Lääkärilehden arkistoista löytyi hulppeaa diploomeista, titteleistä, opintotoiminnasta ja pätevyyksistä? NGH Hypnotherapist Zoe D. Katzen osalta kai tangeeraa tämänkin palstan keskustelua.
http://www.laakarilehti.fi/kommentti/index.html?opcode=show/news_id=5166/news_db=web_lehti2006/type=7
"Ostaisiko kissan vai menisikö lääkärille?
Eräässä lehtikirjoituksessa arveltiin hyvää oloa saatavan yhteismitallisesti mm. kiviterapiasta, kaukoparannuksesta, selluliittivoiteista, urheilusta, seksistä ja harrastuksista. Ja psykiatrikäynneistä. Mielikuvia niistä luotiin tarinalla sarjakuvasta, jossa lääkäri rahasti siitä, että laittoi kissan rentouttavasti kehräämään potilaansa rinnan päälle ja luki itse sanomalehteä. Kirjoittajalla oli parantamisalan asiantuntijarooli omasta armosta.
Sarjakuviin tukeutuvia yhteiskunnallisen keskustelun osapuolia on. Heitä täytynee vain jaksaa sitkeästi valaista tosiasioista. Aloitan tässä. Lievimmät vastaanotollani hoitamani tilat ovat olleet elämän normaaleista vaatimuksista suoriutumista heikentäneitä ahdistuneisuushäiriöitä ja pitkäkestoisia unettomuuksia. Kaikki kunnia kissoille, mutta kissan puute on harvinainen etiologinen tekijä.
Useammilla psykiatrin yksityispotilailla on ongelmana esimerkiksi itsemurhariski liittyneenä lamaavaan masennukseen, kaksisuuntainen mielialahäiriö, vakava päihderiippuvuus, monimuotoinen tai kohtauksellinen unihäiriö tai pelko siitä, että ottaa jonkun hengiltä. Erityisesti omaisten suotuisalla avulla ensipsykoosienkin avohoito ja skitsofrenian jatkohoito onnistuu usein, ja yhteiskunnan kannalta todella pienin kustannuksin. Joskus masennuksella tai muulla häiriöllä todetaan olevan aiemmin huomaamatta jäänyt somaattinen syy tai tila osoittautuu alkavaksi dementiaksi. Useimmiten diagnoosi ei ole valmiina potilaan tullessa hoitoon, ja tulevaisuus huolestuttaa tai pelottaa. Työkyky on usein tilapäisesti menetetty tai ainakin uhanalainen.
Herättää ristiriitaisia ajatuksia kuulla, että psykiatrin vastaanotolta haettaisiin hyvää oloa. Sellaisen markkinointi ainakin kuulostaisi eriskummalliselta. En myöskään oikein tunne oloani kotoisaksi joukossa, johon kirjoittajan listan mukaan kuuluisivat kivi- ja kaukoparantaja, raukea kissa, ihmevoiteiden myyjä ja prostituoitu. Olenkohan pikkumainen ihminen, ammattikuntani maineesta turhantärkeä?
Lienen myös epäluuloinen, koska oletan, että näin pyritään nostamaan kaikelle kansalle markkinoidut ns. hyvän mielen hoidot mielikuvissa sairausvakuutuskorvattavien hoitojen rinnalle. Epäilyä tukee se, että kirjoittaja kertoo käyttävänsä hoidollisesti nimenomaan mielikuvien ohjailua. Tällaista hullunkurista rinnastusten käyttöä esiintyy kaikkialla, missä hämärretään tieteeseen nojaavan ja vaikuttavaksi todetun hoidon rajaa kivellä tai kaukaa maksusta annettuun ”hoitoon”.
Säännönmukaisesti tässä jargonissa vedotaan myös valinnanvapauteen ja olemassa olevien ”koululääketieteellisten” hoitojen riittämättömyyteen, josta kertoo tyytymättömyys. No, toki kallehin on vapaus, mutta huijaamisen vapautta ja valinnan vapautta ei saisi sekoittaa. Erillistä ”koululääketiedettä” taas ei tiedetä olevan olemassa. Jos etuliitteitä halutaan käyttää, ainoa looginen ratkaisu on puhua erikseen lääketieteestä ja kansanopistolääketieteestä. Mitä tulee tyytymättömyyteen, niin yhdestä voimme olla varmoja: väestön toiveet kaikinpuolisesta hyvinvoinnista ylittävät aina kaiken, mitä mitkään palvelut koskaan voivat tarjota.
Myytäköön kosmetiikkaa ja kissoja edelleenkin, kunhan näyttö- ja kokemuspohjaista ja tieteellisiin teorioihin nojaavaa, itseään korjaavaa lääketiedettä ei sekoiteta suurin lupauksin markkinoituun kivi- ja kaukoparannukseen. Kukkikoot tuhannet kukat, kunhan digitaliksen, hyperisiinin, doketakselin tai kolkisiinin lääkekäyttöä ei rinnasteta aromaterapiaöljyjen kauppaamiseen. Suotavaa olisi myös, ettei kissoille myönnettäisi psykoterapeuttista asiantuntijuutta vakuuttavia terapeuttidiplomeja pelkän luottokorttimaksun nojalla, kuten kultti- ja humpuukiterapioita tutkineen Steven Dubrow-Eichelin Zoe-kissalle, josta tuli kertaheitolla Dr. Zoe D. Katze, erikoiskoulutettu psykoterapeutti. Saman järjestön diplomeilla on Suomessakin vakuutettu terapia-asiantuntemusta. Samassa joukossa, mistä oli kirjoituskin peräisin.
Jos kuppaus, kukkaterapia ja kuvitteellisten energiatukosten laukaisu halutaan rekisteröidyn valvonnan piiriin, kuten on esitetty, niin pitäisikö johdonmukaisuuden nimissä rekisteröidä saman tien terveydenhuollon ammattilaisiksi kissatkin? Ainakin ne, joilla on diplomit?"
http://www.laakarilehti.fi/kommentti/index.html?opcode=show/news_id=5166/news_db=web_lehti2006/type=7
"Ostaisiko kissan vai menisikö lääkärille?
Eräässä lehtikirjoituksessa arveltiin hyvää oloa saatavan yhteismitallisesti mm. kiviterapiasta, kaukoparannuksesta, selluliittivoiteista, urheilusta, seksistä ja harrastuksista. Ja psykiatrikäynneistä. Mielikuvia niistä luotiin tarinalla sarjakuvasta, jossa lääkäri rahasti siitä, että laittoi kissan rentouttavasti kehräämään potilaansa rinnan päälle ja luki itse sanomalehteä. Kirjoittajalla oli parantamisalan asiantuntijarooli omasta armosta.
Sarjakuviin tukeutuvia yhteiskunnallisen keskustelun osapuolia on. Heitä täytynee vain jaksaa sitkeästi valaista tosiasioista. Aloitan tässä. Lievimmät vastaanotollani hoitamani tilat ovat olleet elämän normaaleista vaatimuksista suoriutumista heikentäneitä ahdistuneisuushäiriöitä ja pitkäkestoisia unettomuuksia. Kaikki kunnia kissoille, mutta kissan puute on harvinainen etiologinen tekijä.
Useammilla psykiatrin yksityispotilailla on ongelmana esimerkiksi itsemurhariski liittyneenä lamaavaan masennukseen, kaksisuuntainen mielialahäiriö, vakava päihderiippuvuus, monimuotoinen tai kohtauksellinen unihäiriö tai pelko siitä, että ottaa jonkun hengiltä. Erityisesti omaisten suotuisalla avulla ensipsykoosienkin avohoito ja skitsofrenian jatkohoito onnistuu usein, ja yhteiskunnan kannalta todella pienin kustannuksin. Joskus masennuksella tai muulla häiriöllä todetaan olevan aiemmin huomaamatta jäänyt somaattinen syy tai tila osoittautuu alkavaksi dementiaksi. Useimmiten diagnoosi ei ole valmiina potilaan tullessa hoitoon, ja tulevaisuus huolestuttaa tai pelottaa. Työkyky on usein tilapäisesti menetetty tai ainakin uhanalainen.
Herättää ristiriitaisia ajatuksia kuulla, että psykiatrin vastaanotolta haettaisiin hyvää oloa. Sellaisen markkinointi ainakin kuulostaisi eriskummalliselta. En myöskään oikein tunne oloani kotoisaksi joukossa, johon kirjoittajan listan mukaan kuuluisivat kivi- ja kaukoparantaja, raukea kissa, ihmevoiteiden myyjä ja prostituoitu. Olenkohan pikkumainen ihminen, ammattikuntani maineesta turhantärkeä?
Lienen myös epäluuloinen, koska oletan, että näin pyritään nostamaan kaikelle kansalle markkinoidut ns. hyvän mielen hoidot mielikuvissa sairausvakuutuskorvattavien hoitojen rinnalle. Epäilyä tukee se, että kirjoittaja kertoo käyttävänsä hoidollisesti nimenomaan mielikuvien ohjailua. Tällaista hullunkurista rinnastusten käyttöä esiintyy kaikkialla, missä hämärretään tieteeseen nojaavan ja vaikuttavaksi todetun hoidon rajaa kivellä tai kaukaa maksusta annettuun ”hoitoon”.
Säännönmukaisesti tässä jargonissa vedotaan myös valinnanvapauteen ja olemassa olevien ”koululääketieteellisten” hoitojen riittämättömyyteen, josta kertoo tyytymättömyys. No, toki kallehin on vapaus, mutta huijaamisen vapautta ja valinnan vapautta ei saisi sekoittaa. Erillistä ”koululääketiedettä” taas ei tiedetä olevan olemassa. Jos etuliitteitä halutaan käyttää, ainoa looginen ratkaisu on puhua erikseen lääketieteestä ja kansanopistolääketieteestä. Mitä tulee tyytymättömyyteen, niin yhdestä voimme olla varmoja: väestön toiveet kaikinpuolisesta hyvinvoinnista ylittävät aina kaiken, mitä mitkään palvelut koskaan voivat tarjota.
Myytäköön kosmetiikkaa ja kissoja edelleenkin, kunhan näyttö- ja kokemuspohjaista ja tieteellisiin teorioihin nojaavaa, itseään korjaavaa lääketiedettä ei sekoiteta suurin lupauksin markkinoituun kivi- ja kaukoparannukseen. Kukkikoot tuhannet kukat, kunhan digitaliksen, hyperisiinin, doketakselin tai kolkisiinin lääkekäyttöä ei rinnasteta aromaterapiaöljyjen kauppaamiseen. Suotavaa olisi myös, ettei kissoille myönnettäisi psykoterapeuttista asiantuntijuutta vakuuttavia terapeuttidiplomeja pelkän luottokorttimaksun nojalla, kuten kultti- ja humpuukiterapioita tutkineen Steven Dubrow-Eichelin Zoe-kissalle, josta tuli kertaheitolla Dr. Zoe D. Katze, erikoiskoulutettu psykoterapeutti. Saman järjestön diplomeilla on Suomessakin vakuutettu terapia-asiantuntemusta. Samassa joukossa, mistä oli kirjoituskin peräisin.
Jos kuppaus, kukkaterapia ja kuvitteellisten energiatukosten laukaisu halutaan rekisteröidyn valvonnan piiriin, kuten on esitetty, niin pitäisikö johdonmukaisuuden nimissä rekisteröidä saman tien terveydenhuollon ammattilaisiksi kissatkin? Ainakin ne, joilla on diplomit?"
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikös näitä Certified NGH Hypnotherapist -titteleitä näkynyt vielä jokin aika sitten jonkin maallikkoliikkeen "terapeuttien" ja hengen valmentajien listalla ja maallikkoyhteisön vastaanoton pitäjän ilmoituksissa? Ovat sittemmin hävinneet. Tittelin ja hienon diplominen valkopääkotkineen sai, kun lähetti terapiatarinoita Ameriikkaan.
Mihinkähän lehtikirjoitukseen Lääkärilehti viittaa? Toivottavasti ei taas SHY:n julkaisuun, jonka viimeaikaisina juttuja on täällä reposteltu ihan tarpeeksi. Alkaa Hypnologian toimituksen kauhistelu ja irvailu olla jo liian tuttua.
Kun Hannu Lauerma, joka artikkelin näyttää kirjoittaneen, korostaa tieteellisyyttä, olisi toivottavaa, että hän antaisi selkeät lähdeviitteet, joista tietonsa on ammentanut. Sehän nimenomaan kuuluu tieteelliseen asioiden esittämiseen. Lukijan on aina voitava tarkistaa, pitävätkö väitteet paikkansa.
Eikös tuo ole kolumni, eikä niissä kai koskaan käytetä viitteitä? Veikkaanpa että se kyllä löytyy kirjoista tai joistain artikkeleista.