Onko opettajan ammattitaidottomuutta vai mitä kun hän onnistuu tappamaan nuoren ihmisen kiinnostuksen liikuntaan tekemällä liikuntatunneista jotain armeijan sulkeisharjoituksia. Kyseessä kaiken lisäksi tyttöjen liikunta. Pelasin aiemmin mm. lentopalloa sarjassa, mutta lukioaikaan saimme sellaiset sulkeiset, että kun koulusta pääsi loppui kaikki harrastus kuin seinään. Ehkä toisenlaisella ohjauksella olisin minäkin nyt liikkuva nelikymppinen ! Ja näin on käynyt monelle samassa lukiossa olleelle!
Koulu tappoi hiihtoinnostuksen
aiemmin liikunnasta tykännyt
6488
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kyllähän liikkuminen varsinkin aikuisena on itsestä kiinni. Taidat olla niitä ihmisiä, joka aina vaan keksii syyt muualta, mutta ei omasta itsestään. Luuseri!
Ensiksi liikkuminen on aika pitkälti itsestä kiinni ja toiseksi kyllä opettajalla on/oli vaikutusta miten joku aihe/aine kuten esim. liikunta koulussa kiinnostaa..saa kiinnostumaan..harrastamaan..jatkamaan..
Pitäisi olla myös kivoja kavereita, joiden kanssa lähtis lenkille, pelaisi sitten joukkuelajia..Sillon, kun menee yksilö, yksin urheiluksi vaatii enemmän ponnistuksia saada itsestään irti lähteä vaikka lenkille tuonne syyspimeään..tai kylmään ilmaa..eli ylös, ulos ja lenkille..
Nim. Ei luuseri
Et voi loputtomiin syyttää huonoa opetusta. Ei se opettaja enää tuolla pihalla odota sinua ja ole valmiina pitämään sulkeisia.
Oma opettaja oli jumppafani, jumppaa jumppaa! Ja jos ei venynyt tarpeeksi, ope tuli venyttämään lisää. Vihasin sitä, mutta ei se liikkumista tappanut. Toki nuorempana oli muutama sohvapottuvuosi, mutta nyt kolmekymppisenä koen olevani elämäni kunnossa.
nimenomaan innon hiihtoon. muuten tykkäsin liikunnasta varsinkin peleistä. en ollut hyvä hiihtäjä ja tulin lenkeiltä minuuttitolkulla muita perässä. ope aina vinoili, että meinasi jo laittaa partion perään ja että mä saan seuraavan kerran hiihtää alempien luokkien kanssa, kun en pysy ikäisteni tahdissa. ja se talvi oli hiihtoo, hiihtoo, hiihtoo...verenmaku suussa.
meni liki 15 vuotta ennen kuin nousin uudestaan suksille.
pappa oli innokas viemään sitten lapsiani tosi pienestä hiihtämään, nuorimmainenkin on nostettu 2 vuotiaana suksille ekaa kertaa. lapset innostuivat hiihtämään, nyt jokainen hiihtää kilpaa ja äidinkin oli pakko hankkia sukset itselleen. enää en pysy muksujeni perässä enkä ole vieläkään mikään himohiihtäjä. mutta kun lapset tykkäävät hiihtää ja latu on ainoastaan automatkan päässä, otan minäkin ne sukset mukaan. aina se sohvan voittaa.
kokeile sinäkin.
Vaan aatelkaapa positiivisesti, nykylapsille ei juuri hiihtokammoa tule, kun talvet on niin huonoja, ettei voi hiihtää! ;)
Tämä edellinen kommentti oli erinomainen ja kuvastaa hyvin paljon tilannetta. Ensinnäkin uskon siihen, että yllättävän moni lapsi tykkäisi hiihtämisestä, mikäli heitä siihen mahdollisimman nuorena ohjattaisiin. Ongelmana on nyt se, että hyvin moni vanhempi ei tätä usko, koska itse ei pidä hiihtämisestä ja usein syynä on nimenomaan koulussa menetetty kiinnostus lajiin. Usein huomaa kuitenkin,että ne henkilöt, jotka ovat aloittaneet hiihtämisen melko vanhana, ovat näitä, jotka koulussa siihen kyllästyvät. Koko lapsuutensa hiihtäneet puolestaan tuntuvat nauttivan liikuntatunnin hiihtoreissuista. Mielestäni sellaisten vanhempien, jotka eivät itse pidä hiihtämisestä, ei pitäisi automaattisesti olettaa, että heidän lapsensakin sitä inhoavat, vaan viedä heidät rohkeasti ladulle. Tästä on lapselle kuitenkin ihan varmasti pitkällä tähtäimellä enemmän hyötyä kuin haittaa. Mutta hienoa, että edellinen kirjoittaja on löytänyt hiihtämisen uudestaan. Olen itsekin perheestä, jossa minä ja veljeni vedimme vanhempamme takaisin hiihtoladuille.