Elämä ei parane

Jos lopettaa tai vähentää alkoholin käyttöä niin elämä ei suinkaan välttämättä parane. Se saattaa estää elämää menemästä entistä huonompaaan suuntaan mutta ei se sitä välttämättä tarkoita, että se paranisi.

Omalta osaltani on viime aikoina ollut vähän järkevämpi meininki. Ollut pari raitistakin viikonloppua ja sitten selaisia viikonloppuja että vain toisena päivänä on tullut ryypättyä muta silloinkin siihen tahtiin, että seuraavana päivänä on päässyt ylös sängystä klo 10 viimeistään. Aikaisemmin oli rankaa ryyppäämistä molempina viikonloppuiloina ja seuraavana päivänä nukkumista iltäpäiväkolmeen-neljään asti.

On tullutkin sellaista mietittyä että koska minulla on se periaate, että työpäivää edeltävänä päivänäei ryypätä niin jättäisin lomat tänä vuonna pitämättä ja ottaisin ne rahana. No, ei taida olla ihan laillistavaikka viime vuonna talviloman otin rahana. Kesälomalla kun neljäviikkoa vaan oli niin oli aikaa ryypätä lähes joka päivä ja ranttaliksihan se elämämeni taas.

Minä olen muilla foorumeilla tilittänyt sitä kuinka olen niin kovin yksinäinen. Siis, tarkoitan nimenomaan sitä, että minulla ei ole ketään naista, en minä mistään kavereista kauheasti edes piittaakkaan. Viime aikoina minulle on käynyt selväksi että yksinäiseksi vanhaksipojaksi tässä 100% varmasti jäädään, minä en sille mitään mahda.

Minä olen kieltämättä masentunut ja tunnen kuinka elämä ei ole elämisen arvoista tällä lailla. Sitä on helppo takertua pulloon ja mennä syvemmälle itsesäälin syövereihin.

Tässä tullaankin pointtiin jonka haluan sanoa. Tälläkin palstalla kun asiasta joskus mainitsin niin jotkut sanoivat että "lopeta se juominen niin ihan varmasti löytyy naisia". Tuo saa minut raivon valtaan sillä olin minä sitten raitis tai alkoholisti niin yksin minä tulen olemaan. Sitä paitsi tuo logiikka jättää takaportin raolleen aloittaa juominen uudestaan jos elämä raittina ei tuotakaan parannusta elämään.

Ei, minun täytyy ajatella toisella tavalla. Minä tulen olemaan yksin, halusin tai en, en siis todellakaan halua mutta en mahda mitään, mutta juominen on saatava kuriin. Juomisen takia minulle on tullut elämässä kaikenlaista muutakin kommellusta mitä ei olisi tapahtunut muuten. Esim melkein poltin kämppäni viime kesänä kun kännipäissäni jotakin keittelin uunilla ja sitten nukahdin. Taloyhtiön kirje ei ihan kauheasti kiitellyt.

Syy miksi minä asioistani näillä nettipalstoilla avaudun ei ole suinkaan kalastella kommentteja, että "kyllä sinullekin joku on olemassa", päinvastoin, vihaan kuin ruttoa tuota lausetta koska minun kohdallani se on täyttä paskaa. Haluaisn vaan saada varmuuden siitä, että en ole mikään kummajainen tässä maailmassa, mitä en varmasti olekaan. En todellakaan ole yhtään huonompi ihminen kuin kukaan mukaan vaikka olenkin jollain tavalla hieman erilainen.

Alkoholisti aina keksii syitä juomiselleen, joko elämä on kurjaa tai sitten juodaan koska juhlitaan jotain. Olen maininnut kuinka olen muutenkin ollut elämääni pettynyt työpaikan ym suhteen mutta tuosta on turha nurista. Olisi pitänyt käydä kouluja mutta kun en jaksanut ja sitä paitsi ei solmiotyöpaikat minua varten olekaan. Oikeastaan pidän nykyisestä työpaikastani. En todellakaan usko, että kovinkaan moni ihminen tässä maailmassa on sellaisessa työpaikassa, että hänen rahkeensa riittääisi paljon parempaankin työpaikkaan. Päinvastoin taas, maailmassa on pilvin pimein ihmisiä jotka ovat sellaisessa työpaikassa johon heidän taitonsa ei alkuunkaan riitä.

Täytyisi tpsiaankin jollain lailla saada elämäjonkinlaiseen järjestykseen ja juominen kuriin. No, kuten sanoin, on se viime aikoina melko kurissa ollutkin.Huomenna on taas perjantai, viikon vaikein päivä siinä suhteessa. Jos mä päätän, että en aio juoda niin menen uimahalliin nklo19 ja parin tunin jälkeen en enää ehdi kauppaan ostamaan kaljaa. Minäen koskaan aloita enää juomista jos ei ole kotona pohjia.
11904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

en aloita mitään saarnaa, vaan kirjoitan mitä ekana tuli mieleeni:
- opettele nauttimaan yksinäisyydestä
- mene perjantaina uimahalliin ja lauantaina kuntosalille
- nainen ei pelasta sinua: sinä olet vastuussa omasta elämästäsi, eikä kukaan tule sinua 'raitistamaan' ja tekemään elämästäsi toisenlaista. Oman elämäsi perusta on löydettävä ja nythän sinulla on aikaa miettiä asioita, kun olet yksinäinen (älä kuitenkaan erakoidu).

Jos ja kun tapaat sen 'unelmiesi naisen, joka muuttaa elämäsi', niin pian voit huomata, ettei se ollutkaan niin kuin unelmissasi luulit ja siitäkin voi monella lähteä ryyppykierre ja itsetuho käyntiin. Jos vielä lapsiakin tulee tehtyä, niin jo on useampikin ihminen samassa suossa kanssasi.

Keksi jotain tekemistä, jotain muuta kuin ryyppääminen. Elämäsi keskittyy alkoholin ympärille ja yrität etsiä vastausta arkielämän tylsyyteen siitä.

ei muuta.

Äänestä
  • Älä nyt sinäkin aloita. Minä en tule elämässäni tapaamaan yhtään ketään. Se on aivan 100% varma asia. Se oli just minun pointtini, että jos raitistuu siinätoivossa, että elämä jotenkin ihmeellisesti paranisi niin sitten on tekosyy aloittaa taas juominen jos ja kun se ei niin teekään. Kyllä se motiivi pitää ihan muista asioista lähteä.

    Äänestä

  • Tozkem kirjoitti:

    Älä nyt sinäkin aloita. Minä en tule elämässäni tapaamaan yhtään ketään. Se on aivan 100% varma asia. Se oli just minun pointtini, että jos raitistuu siinätoivossa, että elämä jotenkin ihmeellisesti paranisi niin sitten on tekosyy aloittaa taas juominen jos ja kun se ei niin teekään. Kyllä se motiivi pitää ihan muista asioista lähteä.

    kyllä sinullekin joku on olemassakyllä sinullekin joku on olemassakyllä sinullekin joku on olemassa

    Äänestä

  • Tozkem kirjoitti:

    Älä nyt sinäkin aloita. Minä en tule elämässäni tapaamaan yhtään ketään. Se on aivan 100% varma asia. Se oli just minun pointtini, että jos raitistuu siinätoivossa, että elämä jotenkin ihmeellisesti paranisi niin sitten on tekosyy aloittaa taas juominen jos ja kun se ei niin teekään. Kyllä se motiivi pitää ihan muista asioista lähteä.

    sinä et tule tapaamaan yhtään ketään. Se on 100% varmaa.

    Äänestä

  • Pitävä juttu hyvin, hyvin monen kohdalla! Jos sitä jää odottamaan että joku asia tai ihminen muuttaa elämän niin ettei tarvitse juoda niin 99% varmuudella siinä erehtyy. Itsekkin kuvittelin noin. Kuvittelin että avioliitto raitistaisi minut, ei mennyt kauaa kun taas palasin vanhoille jäljille. Sitten ajattelin että lapset raitistavat minut, heti samana päivänä piti ryypätä varpajaisia. Milloin työpaikka minut pelastaisi ja milloin mikäkin... Sitten tajusin, se tuli yhtenä päivänä kuin naps, erään vastoinkäymisen seuraamuksena. Se oli todella surullinen, itkettävä hetki kun tajusin etten voi jatkaa juomalla. Viina oli todella rakas! Siis tarkoitan ihan oikeasti rakas! Kun tajusin että minun täytyy se jättää oli tunne sanoinkuvaamaton. Luulisi että se tuntemus olisi iloinen... Ei ollut ainakaan minulle. Mutta helpotus se oli!

    Äänestä

Viinaa ja naisia saa rahalla. Ei tarvitse olla raitis eikä kuulaan kiiltävä kansipoju, kaiken ratkaiee: valta ja raha.
Älä yksinäisyyttä valita. Sieltä kimpoavat ajatuksista suurimmat.

Äänestä

Sinulla on sentään harrastuksia ja tiedostat ehkä sen että alkoholi on vain hetken lohtu, ehkäpä pakotie todellisuudesta, hetkellinen hyvän olon tunne tms.

Hyvää jatkoa.

Äänestä
  • Joka ikisellä palstalla toitotat tota samaa, ettet ikinä tapaa ketään ja ettet kestä, kun ihmiset kirjoittavat, että kyllä sinäkin tapaat jonkun. Noi on asiat on tulleet kaikille hyvin selväksi ja jos et ikinä ketään tapaa, niin olkoot sitten niin, mutta älä kitise koko ajan samasta asiasta ja toitota sitä joka palstalla!!!

    Äänestä

  • Anteeksi, kirjoitin viestin väärään kohtaan. Edellinen viesti oli tarkoitettu aloittajalle, eikä sinulle. Toivottavasti annat minulle anteeksi kömmähdykseni.

    Äänestä

Itelleni ei mikään päivä ole muita vaarallisempia, vaan se ensimmäinen huikka. En tiedä onko kysymys siitä, että olen aivopessyt itseni hokemalla paltsuissa ''olen alkoholisti'', mutta en ole juomista silti voinut lopettaa, vaikka olisin halunnutkin. Eli juon sitten mistä syytä tahansa liikaa, niin lopettaminen taitaa mulle tosiaan olla ainut vaihtoehto.

Äänestä
  • Mä en oikeastaan tarviis mitään noista, kunhan ei vaan enää ikinä tarviis kärsiä viinakrampeista, hallusinaatioista, unettomuudesta, vapinoista, älyttömistä kankkusista. Nyt oon toista päivää kuivilla, mutta tänäänkin on vielä ollut kankkusolo. Niin se on. Juodessa oon aina haaveillut kans pokaavani jonkun naisen, mutta ne on yleensä lähteneet karkuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tozkem kirjoitti:

Jos lopettaa tai vähentää alkoholin käyttöä niin elämä ei suinkaan välttämättä parane. Se saattaa estää elämää menemästä entistä huonompaaan suuntaan mutta ei se sitä välttämättä tarkoita, että se paranisi.

Omalta osaltani on viime aikoina ollut vähän järkevämpi meininki. Ollut pari raitistakin viikonloppua ja sitten selaisia viikonloppuja että vain toisena päivänä on tullut ryypättyä muta silloinkin siihen tahtiin, että seuraavana päivänä on päässyt ylös sängystä klo 10 viimeistään. Aikaisemmin oli rankaa ryyppäämistä molempina viikonloppuiloina ja seuraavana päivänä nukkumista iltäpäiväkolmeen-neljään asti.

On tullutkin sellaista mietittyä että koska minulla on se periaate, että työpäivää edeltävänä päivänäei ryypätä niin jättäisin lomat tänä vuonna pitämättä ja ottaisin ne rahana. No, ei taida olla ihan laillistavaikka viime vuonna talviloman otin rahana. Kesälomalla kun neljäviikkoa vaan oli niin oli aikaa ryypätä lähes joka päivä ja ranttaliksihan se elämämeni taas.

Minä olen muilla foorumeilla tilittänyt sitä kuinka olen niin kovin yksinäinen. Siis, tarkoitan nimenomaan sitä, että minulla ei ole ketään naista, en minä mistään kavereista kauheasti edes piittaakkaan. Viime aikoina minulle on käynyt selväksi että yksinäiseksi vanhaksipojaksi tässä 100% varmasti jäädään, minä en sille mitään mahda.

Minä olen kieltämättä masentunut ja tunnen kuinka elämä ei ole elämisen arvoista tällä lailla. Sitä on helppo takertua pulloon ja mennä syvemmälle itsesäälin syövereihin.

Tässä tullaankin pointtiin jonka haluan sanoa. Tälläkin palstalla kun asiasta joskus mainitsin niin jotkut sanoivat että "lopeta se juominen niin ihan varmasti löytyy naisia". Tuo saa minut raivon valtaan sillä olin minä sitten raitis tai alkoholisti niin yksin minä tulen olemaan. Sitä paitsi tuo logiikka jättää takaportin raolleen aloittaa juominen uudestaan jos elämä raittina ei tuotakaan parannusta elämään.

Ei, minun täytyy ajatella toisella tavalla. Minä tulen olemaan yksin, halusin tai en, en siis todellakaan halua mutta en mahda mitään, mutta juominen on saatava kuriin. Juomisen takia minulle on tullut elämässä kaikenlaista muutakin kommellusta mitä ei olisi tapahtunut muuten. Esim melkein poltin kämppäni viime kesänä kun kännipäissäni jotakin keittelin uunilla ja sitten nukahdin. Taloyhtiön kirje ei ihan kauheasti kiitellyt.

Syy miksi minä asioistani näillä nettipalstoilla avaudun ei ole suinkaan kalastella kommentteja, että "kyllä sinullekin joku on olemassa", päinvastoin, vihaan kuin ruttoa tuota lausetta koska minun kohdallani se on täyttä paskaa. Haluaisn vaan saada varmuuden siitä, että en ole mikään kummajainen tässä maailmassa, mitä en varmasti olekaan. En todellakaan ole yhtään huonompi ihminen kuin kukaan mukaan vaikka olenkin jollain tavalla hieman erilainen.

Alkoholisti aina keksii syitä juomiselleen, joko elämä on kurjaa tai sitten juodaan koska juhlitaan jotain. Olen maininnut kuinka olen muutenkin ollut elämääni pettynyt työpaikan ym suhteen mutta tuosta on turha nurista. Olisi pitänyt käydä kouluja mutta kun en jaksanut ja sitä paitsi ei solmiotyöpaikat minua varten olekaan. Oikeastaan pidän nykyisestä työpaikastani. En todellakaan usko, että kovinkaan moni ihminen tässä maailmassa on sellaisessa työpaikassa, että hänen rahkeensa riittääisi paljon parempaankin työpaikkaan. Päinvastoin taas, maailmassa on pilvin pimein ihmisiä jotka ovat sellaisessa työpaikassa johon heidän taitonsa ei alkuunkaan riitä.

Täytyisi tpsiaankin jollain lailla saada elämäjonkinlaiseen järjestykseen ja juominen kuriin. No, kuten sanoin, on se viime aikoina melko kurissa ollutkin.Huomenna on taas perjantai, viikon vaikein päivä siinä suhteessa. Jos mä päätän, että en aio juoda niin menen uimahalliin nklo19 ja parin tunin jälkeen en enää ehdi kauppaan ostamaan kaljaa. Minäen koskaan aloita enää juomista jos ei ole kotona pohjia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu