kokemuksianne.
Itse kärsin monestakin elämän kriisitä esikoisen synnyttyä (tulin heti raskaaksi kun tapasin mieheni, menimme naimisiin ja muutimme minulle täysin vieraalle paikkakunnalle, ei vakituista työtä minulla)ja sosiaalinen verkosto puuttui täysin, koska olimme muuttaneet vieraalle paikkakunnalle, eli siinäpä muutama syy kriisiin.
Lapsi sairasteli paljon ja hermot oli aika kireällä ja mieli maassa. Olin varmaan myös masentunut ja tunsin itseni täysin huonoksi äidiksi. Lääkitystä aloitettiin minun masennukseeni, mutta en voinut sivuvaikutusten takia syödä. Kun lapsen allergiat selvisivät ja saatiin oikea ruokavalio niin aloin jopa nauttimaan äitinä olemisesta.
Suuri pelko on kuitenkin jäänyt, etten koskaan enää uskalla ajatlella itseäni samaan tilanteeseen, niin rankkaa se oli. Molemmat mieheni kanssa halauaisimme esikoiselle sisaruksen, mutta kumpikaan ei oikein uskalla ryhtyä samaan rulijanssiin....Esikoinen on 6v.
Onko sitä toiselle kerralla jotenkin vahvempi olevinaan ja osaa hoitaa lasta ilman sellaista kauheaa paniikki ja hössötystä????? Mieheni pelkää minun jaksamistani ja sitä pelkään itsekin...
Toisaalta haluaisin kokea sen joskos toisella kertaa pysyisin nauttimaan vauvasta ja ottaa rennosti...
Kertokaa omia kokemuksianne toisen vauvan kanssa, kun esikoinen on ollut vaativa lapsi ja sairastellut paljon, oma jaksaminen on ollut kortilla, miten toisen kanssa?????
Neuvolan kautta varmaan saa tukea kun kertoo minkälaisia pelkoja on jne?
Kaiken kaikkiaan itse tunnen olevani nyt henkisesti vahvempi ja seesteisempi kuin esikoisen saamisen aikoihin, koska olen käynyt muutaman vuoden jo terapiassa näitä asitoita puimassa. Pitäiskös mennä juttelemaan johonkin miehen kanssa yhdessä?
Äititys ei aina ole niin ruusunpunaista, mutta ehkä toivoa vielä on?
Itse kärsin monestakin elämän kriisitä esikoisen synnyttyä (tulin heti raskaaksi kun tapasin mieheni, menimme naimisiin ja muutimme minulle täysin vieraalle paikkakunnalle, ei vakituista työtä minulla)ja sosiaalinen verkosto puuttui täysin, koska olimme muuttaneet vieraalle paikkakunnalle, eli siinäpä muutama syy kriisiin.
Lapsi sairasteli paljon ja hermot oli aika kireällä ja mieli maassa. Olin varmaan myös masentunut ja tunsin itseni täysin huonoksi äidiksi. Lääkitystä aloitettiin minun masennukseeni, mutta en voinut sivuvaikutusten takia syödä. Kun lapsen allergiat selvisivät ja saatiin oikea ruokavalio niin aloin jopa nauttimaan äitinä olemisesta.
Suuri pelko on kuitenkin jäänyt, etten koskaan enää uskalla ajatlella itseäni samaan tilanteeseen, niin rankkaa se oli. Molemmat mieheni kanssa halauaisimme esikoiselle sisaruksen, mutta kumpikaan ei oikein uskalla ryhtyä samaan rulijanssiin....Esikoinen on 6v.
Onko sitä toiselle kerralla jotenkin vahvempi olevinaan ja osaa hoitaa lasta ilman sellaista kauheaa paniikki ja hössötystä????? Mieheni pelkää minun jaksamistani ja sitä pelkään itsekin...
Toisaalta haluaisin kokea sen joskos toisella kertaa pysyisin nauttimaan vauvasta ja ottaa rennosti...
Kertokaa omia kokemuksianne toisen vauvan kanssa, kun esikoinen on ollut vaativa lapsi ja sairastellut paljon, oma jaksaminen on ollut kortilla, miten toisen kanssa?????
Neuvolan kautta varmaan saa tukea kun kertoo minkälaisia pelkoja on jne?
Kaiken kaikkiaan itse tunnen olevani nyt henkisesti vahvempi ja seesteisempi kuin esikoisen saamisen aikoihin, koska olen käynyt muutaman vuoden jo terapiassa näitä asitoita puimassa. Pitäiskös mennä juttelemaan johonkin miehen kanssa yhdessä?
Äititys ei aina ole niin ruusunpunaista, mutta ehkä toivoa vielä on?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.