Ministeri järkyttyi ensiavustaan Malesiassa
9.1.2008 06:30
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin (r) oikean jalan akillesjänne katkesi äsken Malesiassa vietetyllä perhelomalla.
Vaikka Wallin ei kärsinyt kovista kivuista, hänen visiittinsä hotellin "lääketieteellisen apulaisen" pakeilla ei ollut mieltä ylentävä.
Wallin huomasi pian, että tämän ortopediset tiedot olivat samaa tasoa kuin hänen omansa.
- Hän tarjosi minulle räkäpallon näköisiä, sinisiä pillereitä. Jäi epäselväksi, mikä oli niiden tarkoitus. Voi olla, että pillerit olivat siihen, mutta voi olla, että koko jalka olisi irronnut, Wallin muistelee.
- Hävitin pillerit ja otin muutaman buranan varmuuden vuoksi. Koska loma oli lopuillaan, päätin odottaa Turussa tehtäviä toimenpiteitä, Wallin kertoo.
Jos kansanedustaja jatkossa sairastuu työmatkallaan ulkomailla, hän saa puhelinapua suomalaiselta lääkäriltä, oli päivä tai yö missä päin maailmaa tahansa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen valmis tinkimään omista eläkkeistäni (960€/kk)kiristettyjen verojen turvin.Näin takaan kansnaeustajille virkistävän,turvallisen lomailun ympäri palloa ulottuviin loma-,kieli-taimiksi niitä matkoja milloinkin halutaan kutsua.
Lisäksi oma lääkäri(mieluusti spesialisti) joka kansnaeustajan matkoille mukaan,Tarvittaessa perhelomailuun lisäksi lastenlääkäri,jos palleroisille sattuisi jotain ikävää.
Naapurihuoneen nainen oli hieromassa ministrin "jalkaa", kun vaimo ryntäsi kesken actin paikalle. Ministeri kompastui hortolan rappuihin ja loukkasi the jalan. Epävirallinen taho kertoo jo ero huhuista. Alkoholilla oli osuutta asiaan ja muitakin päihdyttäviä luomu valmisteita oli poltettu reilusti. Ministeri kiistää kaiken, mutta joku on ehtinyt tatuoimaan minisrin selkään "I AM GAY". Edessä on tuskallinen tatskan poisto ja sen pitää tulla kuntoon ennen rantakautta.
Ministeri on hourinnut kännipäissään, että etelänmatkalle jatkossa hän lähtee YKSIN. Muuten hironta voi mennä päin persettä, puhumattakaan muista rentouttavista toimista, jotka valtio on maksellut mukisematta muillekkin MIES ministereille taimaassa.