tapahtui koulun jälkeen

Kawairashii

~Siinä se vihdoin on.~ Ajattelin iloisena ja nuolaisin terskaa. Olin saanut tämän upean peniksen eteeni koulussa. Kerronpa miten se kävi.
*
Oli aivan tavallinen päivä ammatti koulussa jota kävin. Siis ihan tavallinen päivä paitsi etten koskaan myöhästynyt linkasta jolla menin kotiin paitsi nyt. ”No nyt se sitten meni.” Mumisin harmistuneena. Olin juossut täyttä vauhtia pysäkille ja silti myöhästynyt. Noiduin siinä ties millä kielellä kevättuulen tunkeutuessa paitojeni läpi avoimesta takista. Lähdin lampsimaan takaisin sisälle. Seuraavaa linjaa ei ollut odoteltavissa tuntiin. Roikotin pettyneenä reppua toisesta olkahihnasta olallani ja avasin oven. Kukaan ei ihmetellyt kun kuljeskelin käytävillä sillä joillakin oli koulua vielä minun koulun loppumisen jälkeen. Olin niin maassa etten huomannut törmääväni erääseen poikaan. Lennähdin taaksepäin mikä sai minut havahtumaan ajatuksista. Olin törmännyt poikaan johon olin salaa ihastunut. ”Anteeksi.” Mumisin ja nousin pystyyn. En oikein ymmärtänyt mitä tässä pojassa näin. Hän oli minun ikäiseni, hieman lyhyempi minua, mustat lyhyet hiukset olivat piilossa lippiksen alla. Punastuin kerätessäni tavaroita jotka tämä poika oli pudottanut. Kutsuin poikaa pätkäksi vaikka oikea nimi oli Otto. Ojensin tavarat pätkälle ja käännyin lähteäkseni. ”Et sinäkään tainnut ehtiä bussiin.” Ääni kuului takaani. ”En.” Mutisin nolostuneena. ”Eikä nyt ole mitään tekemistä odotellessa seuraavaa.” Jatkoin ja lähdin laahustamaan kohti tyhjää luokkaa sillä odottelin aina tyhjässä luokassa vapaa ajan. Pätkä sai minut kiinni ovella. ”Jos ei haittaa niin voin lainata sinulle yhden mielenkiintoisen kirjan jonka luulen kiinnostavan sinua.” Käännyin ympäri. ”Ja mikähän mahtaa olla kirjan nimi?” Kysyin uteliaana ja työnsin oven auki.

Istahdin läheiselle pulpetille pätkän kaivellessa laukkua. Kun penkomisesta ei meinannut tulla loppua aloin tympääntyä. ”Ei sinun ole pakko etsiä sitä.” Sanoin. Pätkä suoristi selkänsä. ”No sitten voin varmaan istua tuohon.” Hän osoitti paikkaa vieressäni. ”Siitä vaan.” Sanoin välinpitämättömänä. Pätkä istahti aivan viereeni. Ryhdyimme juttelemaan koulusta ja muusta. Hiljalleen puheemme alkoi kääntyä pervouksiin.

”Haluaisitko nähdä yhden seksivideon joka minulla on?” Kaivoin kännykän taskustani ja etsin mainitun videon. Pätkä katseli sitä ja hänen katseestaan kuulsi himo. Sanoin pätkälle että luokassa oli hieman koleaa vaikkei se ollut totta. ”Sitten sinua täytyy lämmittää.” Pätkä sanoi ja kietaisi kätensä ympärilleni. Painauduin ihan kiinni pätkään. ”Nyt minulla on kuuma.” Sanoin ja riisuin päällyspaitani. ”Niin minullakin.” Pätkäkin riisui paitansa. Hän ei riisunut pelkkää päällyspaitaa vaan myös t-paidan. ”Rupea vielä strippaamaan.” Sanoin leikilläni. Pätkä näytti ilkikuriselta ja alkoi riisua housujaan. Riisuin t-paitani. ”Ei kai ole kohteliasta että sinä riisuudut ja minä olen täysissä pukeissa.” Sanoin ja aloin myöskin avata housujani.
”Wow!” Olin lentää pulpetilta nähdessäni pätkän peniksen. ”Mitä? Tämähän ei ole edes suurimmasta päästä.” Pätkä sanoi vähätellen. Pätkä taasen oli lentää takamukselleen minun riisuttuani rintsikat. ”Ei nämäkään mitkään isot ole.” Sanoin astellen pätkän luo. ”Näin vähissä kun kerta ollaan niin eiköhän ruveta vähän hommiin.” Sanoin ja painauduin pätkää vasten. ”Joo.” Pätkä henkäisi. Sanoista teoiksi. Ja siitä pääsemmekin tarinan alkuun.
*
Olin pitkään haaveillut saavani tätä ihanaa poikaa. Nuolaisin taas terskan päätä. Pätkä värähti. ”Ai että kun tekisi hyvää vähän leikkiä.” Pätkä hymisi. ”Miksikäs ei?” Sanoin ja nousin seisomaan. Pätkä istahti läheiselle tuolille ja minä hänen syliin niin että muna upposi lemmenluolaani. ”Sanoisin jopa au.” Tämä oli eka kertani joten totta kai minua koski.

Aloin ratsastamaan ensin totuttuani tunteeseen…


Jos haluatte lisää kertokaa ihmeessä.

Pahoittelen kirjoitus virheitä ja pilkkujen puuttumisia.

1

10024

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jatukuu222

      Tarinoi loppuun asti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      74
      4282
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2748
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2507
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2432
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      110
      2336
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2203
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2151
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      611
      1957
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1945
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      24
      1688
    Aihe