luulin ensin,että hiiri se siellä paperien päällä, mutta hiirenloukkuun ei käynyt yhtään.
Onkohan mahdollista, että lepakot ovat vielä hereillä,kun on ollut näin lämmintä. Olen moesti loppukesästä nähnyt ulkona lepakoita ja kerran yksi eksyi sisällekin. Oli helppo saada ulos, kun sytytti vain valot kaikkiin huoneisiin ja avasin ulko-oven, niin siitähän se ihan itsekseen löysi ulos.
(vähän kyllä ensin pelästyin kun näin sen seinällä juuttitapetissa roikkuvan).
Kuuluu kummalista läpsytystä
4
789
Vastaukset
- mutta kärppä
vois vintillä hyvinkin hypähdellä. Tai vaikka rotta, se ei loukkuihin helpolla itseään tunge. Hiiri menisi nakittaisi itsensä.
- välikatolla
ja joskus ennemmin näin talvella ja jälkiä joskus silloin kun oli lunta. Oli oikein laiha ja pieni voinko sekoittaa sen kärppään. Tämä kulki semmoisen rallin alta, jossa on harjat sivussa. Mahtuisiko kärppä sieltä? voiko molempia olla samalla reviirillä?
Entäs oravat? Niitä on nyt kolme, jotka käyvät lintulaudalla hamstraamassa. - ja lumikon
välikatolla kirjoitti:
ja joskus ennemmin näin talvella ja jälkiä joskus silloin kun oli lunta. Oli oikein laiha ja pieni voinko sekoittaa sen kärppään. Tämä kulki semmoisen rallin alta, jossa on harjat sivussa. Mahtuisiko kärppä sieltä? voiko molempia olla samalla reviirillä?
Entäs oravat? Niitä on nyt kolme, jotka käyvät lintulaudalla hamstraamassa.voi sekottaa. Pieni kärppä ja iso lumikko ei paljoa eroa kooltaan ja kun ovat aivan samanmallisia ja värityksessä ei isoja eroja, niin sekasinhan ne menee. Uskomattoman pienestä raosta menee kärppä ja lumikko vielä pienemmästä. Ralliharjan alta menee molemmat. Kärpän ja lumikon lumijälkiä näkee samoilla alueilla, joten reviirit on ainakin osittain päällekkäisiä. Kyllä lumikkokin rakennuksissa majailee.
Voi oravakin hypellä vintillä. Orava liikkuu yleensä valoisaan aikaan, siis päivällä. Kärppä ja lumikko useimmiten hämärässä tai jopa yöllä, mutta kyllä niitä näkee päivälläkin. Jos äänet kuului pimeällä, niin ei se sitten orava liene. - we-are-future
ja lumikon kirjoitti:
voi sekottaa. Pieni kärppä ja iso lumikko ei paljoa eroa kooltaan ja kun ovat aivan samanmallisia ja värityksessä ei isoja eroja, niin sekasinhan ne menee. Uskomattoman pienestä raosta menee kärppä ja lumikko vielä pienemmästä. Ralliharjan alta menee molemmat. Kärpän ja lumikon lumijälkiä näkee samoilla alueilla, joten reviirit on ainakin osittain päällekkäisiä. Kyllä lumikkokin rakennuksissa majailee.
Voi oravakin hypellä vintillä. Orava liikkuu yleensä valoisaan aikaan, siis päivällä. Kärppä ja lumikko useimmiten hämärässä tai jopa yöllä, mutta kyllä niitä näkee päivälläkin. Jos äänet kuului pimeällä, niin ei se sitten orava liene.No siis meidänkin katolla oli ennen sellaista vähän kuin läpsytystä ja kutsuimme ammatti miehot hommin. Oli talvi ja orava oli tehnyt räistäsimme pesän ja sen kävelemisestä kullui sellainen outo läpsytys, orava jos minä voin sanoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463202Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232738- 442553
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871505- 391330
- 821199