Vanhat mestarit dementoituu?

Olenko ainoa vai tuntuuko muistakin siltä että vanhat huippusarjat ovat menettäneet teränsä tekijöiden vanhetessa?

Natasasta on terä kadonnut. Pelkkää touhotusta ja kommelluksia.

Piko ja Fantasio olivat hyvää vauhtia matkalla eläkkeelle Franguinin mentyä, onneksi uusista piirtäjistä löytyi pari kykyä.

Yoko Tsunossa muuten niin pikkutarkan Leloupin juonissa joskus älyttömyyksiä ja epäloogisuutta. Muutenkin tarinat toistensa kopioita, jopa albumien kansissa "klooneja".

Ankardo ei tahdo enää löytää mitään tarpeeksi iskevää draamaa mihin sotkeentua. Sitäpaitsi Sokalin innostuminen tietokeista on pudottanut värityksen tason keskikastiin ja saanut mieheen menemään joskus siitä missä aita on matalin.

Mikä Bilalia vaivaa? Taiteellinen kehittyminen on tietyst ihan kiva asia, mutta Unien vankilan jälkeen teema on pyörinyt itsensä ympärillä ja muuttunut vain houreisemmaksi.

Ja Valerian! Aikaisemmista oivaltavista seikkailuista ja dialogista on siirrytty aneemiseen vanhojen aiheiden jatkuvaan kertaamiseen.

Olenko minä vain tulossa liian vanhaksi vai missä vika? Kaupasta löytyy kyllä uusia nimiä joissa on sitä jotakin. Pakko kai linnoittautua sohvan nurkkaan kaikkien lapsuuden nostalgisten sarjojen kanssa ja muuttua itsekin höppänäksi...
2467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lienee ideapula vaivaavan? juonista on tullut ennalta arvattavia ja samaatoistavia. menee kiinnostus lukea. toivotavasti homma paranee

Äänestä

Sama pätee mihin tahansa jatkuvajuoniseen tarinaan oli sitten kyseessä kirjat, tv-sarjat, elokuvat...

Jossakin vaiheessa idealaari tyhjenee ja tarinat alkavat toistaa itseään... Tai sitten tyhjää juonta aletaan peittämään korostetulla seksillä ja/tai väkivallalla.

Sarjat pitäisi ymmärtää lopettaa ajoissa ennen liiallista tason laskua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rkle! kirjoitti:

Olenko ainoa vai tuntuuko muistakin siltä että vanhat huippusarjat ovat menettäneet teränsä tekijöiden vanhetessa?

Natasasta on terä kadonnut. Pelkkää touhotusta ja kommelluksia.

Piko ja Fantasio olivat hyvää vauhtia matkalla eläkkeelle Franguinin mentyä, onneksi uusista piirtäjistä löytyi pari kykyä.

Yoko Tsunossa muuten niin pikkutarkan Leloupin juonissa joskus älyttömyyksiä ja epäloogisuutta. Muutenkin tarinat toistensa kopioita, jopa albumien kansissa "klooneja".

Ankardo ei tahdo enää löytää mitään tarpeeksi iskevää draamaa mihin sotkeentua. Sitäpaitsi Sokalin innostuminen tietokeista on pudottanut värityksen tason keskikastiin ja saanut mieheen menemään joskus siitä missä aita on matalin.

Mikä Bilalia vaivaa? Taiteellinen kehittyminen on tietyst ihan kiva asia, mutta Unien vankilan jälkeen teema on pyörinyt itsensä ympärillä ja muuttunut vain houreisemmaksi.

Ja Valerian! Aikaisemmista oivaltavista seikkailuista ja dialogista on siirrytty aneemiseen vanhojen aiheiden jatkuvaan kertaamiseen.

Olenko minä vain tulossa liian vanhaksi vai missä vika? Kaupasta löytyy kyllä uusia nimiä joissa on sitä jotakin. Pakko kai linnoittautua sohvan nurkkaan kaikkien lapsuuden nostalgisten sarjojen kanssa ja muuttua itsekin höppänäksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu