Kuuluuko hääsviitin koristelu ihan oikeasti esimerkiksi virallisesti kaason tai bestmanin tehtäviin vai? mikä käytäntö?
hääsviitin koristelu?
5
5038
Vastaukset
- miten sovitaan
Kaasous ja bestmanius ovat tapoja, joita jotkut noudattavat häiden yhteydessä. Jotkut pääsevät avioliiton satamaan ilman näitä apuhenkilöitäkin.
Tästä voi päätellä, että kaason tai bestmanin tehtäviin ei kuulu mitään, mitä morsiusparin kanssa ei ole sovittu. Jotkut kaasot hoitavat hyvinkin paljon duuneja morsiamen puolesta, toiset järkkäävät häthätää polttarit ja pitävät kirkossa kimppua sen aikaa, kun sormuksia pujotetaan. Olitpa kaaso tai morsian (bestman tai sulhanen), jotta hääjuhla onnistuisi myös tältä osin, älä jätä mitään oletusten varaan vaan keskustele sen toisen osapuolen kanssa, mitä halutaan/ollaan valmiita tekemään. Harvat morsiusparit nimittäin palkitsevat kaasojaan mitenkään erityisesti, joten ihan mahdottomia ei voi odottaa toisen tekevän - kaasoilla ja bestmaneilla kun tuppaa olemaan se omakin elämä. - jo sviitti
varattuna, niin minkä ihmeen takia sitä nyt pitäisi vielä erikseen lähteä koristelemaan? Voisikohan sitä nykypäivänä morsian edes unissaan harkita keskittyvänsä avioliiton solmimisessa olennaisiin asioihin (sulhanen yleensä tekee näin eikä hössötä käsittämättömän typerien ja turhien asioiden kanssa)? Haloo
- huomionkivuton
Kuuluu kenelle hyvänsä, ottakaa huomioon, että kaikki hotellit esim. eivät yhtään tykkää koristeluista. Saattaa olla erittäin nihkeää päästä sviittiin sisään. Kysykää etukäteen siis.
- katonrajaan
joidenkin hotelllien häähuoneissa sellainen jo onkin, tosi makeeta!
- ketään pilaamaan
hääyötänne. Jos maksatte Sviitistä, ei sinne pidä päästää ketään "koristelemaan". Sänkyyn kylvetään ties mitä paskaa ja herätyskellot soi viiden minuutin välein.
Jos väsyneenä oltas seksiä jaksettukkin harrastaa, niin näiden "koristelujen" takia meni hääyö pilalle ja sviittikään kun ei ilmainen ollut. Joten ehdotan, että sviitti ihan sellaisenaan on paras vaihtoehto ja voitte pyytää hotellista, että missään nimessä ei ketään saa huoneeseen päästää "koristelemaan".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442797Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061624Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 591360
- 941253
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121138- 471129