Onko kellään muulla samanlaista "ongelmaa"... Tuntuu, että menen ihan paniikkiin kun puhelimeni soi. Tai kauhulta se enmmän itsestä vaikuttaa :( Minun on vaikea hoitaa mitään asioita kun on tämä tyhmä kammo... Jätän monesti vastaamatta ja sitten koko päivän syyttelen ja soimaan itseäni, että miten voin olla näin hävettävä ja säälittävä ja mietin että mitähän asia on mahtanut koskea... Tulen hulluksi kohta... Ja on minun kyllä vaikea soittaakaan minnekään, mutta eritoten puhelimen ääni käynnistää minussa jonkun "kauhureaktion". Tunnen että sydän alkaa hakata hullun lailla, kädet tärisee ja hikoilee ja alkaa pyörryttää :(
Olen kyllä muutenkin alkanut vältellä ihmisten kanssa olemista, olen sairaslomalla ollut jo useamman kuukauden (masennus) ja tämä kotona oleminen kai on käynnistänyt minussa jonkinlaisen ihmispelon :/ Tuntuu että lääkitys on alkanut auttaa masennukseen mutta tämä puhelinkammo... Miten siitä pääsee?
Olen kyllä muutenkin alkanut vältellä ihmisten kanssa olemista, olen sairaslomalla ollut jo useamman kuukauden (masennus) ja tämä kotona oleminen kai on käynnistänyt minussa jonkinlaisen ihmispelon :/ Tuntuu että lääkitys on alkanut auttaa masennukseen mutta tämä puhelinkammo... Miten siitä pääsee?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos erityisesti puhelimen ääni kammottaa, koita laittaa ääni mahdollisimman pienelle ja valitse soittoääneksi joku muu kuin perinteinen pirinä tai tuuttaus. Vieno sammakon kurnutus on hyvä, tai jokin pieni raksutus, jonka juuri ja juuri kuulee. Minusta se ei ole ollenkaan niin stressaava eikä "vaadi vastaamaan" samalla tavalla kuin perinteiset soittoäänet.
Ei kannata olla yksin kotona toipilaana liian pitkään. Silloin kun alkaa tuntumaan, että muut ihmiset alkavat pelottamaan, asialle kannattaa tehdä jotakin. Olen itsekin ollut sairaslomalla masennuksen vuoksi ja täytyy sanoa, että ei se elämä sillä ainkaan parantunut, eikä masennus, vaikka lääkkeet tasasivatkin mielialoja. Todellinen paraneminen lähti käyntiin vasta, kun oli pakko lähteä ihmisten ilmoille, ja tuli pikkuhiljaa muutakin ajateltavaa kuin se masennus. Vaikeaahan se oli, mutta kun ei koko ajan "ehdi" pelätä, pelkoja ja kaikenlaisia tilanteita kohtaa kuin itsestään. Eli lähde ulos, sisällä et pelostasi pääse!
sulkeakkin tai laittaa äänettömälle,harvoin kai sitä niin tärkeitä puheluja tulee,ja soittavat uudelleen jos tärkeää.
Tämä pulma on minulle hyvin tuttu työpaikalta. Pidän omaa kännykkääni aina piippauksella, koska pirinä saa valpastumaan ihan kohtuuttoman paljon, mutta töissä tämä ei ole mahdollista. Minulla on töissä "puhelinpäiviä" vain tiettyinä aikoina, mutta aina etukäteenkin stressaan, että mitenhän paljon puhelin soi ja miten selviän fiksusti vastaamisesta ja keskustelusta. Juttelin tästä lääkärin kanssa, ja hän määräsi beetasolpaajaa (Propral), joka ei ole ns. psyyken lääke, vaan vaikuttaa niin, ettei sydämen lyöntitiheys kasva eikä muitakaan fyysisiä jännityksen merkkejä tule. En aluksi uskonut lääkkeeseen, mutta nyt olen huomannut, että kun en fyysisesti säikähdä puhelimen soimista, niin henkisesti luulen, ettei minua niin jännitäkään, ja puhelintyö on tuntunut vähän helpommalta hoitaa.
Tiedän hyvin tunteen, että syyttelee itseään, ettei taaskaan ole onnistunut olemaan jännittämättä. Olen lukenut pelkoja käsittelee kirjallisuutta, ja yhdessä kirjassa puhuttiin siitä, että tärkeää on hyväksyä oma pelon tunteensa, koska pelon kokeminen on sallittua eikä tee ihmisestä mitenkään huonompaa. Kirjassa kuvattiin sitä, ettei ihmisen kannata yrittää hallita pelkoaan, vaan antaa pelon olla, "asettua sen rinnalle" ja tarkkailla sitä, minkä kautta pelon tunne lievenee. En tiedä onko näistä apua, mutta itseäni on auttanut pelon olemuksen pohdiskelu niin, että olen hieman oppinut olemaan syyttelemättä itseäni.
pelkään jostain syystä puhelimen soimista. Kuulostaa hullulta, mutta katson aina kauhulla esim. vessasta tultuani välkkyykö se, että on soitettu. Pelko on tullut ajan myötä. Pelkään myös muita ihmisiä, en pysty liikkumaan enää oikein missään. Haluaisin vain olla yksin, hiljaa ja omassa rauhassa. En kestä muita ihmisiä, niiden kyselyjä, tuijotuksia, en mitään.