Olipahan käynti

Taustasta sen verran, että olen 24v opiskelija ja hoidatan itseäni pääasiassa YTHS:lla.

Kesällä olin 1kk:n sairaslomalla vaikean masennuksen takia. Lääkitys aloitettiin, mutta ne eivät sopineet. Sain ajan psykiatrille. Diagnoosina vaikea masennus, lääke vaihdettiin ja lokakuussa uusi 1kk:n sairasloma. Tuokaan lääke ei sopinut haittavaikutuksiensa takia. Psykiatri kirjoitti papereihini että tarvitsen terapiaa. YTHS oli ostopalveluina ostanut nuo psykiatriajat ulkopuoliselta yksityiseltä yrittäjältä.


Tänään kävin YTHS:n oman psykologin luona juttelemassa. Sellasta kohtelua en koskaan olisi kuvitellut saavani keneltäkään terveydenhuollon ammattilaiselta, saati MIELENTERVEYDENHOIDOSSA työskentelevältä! Hän totesi ettei minua voida laittaa terapiaan, koska paikkoja on niin vähän. Ja psykiatri ei tiennyt "heidän käytäytännöistään", eli ettei terapiaa kannata määrätä kenellekään vaikka potilas sen tarpeessa olisikin.

Kelan kustantama terapia olisi mahdollinen, mutta ei minua sinnekään kannata laittaa kun on enää niin vähän opiskeluja jäljellä (114ov/160ov). Kelan terapia vaatisi kuulemma myös 3kk:n ajan 1krt/kk käynnit, ennen kuin tukea voi hakea. Mutta kun olen jonottanut psykologille lokakuusta asti, niin aloitan tavallaan kaiken alusta. Enpähän olisikaan halunnut hoidon jatkuvan yhtenäisesti, vaan mielellänihän minä odottelen kuukausia..

Ainut mahdollisuus olisi saada HARVAKSELTAAN (tätä painottaen) keskustelutukea. Uutta lääkettä ja vahvempana vaan kehiin, niin sillä se masennus lähtee. (Yritin kyllä sanoa että saan niin vakavia ja pahoja haittavaikutuksia useista lääkkeistä etten näe tuota ensisijaisena vaihtoehtona enää)


Yli puolet vastaanottoajastani hän jaksoi jauhaa tuosta ettei minua voi laittaa terapiaan enkä sinne tule pääsemään. Reilu meininki, ensin minä maksan tuosta ajasta ja sitten minut lyödään maan rakoon.


Että minua ei sitten kannata hoitaa. Sama se kai on kuolla sitten pois. Ainakin olen kaikkeni tehnyt, yrittänyt parantua.

Olen ehkä v*ttumainen ihminen, mutta oikeasti toivon kovasti että tuo eukko sairastuu vakavasti johonkin ja hänelle vain todetaan että sori, ei sinua kannata enää hoitaa! >:/
3500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taidetaan olla eri paikkakunnilla, koska tosiaan hoidan omaa masennustani myös ythsän kautta ja olen saanut heti ja kunnollista apua. Juuri sovittiin et koko kevät jatketaan terapia käyntejä laakityksen ohella. Sain vielä vaihtaakin terapeuttia, kun ekan kans ei oikeen mennyt yksiin....
Mulle vielä psykologi aina painottaa että suomessa ei hoideta masennusta pelkillä lääkkeillä vaan että siihen kuuluu lisäksi jokin muu hoitomuoto, eli usein jonkinlainen terapia....
Lähe hakemaan kunnalliselta apua!!! Älä jätä itseäsi heitteille!!!1

Äänestä

olen masennuksen takia myös 'turvautunut' YTHS:ään. Olen turvautunut niin myöhäisessä vaiheessa, etten ole ehtinyt edes harkita varsinaiseen mielenterveyshoitoon jonottamista.



Mutta olen tyytyväinen siihen, että se hoito, jonka olen YTHS:llä saanut yleislääkäreiltä, on ollut henkisesti erittäin kohentavaa. Pian sekin loppuu, sillä olen valmistumassa ja siirtymässä yleiseen terveydenhuoltoon.

