KELA?

Hei!
Tänään kävin hakemassa lääkäriltä CHAMPIX reseptin ja apteekista aloituspakkauksen.Lisäksi pyysin lääkäriä kirjoittamaan vähäksi aikaa unilääkereseptin,koska olen "lopettanut" polttamisen niin monta kertaa,että saatan jo epäillä mitä kaikkea on edessä ja mihin se yleensä päättyy.
Kuitenkin: minä olen pienen lapsen äiti ja opiskelija. Minulle päälle sadan euron 12-viikon kuuri on aika iso lovi budjettiin. Olen kyllä monet kerrat yrittänyt lopettaa polttamisen vaikka millä konstein ja aina silti langennut. Usein olen saanut kuulla, että "normaali ihminen pystyy lopettamaan polttamisen ilman mitään taikakeinoja, kun vain päättää lopettaa". Minä en tiedä mikä minussa on vikana: pelkään kuollakseni keuhkosyöpää ja aivoinfarktia->halvaantumista ja muita tupakasta koituvia kauhuskenaarioita. Haluan näyttää hyvää esimerkkiä terveellisistä elämäntavoista lapselleni. Olen aikuinen ihminen ja poltan SALAA! Minua oikeasti nolottaa se, että poltan.
Pisteeksi i:n päälle minulla on myöskin todettu rasitusastma.

Eli pointtini on tämä: tupakointi aiheuttaa minulle henkisiä, sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Olin polttamisen aloittaessani alaikäinen enkä tajunnut miten vaikeaa siitä on päästä eroon sitten myöhemmin. Nyt kymmenen vuotta poltettuani ja yritettyäni lopettaa polttamisen vaikka kuinka monta kertaa langeten aina siihen iltatupakkaan tai muuhun vastaavaan, olen päättänyt hakea lääkäriltä apua. Minua kuitenkin hämmästytti se, että champixiin ei saa kelan korvausta. Tietysti tämä on riippuvuus ja itseaiheutettu sellainen, mutta keksin vaikka mitä vammoja, jotka voi aiheuttaa itse ja saada lääkitykseen silti kelan tukea. Loppupeleissä minusta tulisi varmasti yheiskunnalle kalliimpi, jos ja kun sairastun vakavasti tupakan polton takia. Kuinka paljon tupakka-askista menee veroa? Mihin se menee? Ei ilmeisesti ennaltaehkäisyyn... No anyway, minun piti todellakin miettiä ja sovitella talouttani suunnilleen puoli vuotta ennenkuin sain ostetuksi lääkettä tähän sairauteen. Fyysinen ja henkinen terveyteni on minulle kuitenkin paljon kalliimpaa kuin rahat, jotka maksoin champix kuurista. KELA vois kyllä silti tukea tupakoinnin lopettamista. Olisi hyvä, jos opiskelijoillakin olisi mahdollisuus lopettaa polttaminen kunnolla.

Miksi KELAN korvausta ei muuten saa CHAMPIX-kuurista? Unilääkkeisiin sain kyllä kelan korvauksen.....
4447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen samaa mieltä että kela voisi korvata tuota lääkettä, koska jos lopettaa tupakoinnin niin tulevaisuudessa tarvitsee vähemmän kelan korvauksia.
Lähinnä minua huvitti lauseesi jossa kerroit että poltat salaa. Niin minäkin tein vaikka olen jo 35 vuotias. Nyt tosin olen lopettanut.
Pidän sinulle peukkuja lopetuksessasi!!!

Äänestä

En tunne Kelan säädöksiä ja menettelytapoja, mutta jostain luin, että nimenomaan kalliit lääkkeet jätetään usein korvauksen ulkopuolelle. Tähän ei oikein voi olla muuta selitystä kuin yhteiskunnan rahojen säästäminen, koska arkijärjellä ajatellenhan nimenomaan kalliiden lääkkeiden käyttäjät sitä Kelan tukea tarvitsisivat.

Asia on ikävä senkin vuoksi, että monet kroonisiin sairauksiin käytettävät välttämättömät lääkkeet ovat huomattavan kalliita. Ihminen suurin piirtein kuolee ilman niitä, mutta Kela vain ei korvaa.

Kuinka kauan Champixia yleensä käytetään? Riittääkö se ensimmäinen kolmen kuukauden satsi vieroittamaan, vai tarvitaanko lääkkeen apua pitkäänkin? Kertapanostuksena tuo nyt ei kuitenkaan ole niin kauhea summa, varsinkaan jos ajattelee sitä sen rinnalla, kuinka paljon tupakkaan on mennyt rahaa. Tällä en tarkoita, etteikö olisi syytä tukea myös yhteiskunnan varoin tällaisen lääkkeen tarvitsijoita, kyllähän se pitemmän päälle kannattaa ennemmin maksaa vieroituksesta kuin sitten myöhemmin niiden sairauksien hoitamisesta aiheutuvat kulut.

Äänestä
  • Mitenköhän tämä lääkkeen kallius lasketaan? Jos yhteen sairauteen tarvitsee esim. neljää eri lääkettä, mutta jokainen niistä omalta osaltaan alittaa tämän ylärajan, niin KAIKISTA saa kelan korvauksen? Vai, että jokaisella ihmisellä on yläraja, jonka jälkeen lääkkeitä ei enää korvata?

    Siltikin: champix voisi oikeastaan olla lääke vaikka kuinka monen sairauden hoitoon (ehkä en joskus enää tarvitse astmapiippua muuta kuin kohtaushoitona?) ja onkin sitten huomattavan HALPA lääke, kun niitä muita ei enää tarvita.

    Täytyy kyllä sanoa, että jotkut yhteiskunnan säädökset on aivan tavattoman naurettavia. Välillä tuntuu, että lääkäritkin yrittää vain auttaa olemassaolevaan olotilaan eikä paneutua syihin ja niiden hoitoon. Masennuslääkkeitä, kipulääkkeitä ja unilääkkeitä saa heti, kun vain pyytä. Kai tästä joku hyötyy...

    Äänestä

jos olisin eduskunnassa laittaisin aloitteen tästä. Kuinka paljon hyödyllisempää yhteiskunnalle olisi korvata vaikka yksi kuuri champixia polttavalle kuin loppuelämä johonkin keuhkosairauteen sairastuvalle? Säästöt olisi huimat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


himpeli kirjoitti:

Hei!
Tänään kävin hakemassa lääkäriltä CHAMPIX reseptin ja apteekista aloituspakkauksen.Lisäksi pyysin lääkäriä kirjoittamaan vähäksi aikaa unilääkereseptin,koska olen "lopettanut" polttamisen niin monta kertaa,että saatan jo epäillä mitä kaikkea on edessä ja mihin se yleensä päättyy.
Kuitenkin: minä olen pienen lapsen äiti ja opiskelija. Minulle päälle sadan euron 12-viikon kuuri on aika iso lovi budjettiin. Olen kyllä monet kerrat yrittänyt lopettaa polttamisen vaikka millä konstein ja aina silti langennut. Usein olen saanut kuulla, että "normaali ihminen pystyy lopettamaan polttamisen ilman mitään taikakeinoja, kun vain päättää lopettaa". Minä en tiedä mikä minussa on vikana: pelkään kuollakseni keuhkosyöpää ja aivoinfarktia->halvaantumista ja muita tupakasta koituvia kauhuskenaarioita. Haluan näyttää hyvää esimerkkiä terveellisistä elämäntavoista lapselleni. Olen aikuinen ihminen ja poltan SALAA! Minua oikeasti nolottaa se, että poltan.
Pisteeksi i:n päälle minulla on myöskin todettu rasitusastma.

Eli pointtini on tämä: tupakointi aiheuttaa minulle henkisiä, sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Olin polttamisen aloittaessani alaikäinen enkä tajunnut miten vaikeaa siitä on päästä eroon sitten myöhemmin. Nyt kymmenen vuotta poltettuani ja yritettyäni lopettaa polttamisen vaikka kuinka monta kertaa langeten aina siihen iltatupakkaan tai muuhun vastaavaan, olen päättänyt hakea lääkäriltä apua. Minua kuitenkin hämmästytti se, että champixiin ei saa kelan korvausta. Tietysti tämä on riippuvuus ja itseaiheutettu sellainen, mutta keksin vaikka mitä vammoja, jotka voi aiheuttaa itse ja saada lääkitykseen silti kelan tukea. Loppupeleissä minusta tulisi varmasti yheiskunnalle kalliimpi, jos ja kun sairastun vakavasti tupakan polton takia. Kuinka paljon tupakka-askista menee veroa? Mihin se menee? Ei ilmeisesti ennaltaehkäisyyn... No anyway, minun piti todellakin miettiä ja sovitella talouttani suunnilleen puoli vuotta ennenkuin sain ostetuksi lääkettä tähän sairauteen. Fyysinen ja henkinen terveyteni on minulle kuitenkin paljon kalliimpaa kuin rahat, jotka maksoin champix kuurista. KELA vois kyllä silti tukea tupakoinnin lopettamista. Olisi hyvä, jos opiskelijoillakin olisi mahdollisuus lopettaa polttaminen kunnolla.

Miksi KELAN korvausta ei muuten saa CHAMPIX-kuurista? Unilääkkeisiin sain kyllä kelan korvauksen.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu