeä tihrustamaan kesken työpäivän. Voiko ne hormonit tosiaan olla noin sekaisin että oloni on koko ajan näin kurja? Ja raskauteni on sitä paitsi vasta ihan alkuvaiheessa n. 15 4 joten en kai minä nyt vielä voi olla työkyvytön? Mutta kun kaikki tuntuu niin raskaalta ja koko ajan väsyttää niin miten siinä tilassa pystyy hoitamaan mitään asioita kunnolla? miten saisin tilannetta helpotettua edes hieman? Sen lisäksi asun vielä kotona enkä halua kertoa äidilleni raskaudesta ja sekin on kamalaa kun koko ajan vaan saa kuunnella nalkutusta että enkö mä tee mitään muuta kuin syö :D
Vastaukset 8
Vanhimmat
mielialat heitteli alusta asti.
Ei niinkään itkuisuutta tai itkukohtauksia (niitäkin), mutta kauheita raivareita ja sitten salaman nopeita leppymisiä.
Asut siis kotona,minkä ikäinen olet? Missä lapsen isä?
Ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että vanhemmat huomaavat lapsistaan raskauden aika nopeasti ja varhaisessa vaiheessa. Varsinkin jos asutte saman katon alla eikö olis reilumpaa kertoa asiasta. Jos olet täysi-ikänen asia ei kuulu hänelle..olis vaan reilua kertoa.
Niin tarkenukseksi siis että olen 17 vuotias mutta täytän kesäkuussa 18. Lapsen isä asuu myöskin vielä kotona ja sekin tässä on suuri ongelma kun minusta välillä tuntuu ettei poikaystäväni haluaisi edes muuttaa pois kotoa vaikka olemme siitä monesti puhuneet. Aina vain sanoo että sitten kun on rahaa. Ja sitä rahaa olisi jossei hän ostelisi velaksi autoa vaikka tietää että on lapsi tulossa.
Ja siitä äidille kertomisesta sen verran että meillä on niin tulehtuneet välit olleet jo varmaan 5 vuotta ettei sen kanssa niin vaan puhuta mistään. Ja koska äidilläni on aina tapana haukkua valintojani niin mielestäni minulla on oikeus olla kertomatta asiasta.
Ja sehän on oma valintani jos haluan näin nuorena lapsen enkä usko että äitini pitäisi ajatuksesta..
Hei, nyt olisi varmaan aika kertoa kotonasi raskaudesta. Tiesitkö, että tuo salailukin vie voimia? Voisit saada äidiltäsi tukea.
Olethan jo käynyt neuvolassa?
Itse tulin raskaaksi, kun asuin vielä kotona. Kerroin kyllä heti äidilleni, sillä itselläni ongelmaksi tuli pahoinvointi yms. jonka takia en olisi voinut salailla sitä. Lisäksi tiedän, että vanhempani olisivat loukkaantuneet, jos EN olisi kertonut heille asiasta.
mikään alkuvaihe! Ja kohtahan se sinusta näkyy, itsellä takana kaksi raskautta, molemmat jo tuossa vaiheessa näkyivät hyvinkin selvästi
kyllähän se jo vähän näkyy mutta ei äiti ehdi huomata kun edes ole ikinä kotona kun olen kaikki päivät koulussa ja illat töissä.. Mutta tämä on ehdottomasti aivan liian stressaavaa ja poikaystävänikään ei yhtään käsitä tilaani vaan käskee vain ottaa lisää kursseja koska joudun kohta sitten jäämään pois koulusta joksikin aikaa..
Ja muutenkin se ei käsitä jos olen väsynyt ja surullinen ja itkettämään. Viimeksikin kun rupesin itkemään niin se vain suuttui siitä eikä edes lohduttanut. Ja sitten kun sanoin että minua pelottaa kaikki tuleva ja kun on niin paljon uutta tulossa ja rahatilannekkin huolestuttaa niin se totesi vain siihen että "ehkä sun pitäis sitten luopua siitä". Herranjumala, olen miltei neljännellä kuulla ja se tulee mulle tuollaista tossa vaiheessa sanomaan! Ainut mitä kaipaisin olisi hieman tukea tässä tilassa.
Vaikka puhuimmekin ennen lapsen yrittämistä asiasta ja sanoi olevansa valmis siihen niin nyt se sitten odottaa vain kaiken hoituvan itsestään ilman että laittaa tikkua ristiin.. Joten olen varmaan enemmän huolissani parisuhteemme hoitumisesta kuin vauvan hoidosta..
tuohon tilanteeseen??
Hei,
Ensinnäkin; kuulostaa siltä että otat ihan hienosti vastuuta omassa elämässäsi vaikka jotkut täällä epäilevätkin ikäsi takia.
Itse olen kohta 30, odotan toista lasta (rv23) ja voin sanoa, että fiilikset on aika ajoin samanlaiset kuin sinulla. Ja tällaisia hermoheikkoja itkeskelijöitä olen kuullut muidenkin tulevien äitien olevan ;) Kuuluu asiaan, nääs. Tuo johtuu osaltaan hormoneista, osaltaan siitä, että sinulla on nyt kannettavanasi elämäsi suurin stressi ja huoli -paitsi omasta, myös lapsen tulevaisuudesta. Se ei ole mikään pikkuasia, ja minusta sinulla olisi oikeus saada tukea kaikilta läheisiltäsi. Se ei kuitenkaan estä muita käyttäytymästä lapsellisesti tai piittaamattomasti, maailma kun on täynnä ihmisiä, jotka eivät tajua/osaa/jaksa olla mukana oikealla tavalla kun pitäisi. Tarvitsisit nyt jonkun ihmisen jonka kanssa puhua asiasta. Onko ketään muuta lähellä kuin poikaystäväsi tai äitisi?
Se ettet puhu äidillesi raskaudesta, siirtää ongelmaa eteenpäin, ei poista vaan pahentaa sitä. Olette kohta kuitenkin molemmat äitejä, ja se väistämättä yhdistää teitä vaikkei hän lapsenhankkimispäätöstänne hyväksyisi. Pään auki saaminen on varmasti kamalan vaikeaa ja menee helposti pipariksi ennenkuin mitään saadaan sanottua. Mitä jos kirjoittaisit äidillesi viestin, jossa kerrot mitä ajattelet, mitä olette poikaystäväsi kanssa jutelleet ja miten hän sinusta asiaan suhtautuu, ja että pyydät äidiltäsi nyt tukea sellaisena kuin olet.
Kirjoittaminen saattaisi muutenkin helpottaa oloasi, vaikka sitten polttaisit jutun lopuksi. Ei ole mitään väliä sillä, millaista tajunnanvirtaa paperille tulee, kunhan tulee...
Poikaystävälläsi ei ole todennäköisesi mitään käsitystä siitä, miten ns. "hyvä isä" käyttäytyisi, ja harvalla tuon ikäisellä miehellä ylipäänsä onkaan, se on ihan biologista. Jos hän on kuitenkin ollut juonessa mukana ja olette yhdessä suunnitelleet lapsen hankkimista, vastuu on yhtälailla hänellä, eikä siitä todellakaan voi tuossa vaiheessa livetä... Olen kuitenkin nähnyt niin munattomia tapauksia lähipiirissäni vanhemmissakin miehissä, etten yhtään ihmettelisi, jos poikaystäväsi pyrkisi pakenemaan paikalta ainakin jollain tasolla ennemmin tai myöhemmin. Et voi kuin yrittää itse käyttäytyä rauhallisesti ja kypsästi ja toivoa, että hän ei kuulu näihin lusmuihin vaan löytää itsestään uusia puolia viimeistään kun lapsi syntyy. Jos suinkin voit kuvitella eläväsi poikakaverisi kanssa vielä 10 vuoden kuluttua, kannattaa yrittää pysyä yhdessä.
Lapsen tulo lisää raa'an työn määrää ja kotona olemista muutamaksi vuodeksi aika lailla ja koettelee varmasti molempien hermoja. Vaihtoehtoja ei nyt kuitenkaan ole, ja omien lasten saaminen on loppujen lopuksi maailman hienoimpia asioita, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakaan...
Yritä nyt purkaa pahin murhe juttelemalla ihmisten kanssa asiasta, mutta koita kuitenkin olla keskittymättä pelkästään raskauteen ja siihen liittyviin asioihin. Jos mahdollista, yritä lähentyä poikakaverisi kanssa muiden yhteisten asioiden avulla ja pyri kertomaan vain positiivisia asioita kasvavasta massusta... liikaa hehkuttamatta. Jos tulee oikein heikkoja hetkiä, tee selväksi itsellesi ja poikakaverille, ettet ole ihan oma itsesi ja että se on ohimenevää...
Vähennä koulutyön määrää niin, että selviät siitä muutamalla tunnilla päivässä, jolloin voit vielä tehdä töitä illalla hajoamatta täysin. Älä yritä ylittää itseäsi, et ole skarpeimmillasi raskausaikana (sekin on biologista ja tarjoituksenmukaista), eikä siitä tarvitse potea stressiä. Ehdit suoriutua lopuista kursseista myöhemmin, kun palaat työelämään/opiskelemaan ja saat lapsen hoitoon. Määrätietoista otetta tulet kyllä tarvitsemaan ja hyvää suunnittelua, ja taloudellisestikin tulee todennäköisesti olemaan tiukkaa muutaman vuoden, mutta se palkitaan myöhemmin.
Lopuksi: on todennäköistä että olosi alkaa helpottaa kun raskaus etenee. Ainakin psyykkisesti, kun hormonit tasaantuvat. Fyysisesti loppuraskaus on tietysti aika "mielenkintoista" aikaa.
Jakselemista sinulle!