Siis, mitä piti vastata: ensinnäkin ne välikädet eivät ole psyykkisistä ongelmista kärsiviä varten ja niihin tietysti ensimmmäisenä törmää.

Itseeni verraten tiedän, että mielessäni on vammoja, jotka voisivat helpottua terapialla. Mutta elän päivä kerrallaan ja lyhytjännitteisesti ja parin viikon säteellä vaikuttava mielialalääke vedättää huomiseen.

Oikeastaan...haluan sanoa, että YTHS:n jonot on pitkät ja että se on varojen pienuuden syytä.

Eli opintojen loppuvaiheessa olevien psyykkisten ongelmien lääkintään ei YTHS:llä ole resursseja.


Ymmärrän kyllä myös hoitohenkilökuntaakin ja välikäsiä ja heidän objektiivista ja kylmää asennettaan.
He lienevät ylikuormitettuja.

Joskus sitä pohtii, ettei tule otettua vakavasti, koska akateemisena opiskelijahentukkana oletetaan kaiken maailmassa olevan kohdallaan.

Akateeminen opiskelupaikka ei kuitenkaan mielenterveyttä takaa.

Äänestä

tarkentaakseni; kirjoitin helsinkiläisen näkökulmasta (välikäsi voi olla kylmä..)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


psykologilla! kirjoitti:

Taustasta sen verran, että olen 24v opiskelija ja hoidatan itseäni pääasiassa YTHS:lla.

Kesällä olin 1kk:n sairaslomalla vaikean masennuksen takia. Lääkitys aloitettiin, mutta ne eivät sopineet. Sain ajan psykiatrille. Diagnoosina vaikea masennus, lääke vaihdettiin ja lokakuussa uusi 1kk:n sairasloma. Tuokaan lääke ei sopinut haittavaikutuksiensa takia. Psykiatri kirjoitti papereihini että tarvitsen terapiaa. YTHS oli ostopalveluina ostanut nuo psykiatriajat ulkopuoliselta yksityiseltä yrittäjältä.


Tänään kävin YTHS:n oman psykologin luona juttelemassa. Sellasta kohtelua en koskaan olisi kuvitellut saavani keneltäkään terveydenhuollon ammattilaiselta, saati MIELENTERVEYDENHOIDOSSA työskentelevältä! Hän totesi ettei minua voida laittaa terapiaan, koska paikkoja on niin vähän. Ja psykiatri ei tiennyt "heidän käytäytännöistään", eli ettei terapiaa kannata määrätä kenellekään vaikka potilas sen tarpeessa olisikin.

Kelan kustantama terapia olisi mahdollinen, mutta ei minua sinnekään kannata laittaa kun on enää niin vähän opiskeluja jäljellä (114ov/160ov). Kelan terapia vaatisi kuulemma myös 3kk:n ajan 1krt/kk käynnit, ennen kuin tukea voi hakea. Mutta kun olen jonottanut psykologille lokakuusta asti, niin aloitan tavallaan kaiken alusta. Enpähän olisikaan halunnut hoidon jatkuvan yhtenäisesti, vaan mielellänihän minä odottelen kuukausia..

Ainut mahdollisuus olisi saada HARVAKSELTAAN (tätä painottaen) keskustelutukea. Uutta lääkettä ja vahvempana vaan kehiin, niin sillä se masennus lähtee. (Yritin kyllä sanoa että saan niin vakavia ja pahoja haittavaikutuksia useista lääkkeistä etten näe tuota ensisijaisena vaihtoehtona enää)


Yli puolet vastaanottoajastani hän jaksoi jauhaa tuosta ettei minua voi laittaa terapiaan enkä sinne tule pääsemään. Reilu meininki, ensin minä maksan tuosta ajasta ja sitten minut lyödään maan rakoon.


Että minua ei sitten kannata hoitaa. Sama se kai on kuolla sitten pois. Ainakin olen kaikkeni tehnyt, yrittänyt parantua.

Olen ehkä v*ttumainen ihminen, mutta oikeasti toivon kovasti että tuo eukko sairastuu vakavasti johonkin ja hänelle vain todetaan että sori, ei sinua kannata enää hoitaa! >:/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu