Myykää nyt ihmeessä puuta jolla on,tehtaita menee kiinni,Suomessa on puu pula,kohta on pula-ajat muillakin.Risukon omistaja Pyhäjärveltä.
Kitupiikit
Myykää
371201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
hakattu sotien jälkeen kiihtyvällä tahdilla, hakkuuaukko toisensa perään. Niissä ensimmäisissäkään aukoissa ei ole kunnon puuta vieläkään. Näillä leveyksillä kestää kasvu 80-100 vuotta, pohjoisempana yli 100 vuotta.
Alkaa tulla pää vetävän käteen.
Metsänviljelyssä aukkohakkuun jälkeen on ollut monenlaista kokeilua ja virheitäkin. Puuta kuitenkin kasvaa Pohjois-Pohjanmaalla jokaiselle aukolle. Ei se sellutehdas kovin kummoista puuta tarvitse. Sellaista kyllä kasvaa aukolle alle 50 vuoden ainakin harvennushakkuisiin.
Puuta olisi ihan tarpeeksi tehtailla, jos vaan tehtäisiin harvennushakkuut, joiden jälkeen kasvaisi järeämpää puuta.
metsät ovat pääosin alle 60-vuotiaita. Kasvu nuorissa metsissä on hyvä, mutta hakkuumahdollisuudet olemattomia.
Venäjän tuonti koko tarpeesta on 20%, joten sen tyrehtyminen tulee näkymään rajusti.
kuutioita tarpeeksi sellukattiloihin noista aukoista ja taimikoista Pohjois-Suomessa.
Kyllä nuo puut metsissä riittäisivät kun vain harvennettaisiin riukuuntumasta. Kuutioita on metsissä Suomessa enemmän kuin koskaan. Hakkuita on vaan joka vuosi vähemmän kuin uutta kasvaa. sinne lahoaa metsiin viljelyn tuotto.
näin pohjoisessa. Varmaan tuottaisivat enemmän aivan toisenlaisessa käytössä.
Kun niistä harvennushakkuista tulee enemmän korjuukustannuksia kuin aukoista ja tuontipuusta, niin siitähän se puupularuikutus lähinnä tulee. Kun tarjotaan puusta vaan tarpeeksi kovaa hintaa, niin kai niitä myyjiäkin löytyy. Kun on saanut rajan takaa halvemmalla, ei ole Suomessa tarvinnut kaikkea ottaa käyttöön. Hakkuusäästöä on kertynyt jo kymmeniä vuosia. Siis Suomessa kasvaa uutta puuta joka vuosi enemmän kuin hakataan.
mutta minkä ikäistä puuta, kun on hakattu sotien jälkeen melkoisella vauhdilla.
Ei ole ehtineet ne 60 vuotta sitten hakatut edes täyteen mittaan.
Kun hakkusäästö koskee erityisesti harvennushakkuita, joissa puut eivät ole läheskään täydessä mitassa. Vasta harvennushakkuun jälkeen ne suuret puut kasvavat.
metsistään tai niiden tuotosta, kun rahapulaa ei ole eikä aitoa kosketusta metsään.
On tuo harmin paikka kun suomesta on metsät loppunu.Ainut meidän voima.Nyt sitten valtiovallan täytyy keksiä jotain muuta nopeasti.
Eihän metsät ole Suomesta loppunut kun puuta on Suomen metsissä enemmän kuin koskaan jääkauden jälkeen.
ole loppuneet. Ne ovat pääosin vain nuoria alle 60 vuotiaita. Pitää odottaa toiset 50-60 vuotta täällä Pohjois-Suomessa, että puut ovat täysimittaisia.
Eihän niistä täysimittaisista puista ole sellutehtaalle muuta iloa kuin, että ne pitää myydä toiselle firmalle. Ei sellutehtaat tarvitse täysmittaista puuta. Suosittelen kirjoittajaa opiskelemaan sen verran, että hän tietää, mikä on harvennushakkuu ja harvennushakkuun merkitys metsän kasvulle.
Omistan metsää riittävästi ja myös hoidan niitä.
Paljonko luulet saavasi hakkuutuloja esim. n.30vuotta sitten istutetusta taimikosta?
ei voi sanoa enemmän kuin koskaan. Suomessa on tehty metsäinventointeja 1920-luvulta lähtien ja sitä ennen oli esim. kaskenpoltolla hävitetty paljon metsää.
Nykyisin peltoviljely, tiestö, sähkölinjat ja asuminen (kaupungit,taajamat) ovat vallanneet metsäpinta-alaa pienemmäksi.
1000-1500 vuotta taaksepäin Suomi oli varmaankin täysin metsien peittämä ja voin vain mielessäni kuvitella puuston kokoa verrattuna nykypäiviin.
Eihän niistä harvennushakkuista jää myyjälle kuin taskurahoja mutta sellutehdas saa puuta ja se on tärkeä asia koko kansakunnalle.
