Olin viime vuonna masennuksen takia sairauslomalla Kelan laskelmien mukaan yhteensä 126 päivää kahteen eri otteeseen. Olen nyt sinnitellyt viimeisimmän sairausloman jälkeen vähän toista kuukautta ja olen koko ajan ollut tolkuttoman väsynyt ja masentunutkin. Olen juuri ja juuri kyennyt tekemään työni ja sen päälle en ole jaksanut oikeastaan muuta kuin nukkua. Eli elämäni sisältö on karrikoidusti ollut se, että olen käynyt töissä ja nukkunut, käynyt töissä ja nukkunut ... no viikonloppuisin olen yrittänyt ulkoilla ja hoitaa tarpeelliset ostokset yms., mutta juuri muuhun energiaa ei ole riittänyt. Olen ihan piipussa, minulla on usein erittäin vahva kuolemankaipuu, ruokahalu on mennyt, olen laihtunut jne jne. Tällä hetkellä koen olevani vakavasti masentunut ja pystyn tekemään työtä jokseenkin itselleni normaalilla tavalla tunnin pari, loppu työpäivä onkin sitten todellista taistelua jaksamisen kanssa. Tämä tilanteestani lyhykäisyydessään. Olen ajatellut mennä työterveyslääkärin vastaanotolle ensi viikolla keskustelemaan siitä, pitäisikö minun jäädä taas sairauslomalle.
Olen käynyt viime vuoden loppukeväästä työnohjaajalla, mutta tästä työnohjauksesta on enää yksi kerta jäljellä. Se on ollut antoisaa, mutta ... Työnohjaajani kehotti minua hakemaan kuntoutustukea psykoterapiaa varten mm. siksi, että uupumukseni ei vain ota hellittääkseen ja toisaalta näen tilanteeni erittäin epätoivoisena. Olen viime kuukausina miettinyt, onko minusta enää kokopäiväiseen työhönkään. Ja minä jos kuka olen aina tykännyt tehdä töitä.
Työnohjaaja ystävällisesti selitti minulle, miten ja millä papereilla, lausunnoilla jne. minun pitäisi tätä kuntoutustukea (tätä termiä hän käytti, mutta mietin, onko tämä ihan oikea termi) hakea. Hänen asiakkaidensa vastaavat hakuprosessit ovat yleensä kuulemma kestäneet 2-3 kk.
Nyt kysyn teiltä, mitä minun tässä tilanteessa pitää ihan konkreettisesti tehdä ja mitä tukea tms. minun pitäisi hakea, jos mitään. Koska olen aivan lopenuupunut, toivon mahdollisimman yksinkertaisia, mutta samalla yksityiskohtaisia ohjeita. Otan kaikki asialliset ohjeet ja vinkit todella suurella kiitollisuudella vastaan.
Jo etukäteen sydämellisesti kiittäen
Aina vaan Masentunut
Olen käynyt viime vuoden loppukeväästä työnohjaajalla, mutta tästä työnohjauksesta on enää yksi kerta jäljellä. Se on ollut antoisaa, mutta ... Työnohjaajani kehotti minua hakemaan kuntoutustukea psykoterapiaa varten mm. siksi, että uupumukseni ei vain ota hellittääkseen ja toisaalta näen tilanteeni erittäin epätoivoisena. Olen viime kuukausina miettinyt, onko minusta enää kokopäiväiseen työhönkään. Ja minä jos kuka olen aina tykännyt tehdä töitä.
Työnohjaaja ystävällisesti selitti minulle, miten ja millä papereilla, lausunnoilla jne. minun pitäisi tätä kuntoutustukea (tätä termiä hän käytti, mutta mietin, onko tämä ihan oikea termi) hakea. Hänen asiakkaidensa vastaavat hakuprosessit ovat yleensä kuulemma kestäneet 2-3 kk.
Nyt kysyn teiltä, mitä minun tässä tilanteessa pitää ihan konkreettisesti tehdä ja mitä tukea tms. minun pitäisi hakea, jos mitään. Koska olen aivan lopenuupunut, toivon mahdollisimman yksinkertaisia, mutta samalla yksityiskohtaisia ohjeita. Otan kaikki asialliset ohjeet ja vinkit todella suurella kiitollisuudella vastaan.
Jo etukäteen sydämellisesti kiittäen
Aina vaan Masentunut
Vastaukset 7
Vanhimmat
hoidossa olet sairautesi takia, minkälainen lääkitys, terapia jne.
Oletko poissulkenut sen mahdollisuuden, että sinulla voisi olla jokin muu sairaus, joka aiheuttaisi joko tätä väsymystä ja sen kautta masennusta, tai sitten sekä väsymystä että masennusta? Onko esim. kilpirauhasen toiminta kunnossa?
En ole mikään asiantuntija, mutta olen ymmärtänyt, että pitkään työstä pois oleminen ei oikeastaan koskaan paranna masennusta, vaan pikemminkin vaikeuttaa ja kroonistaa sitä. Koska vieläpä pidät työnteosta ja se on ilmeisesti sinulle tärkeää, koita pitää siitä kiinni ja koita jaksaa jatkaa tuon väsymyksen selvittelyä.
Onko sinulla ollut muuten rankkaa elämässäsi, menetyksiä, yksinäisyyttä?
Tietämättä mitään taustoista on valitettavsti vaikeaa sanoa, mitä pitäisi tehdä. Väsymyksen kyllä tunnen, eikä sen painaessa jaksa vaihtoehtoja ja toimintatapoja paljon mietiskellä. Toivon sinulle jaksamista ja parempaa huomista päivää.
Hei,
Lämmin kiitos vastauksestasi.
Minua hoitava psykiatri on ollut sitä mieltä, että työnohjaus on juuri minun tilanteessani ollut hyvä ratkaisu, kun sairaus on puhjennut huonon johtamisen ja työpaikkakiusaamisen johdosta. Lääkitys minulla on ollut keväästä asti. Terapiassa en siis ole käynyt, sillä psykiatri ei ole pitänyt sitä toistaiseksi tarpeellisena. Työpsykologilla kävin ensimmäistä kertaa sairastuttuani (= romahdin) muutaman kerran.
Kilpirauhaskokeet on tehty ja kunkin sairauden yhteydessä vielä erikseen tarkistettu.
Kuten kirjoitin, olen aina pitänyt työstä ja työntekemisestä, mutta nyt on vain tullut seinä vastaan enkä pysty olemaan juuri kuukautta pidempää yhtä soittoa työssä.
Minulla on erittäin rankka tausta: menetyskisä ja pettymyksiä riittää. Kauniisti sanottuna, jos epäonni voi (on voinut) jotakuta kohdata, niin minua se on kohdannut. Kotona on ollut mm. väkivaltaisesti käyttäynyt alkoholisti-isä.
Olet aivan oikeassa: kun on näin väsynyt kuin itse olen, niin vaihtoehtoja ei juuri jaksa miettiä, tai pikemminkin ei kykene miettimään. Jos ratkaisu olisi ollut löydettävissä, niin se olisi löytynyt työnohjauksessa, sillä minulla on ollut erinomainen työnohjaaja.
Kollegani, jotka tietävät tilanteeni, ovat todenneet, että en voi nykyisessä työssäni pitkään jaksaa, tilanne on niin vaikea. Mutta kun ei sopivia paikkoja ole ollut auki ja jos olisi ollut, en tiedä, olisinko edes jaksanut hakea.
Olen ihan umpisolmussa.
mitään sen kummempaa asiantuntemusta, mutta oma kokemukseni on, että vaikka työpaikkakiusaaminen, menetykset ja pettymykset elämässä ym. asiat yleensä ovat se niitä tekijöitä, jotka masennuksen laukaisevat, niin masennus on kuitenkin sairaus, jota pitää hoitaa. Terapia ja lääkitys ovat tässä ensiarvoisen tärkeitä.
Ymmärrän kyllä, että jos vastoinkäymisiä on ollut paljon, niitä ei enää jaksaisi alkaa "setvimään" missään syväterapiassa. Useinhan ne ovat jo aivan puhki mietityt. Terapia on kuitenkin parhaimmillaan ei niinkään vanhojen asioiden setvimistä, vaan uusien asioiden, ajatusten ja toimintamallien kehittelemistä. Ulkopuolinen kuuntelija huomaa yleensä puhki mietityissäkin asioissa jonkun uuden puolen tai näkökulman, joka voi olla paljon positiivisempija hedelmällisempi kuin vanhat ajatusmallit. Ulkopuolisen rohkaisemana on myös helpompi "antaa itselleen lupa" nauttia joistakin pienistä asioista. Lisäksi terapeutit ja psykologot ovat yleensä kuulleet ja nähneet niin hulluja juttuja, ettei mikään heitä hetkauta. He voivat tarjota turvallisuuden tunnetta ja lujuutta pahimman masennuksen keskelle.
Jos masennusta aiheuttavia asioita on nimenomaan työpaikallasi, en ihmettele, että haluat lähteä sieltä. Ehkä se on silloin viisastakin. Ei kannata laittaa itseään liian pahaan tilanteeseen, pitää suojella itseään. Kuitenkin, jos pidät työnteosta yleensä ja se on sinulle tärkeää, ota tähtäimeesi se, että jatkaisit työntekoa jossakin muualla. Kannattaa pitää kiinni niistä asioista, joista pitää ja jotka ovat tärkeitä. Jos kaikesta luopuu, ei siellä kotona neljän seinän sisällä sitten ole sielläkään paljon mitään, minkä vuoksi yrittää. Olet varmasti hyvä työntekijä ja olisit arvokas jollakin muullakin työpaikalla.
Kuntoutustukihan on nimenomaan niille potilaille, jotka voivat kuntoutuksen avulla palata työelämään. Kelan sivuilla sanotaan : "Työkyvyttömyyseläkkeen voi saada myös määräaikaisena kuntoutustukena hakijan hoidon tai kuntoutumisen ajaksi. Kuntoutustuen edellytyksenä on, että hakijalle on laadittu hoito- tai kuntoutussuunnitelma tai että sitä valmistellaan. Kuntoutustuki vastaa määrältään normaalia työkyvyttömyyseläkettä."
Asiasta kannattaa varmasti kysyä Kelalta. Hoitosuunnitelma ja määräaikainen kuntoutustuki voisivat kai olla hyvä ajatus?
Meitä solmuun menneitä on paljon. Väsymys on ilkeä asia, mitään ei pysty, jos ei jaksa. Älä vaadi itseltäsi liikaa, hyväksy se, että sinulla on nyt tällainen sairaus/vaiva kuin masennus, ja se ei mene ohi sillä, että sätit ja parjaat itseäsi, vaan se vaan pahentuu siitä. Anna itsellesi lupa olla väsynyt. Siitä voi ihan hyvin toipua, jos ei muuten niin pikkuhiljaa.
Oletko siis ollut sairauslomilla masennuksen vuoksi vai onko diagnoosina ollut tällöin joku muu?
Työnohjaajasi kuulostaa asialliselta. Toimi neuvojen mukaan ennen kuin asiat pahenevat. Hyvä psykoterapeutti ja (ehkä) hyvä lääkitys ovat yhtälö millä kierteestä on mahdollisuus päästä eroon ja elämä kokoon.
Työterveyslääkärin (alkuperäinen) diagnoosi oli keskivaikea masennus (aladiagnoosi työuupumus). Psykiatrin diagnoosi on ollut vakava masennus ja ahdistuneisuushäiriö (tai jotain ahdistukseen liittyvää joka tapauksessa).
Psykoterapia kuulostaa sinänsä hyvälle, mutta alan olla niin väsynyt ikuiseen taistelemiseen (sillä sitä elämäni on pitkälti ollut) ja sitä kautta myös elämään. Uskon, että elämällä ja minulla itselläni ei ole enää juuri mitään toisillemme annettavaa. Olen vuosikymmeniä jaksanut uskoa siihen, että kyllä ne vaikeudet joskus helpottavat, mutta ei. Kyllä läheiset ja ystävätkin pitävät "kohtaloani" täysin kohtuuttomana.
Kiitos, että vastasit.
Jos kuitenkin jaksaisit laittaa aluille haun psykoterapiaan?
Olin ihan samassa tilanteessa vuonna 2000. Ihan poikki ja näppylöillä kaikenmaailman terapioista, tavallaan toivoton. Sattu sitten kohdalle kuitenkin terapeutti jonka kanssa kemiat toimi. Alku oli aika tervaa mutta sit se lähti siitä kulkemaan osana elämää se terapia.
Ymmärrän tilanteen ettei oikein jaksa uskoa mihinkään parannuksiin, mutta terapian avulla voi tavoitella tilaa millä hallitsee enemmän itse oman elämänsä kuvioita niin ettei masennus vie kokonaan sängynpohjalle. Ideaali tila on se ettei masennus enää häiritsisi elämää millään tavalla.
Hyvä terapia antaa työkaluja diilata itsensä kanssa asioita.
hae heti apua terveyskeskuksesta, josta ohjaavat sitten jatkohoitoon (psykologi, terapeutti). Masennuksesi syy on hyvä selvittää. Itse olin vuosi sitten samassa tilanteessa ja itselläni auttoi lääkehoito, vaikka siihen aluksi kovin skeptisesti suhtauduinkin. Toivon vaan, että olisin alkanut syömään lääkkeeitä aikaisemmin. Nyt oloni on hyvä, toimintakyky ja tunteet palanneet samoin elämänilo. Edessä myös lääkkeiden vähentäminen pikkuhiljaa.