DEMAREIDEN

Demarit ovat olleet Porin kehityksen suurin jarru. Tyyliin toverille ensin ja sitten vasta muille, mikäli on vielä mistä jakaa! Demarit oli 70- luvulla suurin vastustaja silloin käydylle keskustelulle, että Poriin saataisiin oma yliopisto/korkeakoulu. (pelkäsivät varmaan jo silloin, että kaupunkiin tulee liikaa fiksuutta).

On täysin käsittämätöntä, miten esim. herrat Salmi, Koivisto, Elo ja Wahlman ovat saanet "kusettaa" meitä porilaisia veronmaksajia melkein miten ovat tahtoneet. Tämän saimme tilalle, kun Porin savupiipputeollisuus luhistui. Palvelusektorin kasvattaminen ei tuo kaivattuja työpaikkoja Poriin. Yrittäjät investoivat mieluummin muualle ja Porissa koulutettu väki lähtee työnperässä!

Muistakaa kunnallisvaalit ovat syksyllä! Jospa vihdoinkin saataisiin Porilaisten silmät auki!

Nyt joku miettii, että tämä on oikeistolaisen propakandaa. Ei ole. Vaan hyvin huolestuneen viisikymmisen paljasjalkaisen porilaisen kirjoitus siitä, että kauanko tätä menoa vielä pitää sietää, kun tässä iässä ei viitsi enää poiskaan muuttaa.
9529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mutta ei siitä mulle mitään hyötyä ole ollut esim.työn saannissa. Olen ns. uudemman ajan demari ja oma ajatusmaailmani lähtee humanismista. Vanhempani ei ole kuulunut mihinkään puolueeseen. Olen jäsenyydessäni melkolailla passiivinen (en osallistu puoleen kokouksiin yms. toimintoihin,,,) Luen lehtiä ja seuraa mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Tärkeitä arvoja ovat vapaus ja tasa-arvo, koulutus ja terveydenhoito peruspalveluineen. Jokaisella tulee olla mahdollisuus laadukkaaseen elämään.

Monesti on mielessä käynyt luopua jäsenyydestä, mutta mihinkään muuhunkaan puolueeseen en voisi liittyä, niin kaukana ne kuitenkin ovat perusarvoistani. Demarit ovat mielestäni ns. yleispuolue. Ja niin kauan kuin se on sitä, voin olla jäsen, vaikka passiivinenkin. Ehkäpä tilaa tulee myöhemmin raikkaille ajatuksille, kun 70-lukulaiset siirtyvät "eläkkeelle".

Äänestä
  • oikeassa vanhaa telaketjuosastoa ei kyllä tule
    ikävä, kun eläkkeelle siirtyvät.

    Äänestä

  • ruunari kirjoitti:

    oikeassa vanhaa telaketjuosastoa ei kyllä tule
    ikävä, kun eläkkeelle siirtyvät.

    On helppoa nähdä, mikä on pielessä kaupungissa. Helppo on myös vaatia, että muutoksia pitää tulla. Kovasti helppo on nähdä 70-lukulaiset kehityksen jarruina.

    Mutta mikä onkin jo vaikeata niin sen mainitseminen, mitä Porissa todella pitäisi tehdä tai tapahtua, jotta imagoltaan huonohko kaupunkimme saataisiin nousuun.

    Poliittinen oikeisto näkee palvelujen yksityistämisen melkein asian kuin asian ratkaisuna. Ja sen mukana saataisiin kilpailua vaikkapa lasten-, nuorten-, kotien- ja vanhustenasioiden hoitoon. Niinpä. Eli se lafka, joka kilpailussa lupaa järjestää halvimmalla esim. laboratoriopalvelut tai lastentarhojen ruokailun, saisi asian hoitaakseen. Siis julkisella puolella halvalla. Halvallahan saa aina - mitä?

    Mutta mikä asiassa sitten ei kelpaakaan vasemman laidan ihmisille? Jos olen huonotuloinen vanhus tai vähävarainen sairastelija, ostaisin tietty halvimmat palvelut! Aivan. Ja ne, joilla on varallisuutta ja hyvä eläke, siirtyisivät haisevista ahtaista palvelukodeistaan nauttimaan luksuselämän poreammeista ja manikyyreista.

    Kaikki ne pakolliset yhteiskunnan palvelut, jotka eivät kelpaa yksityissektorille koska eivät kannata, hoidetaan ns. vasemmalla kädellä eli mahdollisimman halvasti ja huonosti.

    Ajattelutyöni jäi puolitiehen ...

