loppu alkoi

Sain vihdoin ajatukseni selväksi ja tänään aamulla sitten sovitun aikataulun mukaisesti kävin ensimmäisellä poliklinikkakäynnillä sairaalassa. minun keskeytysmenetelmäni on lääkkeellinen vaikka viikkoja on nyt 10 4.ensin lääkäri teki gynekologisen tutkimuksen ja sitten ultran. tämän jälkeen selvitettiin koko prosessi alusta loppuun ja otin ensimmäisen lääkkeen joka aloittaa raskauden keskeytymisen.koko käynti oli ohi noin puolessa tunnissa. lauantaina menen uudestaan ja saan loput lääkkeet polilla jossa vointia seuraillaan ja todetaan raskauden keskeytyminen.tällä hetkellä kun ensimmäisen lääkkeen otosta on nyt n.6 tuntia ovat alkaneet kuukautiskipujen kaltaiset tuntemukset vatsassa.voin kertoa jokaiselle aborttia miettivälle, että mikäli pienikään tunne on sydämessä että lapsen haluaisi pitää ja jos se olisi mahdollista, niin aborttia ei kannata tehdä. tämä on erittäin rankka prosessi henkisesti ja itsekin koen parhaillaankin lähes järjetöntä tuskaa ja surua huolimatta siitä että en kuitenkaan olisi voinut tätä lasta pitää ja sikiövaurion todennäköisyys oli suuri. voimia teille kaikille jotka mahdollisesti olette juuri nyt samassa tilassa, olette menossa toimenpiteeseen tai vasta painiskelette näiden vaihtoehtojen keskellä.sydäntä kannattaa kuunnella!
9781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

siellä taas yksi pikkuinen ihminen käy äitinsä langettaman tuomion kuolinkamppailuaan ja viimeiseen saakka taistelua elämästään..

R.I.P.

Äänestä
  • vastaus.


    hmph

    Äänestä

minä menossa huomenna toiselle käynnille ja myös lääkkeellinen keskeytys.ainakin mulla on ekasta lääkkestä ollut melko kovat kivut mutta ei niin pahat ku yleensä on menkkakivut mulla ollut.vähän jännittää ja hermostuttaa ja on kyllä ollut tosi kova henkinen paine mutta mulle oikea ratkaisu kumminkin.kyllä se siitä!

Äänestä

Itsekin kävin lääkkeellisessä. En tosin ensimmäisen pillerin jälkeen kokenut mitään kipuja. Sinulla tietysti ne voivat olla suuremmat kun on enemmän viikkoja....

Minullakin sikiövaurio olisi ollut iso, sillä olen syönyt nukahtamislääkkeitä ja juonut aika runsaasti jokusen kerran. Ei olisi kivaa saada vaikeavammainen lapsi.Ja sanon tuon silleen,että olen nähnyt vaikeavammaisen hoitoa. Lasta rakastetaan,mutta välillä vanhemmillakin käy mielessä,että hoitolaitokseen.Tosin sekin on rankkaa,että oma lapsi joutuu hoitolaitokseen :(

Sydän on se mitä kannattaa kuunnella,olet oikeassa.Jos ennen aborttia miettii erilaiset vaihtoehdot,niin tietää jo aborttiin mennessä tekevänsä oikean ratkaisun.Ja silloin ei tule niin isoa jossittelua jälkeenpäin.

Itsekin koin surua ja tuskaa kaikesta huolimatta. Mutta sateen jälkeen paista aina aurinko.Ja elämä jatkuu abortin jälkeenkin. Elämän pitää jatkua ja niin se tekee,halusit tai et. Elämä tuo varmasti sinulle ja meille muillekin abortin tehneille tulevaisuudessa lisää yllätyksiä. Ja niitä odottelen jo innolla itse :)

Jos joskus saan lapsen,niin luulen olevani silloin iloinen siitä.Ja olen iloinen koska pystyn ja jaksan huolehtia silloin siitä. Se ei jäisi heitteille. Nyt en tod. pysty....

Äänestä
  • vielä mitenkään varmuudella vammanen ois!!

    "Elämä tuo varmasti sinulle ja meille muillekin abortin tehneille tulevaisuudessa lisää yllätyksiä. Ja niitä odottelen jo innolla itse :) "

    Hähh?? Mitäs tää nyt tarkotti? Ai että oikeinko uusia "yllätyksiä" ja abortteja odotellessa...?!

    Äänestä

  • Tuleeko nukahtamislääkkeistä joitain vaurioita sikiölle!?!?

    Äänestä

en osaa sanoa tohon muuta kuin et sitku haluaisit lapsia niin älä juo/röökaa,muuta elämäntavat totaalisesti!en tuomitse sua mut silti en itse hyväksy aborttia ainakaan omaan kehooni,en pystyis siihen.

oon itse 30v ja sain esikoiseni lokakuussa,en ois voinu kuvitellakaan abortointia,ois jääny näkemättä ja kokematta niin paljon iloa antavia asioita et huh(ihan tippa tulee linssiin),oon ylpee kauniista tytöstäni...hän sai elämän ja kaikki mahdollisuudet tarjotaan,lapsi on tulevaisuuden toivo,ei ahdinko!tsemppiä sulle kaikesta huolimatta.

Äänestä

olen kokenut saman.Sikiön riski olla viallinen oli suuri mutta olen pitkästä aikaa onnellinen vaikka suurta tuskaa tuottikin kun tunsi sen pienen möykyn valahtavan vessan pöntöstä alas.Kun päiviä meni tunsin taas kuinka elämä tuntui taas normaalilta ja hyvältä.Voin taas hengittää. Ja se tuntuu oikealta ratkaisulta ja minulle juuri anoalta.

Äänestä

minulle tehtiin kaavinta..

juuri kun minulle laitettiin nukutusainetta suoneen,olin huutamassa että en haluakaan tehdä sitä,en kerennyt sanoa lausetta loppuun..heräsin pöpperöisenä..kipeänä..kaikki oli ohitse..
..parin päivän päästä alkoi suunnaton vuoto,vuosin niin paljon että pelkäsin hemoglobiinini laskevan,..oli todella heikko olo..oli valtavat tuskat alamahassa..kieriskeli kotona lattialla tuskissaan,kontallaan olo helpotti.. ja soiton jo sairaalaan että mitä tehdä..otin särkylääkkeitä ja se hetkeksi vähän helpotti..


koko raskaudenkeskeytysvaihe oli todella kivulias ja kamala kokemus

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tänään aamulla kirjoitti:

Sain vihdoin ajatukseni selväksi ja tänään aamulla sitten sovitun aikataulun mukaisesti kävin ensimmäisellä poliklinikkakäynnillä sairaalassa. minun keskeytysmenetelmäni on lääkkeellinen vaikka viikkoja on nyt 10 4.ensin lääkäri teki gynekologisen tutkimuksen ja sitten ultran. tämän jälkeen selvitettiin koko prosessi alusta loppuun ja otin ensimmäisen lääkkeen joka aloittaa raskauden keskeytymisen.koko käynti oli ohi noin puolessa tunnissa. lauantaina menen uudestaan ja saan loput lääkkeet polilla jossa vointia seuraillaan ja todetaan raskauden keskeytyminen.tällä hetkellä kun ensimmäisen lääkkeen otosta on nyt n.6 tuntia ovat alkaneet kuukautiskipujen kaltaiset tuntemukset vatsassa.voin kertoa jokaiselle aborttia miettivälle, että mikäli pienikään tunne on sydämessä että lapsen haluaisi pitää ja jos se olisi mahdollista, niin aborttia ei kannata tehdä. tämä on erittäin rankka prosessi henkisesti ja itsekin koen parhaillaankin lähes järjetöntä tuskaa ja surua huolimatta siitä että en kuitenkaan olisi voinut tätä lasta pitää ja sikiövaurion todennäköisyys oli suuri. voimia teille kaikille jotka mahdollisesti olette juuri nyt samassa tilassa, olette menossa toimenpiteeseen tai vasta painiskelette näiden vaihtoehtojen keskellä.sydäntä kannattaa kuunnella!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu