Sukututkimusta omista ominaisuuksista lähtien

Hyvä, että ajattelet asiaa myös noin ihmisten kannalta, etkä vain pelkkien faktatietojen mukaan.
Onkin juuri mielenkiintoista saada tietää, miten ja missä esipolvet ovat asuneet ja eläneet.

Kun olet kiinnostunut, niin etsi sukusi vanhat valokuvat, ota selvää niiden henkilöistä ja merkitse tiedot kuvien taakse, kerro vanhemmille sukulaisillesi, että haluaisit koota tietoja suvun vaiheista. Kysele, onko vanhoja kirjeitä, tai haluaisivatko ikäihmiset jopa kirjoittaa pienimuotoisia kertomuksia omasta lapsuudestaan, sota-ajasta, omista isovanhemmistaan jne.

Käy vanhoilla hautausmailla ja etsi sukusi haudat.
Ota niistä valokuvat.

Olet varmaan vielä nuorempi kuin monet sukututkijat ovat, ja se on etusi. Sinulla on vanhempaa polvea elossa.
Pyydä papinkirjat vanhemmistasi tai isovanhemmistasi heidän seurakunnistan, ja pyydä merkitsemään, mistä seurakunnasta he perheineen ovat muuttaneet.
Sillä tavalla pääset taaksepäin 1800-luvulle asti, ja sitten onkin jo helpompaa, kun kaikki arkistot ovat maksuttomat, ja voit niissä tehdä lisää tutkimuksia. (Maakunta-arkistot, kansallisarkisto, ja internetissä Suomen Sukututkimusseuran His-Ki-ohjelma, esimerkiksi)

Mutta arkistot säilyvät, niillä ei ole sillä tavalla kiire. Kiire on tarinoiden ja henkilöiden kokoamisessa. Kunpa nyt jo jaksaisit kysellä ja panna muistiin tapahtumia!
Iloitsisit tiedoista sitten myöhemmin, kun sinulla on aikaa ja tarmoa paneutua sukututkimukseen. Se on aikaa vievä harrastus.

Mitä tulee ruotsalaisvoittoisiin nimiin, niin monet nimet on ruotsinkielisten pappien kirjoittamia ruotsinkielisiin kirkonkirjoihin, ja he muuttivat usein täysin suomalaiset talonpojat ruotsalaisiille nimille. (Taavetti=David, Stiina=Christina, Kankkunen=Kanckuin, Ikonen=Iggoin, jne.)

lähtökohta sukututkimukselle. Mä olen myös kiinnostunut tuon tyyppisistä jutuista. Ja vielä enemmän kiinnostaa kuinka jotkin luonteenpiirteet ovat periytyneet suvussa. Harmittavaa, että isovanhempani ovat kuolleet jo kauan sitten. Olisi mukava kuulla tarinoita omista jo manan maille menneistä sukulaisista. Millaisia he olivat luonteeltaan ja sen semmoista.

Mä olen aina ollut kiinnostunut Venäjän historiasta. Vähän tutustuttuani oman sukuni historiaan ilmeni, että sieltähän sukuni on lähtöisin. Liityin sukuseuraani ja olen käynyt sukutauluja lävitse. Nyt vain toivoisi, että joku esivanhemmistani olisi kirjoitellut muistiin tapahtumia ja tarinoita sukumme jäsenistä. Olen sitä mieltä, että oman suvun historia on muovannut aika pitkälle myös minun omaa identiteettiäni. Olisi mukava tietää kuinka paljon se on ollut tietoista ja kuinka paljon geeneissä periytyvää luonteen laatua.

Kenelläkään ei ollut alunperin muuta tietoa isäni isästä kuin matkan varrella vaihdettu tai tekaistu sukunimi, etunimi ja että on asunut Helsingissä. Lisäksi isäni oli avioton lapsi.
Sain todella tehdä töitä jäljittääkseni ensin hänen syntymäpaikkansa luovutetun karjalan alueelle ja sitten oikean sukunimen.
Sinä päivänä kun vihdoin Mikkelissä sain tietää isoisäni oikean "identiteetin", tuntui kuin kaikki palaset olisivat loksahtanet kohdalleen.
Huomiota herättävä tummuutemme, joka oli ollutkin jonkinlainen vitsin aihe, sai selityksen. Liittyneekö asiaan myös se, että kaikenlainen asioiden suunnittelu ahdistaa minua,
haluan mennä sinne minne nenä näyttää ja ratti kääntyy. Suvussamme virtaa siis "liraus" romani verta ja minulle se ehdottomasti on rikkaus, joskin aiheuttaa sen että sukua on paljon vaikeampi tutkia kuin ns. valtaväestön osalta.