    Kun vielä pitäisi sitouttaa nuorisokin kaupunkiin ja mieluiten töihin, ei vuosiksi istuksimaan oppilaitoksiin ..
    ÖÖh, taidan pitää tuumaustauaon ...

    Äänestä

  • keski-ikäinen nainen kirjoitti:

    Demareilla on yleisesti ottaen kovin vähän koulutusta. Siitä johtuvat monet puutteet ja ymmärtämättömyydet. Eivät ne aina pahaa tahtoa ole, mutta kun ei käsitä....Ei osaa hahmottaa isoja kokonaisuuksia, jos ei koulutaustaa ole.

    Äänestä

  • Miestiskelijä kirjoitti:

    Demareilla on yleisesti ottaen kovin vähän koulutusta. Siitä johtuvat monet puutteet ja ymmärtämättömyydet. Eivät ne aina pahaa tahtoa ole, mutta kun ei käsitä....Ei osaa hahmottaa isoja kokonaisuuksia, jos ei koulutaustaa ole.

    koulutustaso, mutta yleisesti ottaen demareissa lukenutta väkeä; julkisen palvelu,koulutus ja hoitoalan väkeä. (Opettajia, eri alojen maistereita, sairaanhoitajia, palomiehiä jne,,,). Työväkeä väheksymättä. Ei se, että olisi alhainen kouluts kerro sitä, että olisi tyhmä, vaan sitä ettei ehkä ole ollut rahaa kouluttautua. Kaikille siis sama vapaus opiskeluun, huom! KUTEN MYÖS TYÖNTEKOON!

    Porissa pitäisi luoda monia erilaisia tapoja työllistyä. Ja luoda sellaisia työpaikkoja, jotka ovat pysyviä. Kaikille Porilaisille myös samat mahdollisuudet saada pysyvä työpaikka!

    Äänestä

  • demareilla alhaisempi kirjoitti:

    On varaa opiskella kenellä vaan, jos persuslihkset kestää. On opintotukia ja ilmisia kirjasopalveluita ym.
    Porin työpaikat tässä ahtaammalla ovat.

    Äänestä

  • keski-ikäinen nainen kirjoitti:

    On helppoa nähdä, mikä on pielessä kaupungissa. Helppo on myös vaatia, että muutoksia pitää tulla. Kovasti helppo on nähdä 70-lukulaiset kehityksen jarruina.

    Mutta mikä onkin jo vaikeata niin sen mainitseminen, mitä Porissa todella pitäisi tehdä tai tapahtua, jotta imagoltaan huonohko kaupunkimme saataisiin nousuun.

    Poliittinen oikeisto näkee palvelujen yksityistämisen melkein asian kuin asian ratkaisuna. Ja sen mukana saataisiin kilpailua vaikkapa lasten-, nuorten-, kotien- ja vanhustenasioiden hoitoon. Niinpä. Eli se lafka, joka kilpailussa lupaa järjestää halvimmalla esim. laboratoriopalvelut tai lastentarhojen ruokailun, saisi asian hoitaakseen. Siis julkisella puolella halvalla. Halvallahan saa aina - mitä?

    Mutta mikä asiassa sitten ei kelpaakaan vasemman laidan ihmisille? Jos olen huonotuloinen vanhus tai vähävarainen sairastelija, ostaisin tietty halvimmat palvelut! Aivan. Ja ne, joilla on varallisuutta ja hyvä eläke, siirtyisivät haisevista ahtaista palvelukodeistaan nauttimaan luksuselämän poreammeista ja manikyyreista.

    Kaikki ne pakolliset yhteiskunnan palvelut, jotka eivät kelpaa yksityissektorille koska eivät kannata, hoidetaan ns. vasemmalla kädellä eli mahdollisimman halvasti ja huonosti.

    Ajattelutyöni jäi puolitiehen ...

    Kun vielä pitäisi sitouttaa nuorisokin kaupunkiin ja mieluiten töihin, ei vuosiksi istuksimaan oppilaitoksiin ..
    ÖÖh, taidan pitää tuumaustauaon ...

    Koko ajan Pori kasvaa kun meri loittonee. Tämä johtuu siitä, että Pori on nousussa! Todistetusti.

    Mitään hävittävää tai hävettävää ei syksyn kuntavaaleissa äänestävällä ole, jos äänestää jonkin muun puolueen tai ryhmittymän edustajaa kuin SDP:n. SDP:n edustajilla on ollut näytön paikkoja sukupolvien ajan. Äänestämällä SDP:n ehdokasta takaa tietenkin jatkuvuuden, suunta on selvä. Äänestämällä toisin voit antaa muutoksen tulla.

    Kirjoittajalla keski-ikäinen nainen on toisinaan melko musta-valkoinen näkemys ns. poliittisen oikeiston ratkaisumalleista. Poliittisen oikeiston heikkous ja vahvuus demareihin verrattuna on käsittääkseni se, että jokaisella ehdokkaalla, valtuutetulla, jäsenellä tai muuten vaan persoonalla on oma tahto ja mielipide asioiden järjestämiseksi parhaalla tavalla. Oma tahto saa toteutua myös äänestyskäyttäytymisessä. Demarit ovat perinteisesti ryhmäkurin puolella, esim. valtuustoissa esitettävä ja äänestettävä demareiden kanta asioihin on etukäteen sovittu ryhmäkokouksissa ja sen takana on jokaisen pysyttävä.

    Demareiden ryhmäkuri on taannut monesti sen, että kun käydään äänestys käsiteltävästä aiheesta, on demarijohdolla jo etukäteen selvillä kuinka monta ääntä tulee demareilta äänestykseen. Pienellä selvittelyllä voidaan etukäteen selvittää myös todennäköisyys miten muut puolueet tulevat antamaan äänensä. Vasemmistoliitto on myös ryhmäkurin kannalla, joten sen jäsenten äänet siis menevät äänestyksessä joko asian puolesta tai sitä vastaan. Demokraattinen päätöksenteko on yksinkertaista matematiikkaa.

    Demarijohdon kannalta suotuisasti asiat etenevät kun oman kannan taakse saadaan yksinkertainen enemmistö varmoja ääniä jo päivää ennen valtuuston, lautakunnan tai muun vastaavan elimen päättävää kokousta. Mikäs sen varmempaa. Vastustajat eivät pääse jatkossa edes ehdokkaiksi saati sitten kaupunginhallitukseen. Jo lautakuntien jäsenten puoluejakauma on usein sellainen, että jäsenistä nippanappa valtaosa on vasemmiston edustajia. Joten esim. virkoja täytettäessä saattaa olla hakijalle eduksi jos omaa punertavakantisen jäsenkirjan.

    Myös monella palveluja tarjoavalla porilaisella laitoksella on pärjätäkseen oltava vahva kytky demareihin. Aina ei nimittäin palvelua hankita halvimmalla, kalliimpikin tarjous menee läpi jos on oikeat suhteet. Turha varmaan mainita esimerkkejä vaikka keski-ikäinen nainen niitä kohta vaatiikin. Mainittakoon nyt vaikka Ruskakoti ja sen takana oleva yhdistys sekä monet tarjouskilpailut jotka liittyvät vanhustenhoitoon Porissa. Ei siitä sen enempää, siis todellakaan ei enempää.

    Porin alueella ei muuten välttämättä ole edes huonohko imago. Mielikuva on lähes pelkästään porilaisten itsensä ylläpitämä. Porin velkaisuus tiedetään kuten sekin, että Pori ei kuulu kasvukeskuksiin. Valitettavasti Porin imagoon kuuluu vahvasti tuo punaisuus. Sosialismi ja kommunismi eivät vaan ole vähään aikaan olleet maailmalla pop.

    Mutta aina Neuvostojen Liitoillekin on löytynyt faneja, miksei täällä aleta markkinoimaan aluetta Pohjois-Euroopan viimeisenä aitona demarilinnakkeena ja sosialismin ilosanoman uutterana jatkajana. Luokaamme toverilliset suhteet Pohjois-Koreaan sekä Kuubaan, eiköhän siitä vetovoimaa synny. Ja Pori nousuun...

    Iloista ja solidaarista viikonloppua kaikille, jotka jaksoivat lukea tämän viestin loppuun. Onnittelen teitä molempia (optimistista ajattelua)!

    Äänestä

  • Nimim Erkki! kirjoitti:

    josta itse en niin tietoinen ole, vaikka olen demari. Tämä nyt ihmetyttää hieman. En sano, etteikö demarit siinä kuin muutkin puolueet olisi "syyllistyneet" aikojen saatossa jäseniensä suosimiseen. Itse en kuitenkaan ole saanut mitään erityissuosiota dem:lta. Enkä ole ollut sitä kärkkymässäkään. Olen sitä mieltä, että esim. kunnalliset toimet tulisi valita koulutuksen, opintojen menestyksen ja työkokemuksen mukaan. Olen ollut aistivinani, että porvaripuolueissa mielellään myös jaetaan toimia "omille". Työajan ulkopuolella porvarit myös mielellään harrastaisivat keskenään, ja heillä on paljon vaikeuksia, jos joku sivullinen tulee mukaan kuvaan. Vaikka kysymyksessä olisi avoin harrasteryhmä,,,Nimimerkki: Kokemusta on.