Ei ennen metsänhoitoa ollut kaikkialla metsää kun Suomessa oli 10 miljoonaa hehtaaria suota ja metsät paloivat luonnontilassa keskimäärin noin 150 vuoden välein. Isoja puita kyllä oli mutta oli myös laajoja paloaukeita, nuoria metsiä sekä soita. Turha yrittää viisastella jos ei Suomen historiaa lainkaan tunne.
Katsoppa vanhat I.K.Inhan maisemakuvat Suomen näköalapaikoista. Aukeata oli paljon enemmän kuin nykyisin. Samat paikat on kuvattu uudestaan mutta ovat nyt puuston peitossa.
I.K.Inhan valokuvat ovatkaan??? Suot ovat suota ja pysyvät soina, vaikka kuinka sanotaan niiden metsiksi muuttuneen.
Satelliittikuvat Suomesta kertovat aika paljon nykymenosta.
Ovat puhuneet sellaista, puusta saa jonkilaisen hinnan,mutta korjauskustannukset vievät siitä kolmanneksen pitääkö paikkaansa,voi paska noita koneita.Kyllä konevoima on kallista.
Suomessa ei käydä oikeaa metsäkeskustelua, on vain olemassa "virallinen totuus". Jos joku uskaltaa olla eri mieltä, niin "viisastelija- kerettiläisen" leiman saa heti otsaan. Hyväksi esimerkiksi käynevät ne metsänomistajat, jotka on tuomittu oikeusistuimessa metsänhävityksestä.
Ei tullut vastausta edelliseen,saanko?
Satelliittikuvia ei ole niin, että voisi verrata menneeseen tilanteeseen. Satelliittikuvista näkee vanhat metsät hyvin. Nehän ovat lähinnä suojelualueita.
Suojelualueet eivät ainakaan helpota tehtaiden puunsaantia. Tosin monimuotisuuden säilyttämiseen tarvitaan tutkijoiden mukaan vain 10 prosenttia kustakin metsätyypistä.
Inhan kuvat on otettu ennen metsänviljelyn ja aukkohakkuiden aloittamista. Silloin siis metsät olivat aukeampia kuin nyt.
Suomessa on käyty metsäkeskustelua niin kauan kuin minä muistan. Ainakin 60-luvulta lähtien.
Nuo tuomiot metsän hävityksestäkin alkavat olla menneen talven lumia. Virallinen taho on reivannut sääntöjä ja käytäntöjä sallivampaan suuntaan.
Että tämäkin piti nähdä,Suomesta loppunut myyntipuu,ollaan sitte aivan tuontipuun varassa,voihan räkä.Kyllä rakennuskustannukset nousee pilviin.
kun aikoinaan uskoin suon metsäksi muuttuvan. Omistamani suo ojitettiin 1960-70 luvun vaihteessa ja sanottiin, että saisin myytävää puuta 30-40vuoden kuluttua.
Mutta puuta siltä suolta ei myydä varmasti koskaan, ei alkanut metsä kasvaa.
Näyttää nyt unohtuvan kirjoittajalta eri ilmastojaksot kokonaan.
Ojitusaloista 70-80 prosenttia tuottaa puuta. Olipa sinulla huono tuuri, eli nevoja ei tunnistanut suotyyppiä.
Kyllä meidän metsätalouteen ei liikuta pätkääkään, mitä tapahtui ennen viime jääkautta.
Mitä pirua tuo jääkausi kiinnostaa, puun myynnistähän tässä oli kyse.niin loppuko se puu vai ei.
on, että Pohjois-Pohjanmaan, Itä-Suomen ja Lapin metsät ovat pääosin alle 60 vuotiaita.
Jokainen päätelköön onko niissä paljon hakkuumahdollisuuksia. Ellei sitten aleta hakkaamaan uudestaan aukoiksi näitä istutusmetsiä keskenkasvuisina.
Metsäpaloja on ollut varmasti aikoinaan, mutta kaikki metsät eivät ole suinkaan palaneet.
Suot ovat edelleen siellä mihin ne ovat syntyneet jääkauden jälkeen. Paljon soita on raivattu myös pelloiksi ja ojittamalla yritetty muuttaa metsiksi. Keväiset tulvat on aikaansaatu näillä ojituksilla, koska liika vesi tukkii jokien uomat. Suot ovat toimineen "tasausaltaina" etenkin sulamisvesille.
ne ns. ymmärtävätkin rahasta. Ei tarvitse metsätiliä tyhjentää kerralla.
Näille keskenkasvuisille istutusmetsille pitää tehdä harvennushakkuu, että puut alkavat järeytymään. Tästä harvennushakkuusta saadaan kuitupuuta sellutehtaalle.
Suomen soista on puolet ojitettu. Vain Kiinassa on kosteikkoja kuivattu enemmän kuin Suomessa.
asian nähdä valoisammin. Metsien kasvu kiihtyy ilmaston lämpenemisen myötä.
niin, että tehometsätalous olikin liian tehokasta.