    Äänestä

  • demareiden ryhmäkurista, kirjoitti:

    Itse asiassa minullakin on kokemusta - sivusta seuraten - puoluekurista. Kuri-sanahan on sellainen, että sitä ei enää ole korrektia käyttää. Koska olen aina eniten tuntenut kokoomuslaisia työni vuoksi, olen aika paljon tietoinen myös kokoomuslaisista kuvioista.

    Ilman muuta kaikkein kurinalaisimpia ja puolueuskollisimpia ovat keskustalaiset. Niitä taas on eniten ollut sukulaisissani.

    Kyllä tämä hyvä veli -systeemi on ihan tuttua jokaisessa poliittisessa suunnassa. Se on jotenkin kovasti inhimillistä. On helppo ymmärtää samanlaisia: koulutuksen, aseman ja ajattelutavan puolesta samankaltaisia ihmisiä.
    Samanlaiset ihmiset jopa kirjoittavat niin, että melko pian tietää, kenestä on kyse. Väliäkö hällä, itse tekstikin on allekirjoitus.

    Porin imagosta vielä hiukan: Koska käyn melko paljon Etelä-Suomen kaupungeissa, kasvukeskuksissa, olen joutunut kuulemaan huomautuksia Porista. Tässä jokusen päivän juuri vietin Tampereella, ykköseksi rankatussa.
    Porista mainitaan aina ne samat määritteet, joita tässä on turha toistaa. Vares-elokuva Veijosen suulla on viimeistellyt käsityksen.

    Erkki! kirjoittaa hyvin - tietenkin, koska kirjoittaa aina hyvin. Ja minulle hyvin ymmärrettävästi, koska meillä on sama - hm - tausta.
    Yritän itselleni selvittää, muuttuuko mikään Porissa parempaan suuntaan, mikäli poliittinen väri vaihtuisi. Valtakunnan tasolla ei porvarihallitukseen päätyminen vielä ole vakuuttanut. Pikemmin päin vastoin. Ja jos saadaan päälle vielä sotkut valtiojohtoisten yritysten isännänäänestä tai -äänettömyydestä ja mahdollinen USA:sta alkava lama ...
    No, nyt taisin taas maalata piruja seinälle.

    Luulenpa kuitenkin, että huono-osaiselle porilaiselle ei mikään olisi yhtä tyhmää kuin jättää äänestämättä vasemmistolaista ensi syksyn kunnallisvaaleissa.

    Ja Erkki!, meidän kummankin henkilökohtainen etu on äänestää porvaria. Mutta minuapa korventaa ajatus, että pystyvä, kouluttunut, terve ja puhe- ja kirjoitustaitoinen kyllä aina pärjää, mutta Porissa on paljon pärjäämättömiä, joista täytyy huolehtia ja joille on taattava ihmisarvoinen elämä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hiekkalaatikko Porissa kirjoitti:

Demarit ovat olleet Porin kehityksen suurin jarru. Tyyliin toverille ensin ja sitten vasta muille, mikäli on vielä mistä jakaa! Demarit oli 70- luvulla suurin vastustaja silloin käydylle keskustelulle, että Poriin saataisiin oma yliopisto/korkeakoulu. (pelkäsivät varmaan jo silloin, että kaupunkiin tulee liikaa fiksuutta).

On täysin käsittämätöntä, miten esim. herrat Salmi, Koivisto, Elo ja Wahlman ovat saanet "kusettaa" meitä porilaisia veronmaksajia melkein miten ovat tahtoneet. Tämän saimme tilalle, kun Porin savupiipputeollisuus luhistui. Palvelusektorin kasvattaminen ei tuo kaivattuja työpaikkoja Poriin. Yrittäjät investoivat mieluummin muualle ja Porissa koulutettu väki lähtee työnperässä!

Muistakaa kunnallisvaalit ovat syksyllä! Jospa vihdoinkin saataisiin Porilaisten silmät auki!

Nyt joku miettii, että tämä on oikeistolaisen propakandaa. Ei ole. Vaan hyvin huolestuneen viisikymmisen paljasjalkaisen porilaisen kirjoitus siitä, että kauanko tätä menoa vielä pitää sietää, kun tässä iässä ei viitsi enää poiskaan muuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu