paskaviestit on tarkoitettu vahingoittamaan erästä ihmistä. Hän on tiennyt tämän kohta vuoden . On lähtenyt mukaan leikkiin esittäen pellen roolinsa, jotta "seurapiiri ja "martta kerhot saisivat huvinsa. Hänen koneensa on vallattu(tiedetty jo pitempään) tai toimii serverinä henkilön "tietämättä" lähettäen hakkerin koneen kautta kaiken maailman paskaa ja ryönää. Pelle veti roolinsa tietoisena riskeistä esittäen itsensä "idiootiksi", tai "sisäpiiri" haluaa hänet esittää siinä valossa. Esittäen hänet milloin miksikin panomieheksi(mies hän on), Möhömahaiseksi takametsien hampuusiksi,milloin milläkin nimellä(seuratkaa nimiä),naisten ahdistelijaksi ja tämä on seurapiirin mukaan se syy kaikkeen tähän paskaan. Tämä mies kun tuntemuksensa erehtyi kertomaan väärälle ihmiselle. Tätä paskan lapiointia on kestänyt jo vuosia. Tämä "sisäpiiri" koostuu todennäköisesti tämän naisen läheisyydessä tai ystävä-tuttavapiireissä esiintyvistä ihmisistä. Voi olla todennäköistä, että myös tämän miehen "tuttuihin" kuuluvia ihmisiä on osallisena tässä "sisäpiirissä" jota pyöritetään jonkin hakkerin serverin kautta. Välillä on tuntunut raskaalta kantaa kaikki tämä paska taakka jonka aiheutti ihastuminen väärään ihmiseen. Tämäkö on todellakin tämän maailman nykyinen tila? Onko ihmiset todellakin menettänyt järkensä ja vajonneet todellakin näin alhaiselle moraaliselle tasolle. Miettimistä itse kullekin. Työn teko on tuntunut välillä ylivoimaiselta taakalta kaiken tämän lisäksi. koska Tapahtumat ovat pyörinyt työpaikkani alueella, tai sen lähiympäristössä. Vaikka tiesin pellen roolini raskaaksi ja vaikeaksi suorittaa sortumatta, niin ryhdyin siihen kuitenkin mahdolliset seuraukset siitä kantaen, että kansa saisi leipänsä ja sirkus huvinsa. Jokainen joka on ollut "valvonnassa" tietää kuinka katseet tuntuu selässäkin. Toivonkin nyt, että kaikki olisivat tyytyväisiä tähän sirkusteluun ja poistuisivat näyttämöltä tuntien saaneensa sen mitä hakivatkin. Pelle jää seisomaan areenalle ja valot sammutetaan. Sinä ihana ihminen, joka olit toisena pääroolissa, sinulle sanon, että pidän sinusta vieläkin yhtä paljon kuin silloin, ei sitä tunnetta voi sammuttaa. Esitys on loppunut,esirippu laskeutukoon. Terveisin pelle.
Nämä
kaikki sonta-
181065
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Älä nyt, hyvä ihminen sorru kuvittelemaan, että täällä narrit toisiaan tunnistais :D
Ja jos joku ikävöi jotakuta niin mitä pahaa siinä on?? Näitä kun lukee niin pienikin pää voi olla pyörällä, joten ei kannata ottaa tosissaan kaikkea, mitä täällä kirjoitellaan!
Jos jonkun pitää ihmisten vuoksi jotain roolia esittää niin silloin on asiat huonosti - jos ei kelpaa omana itsenään niin antaa olla, vai mitä?
riittää noita sekopäitä!! Huolestuttaa jo kansanterveys!
että jotain huolestuttaa. Ois ollut jo syytä pitempään...
ES
täällä on suurin osa viesteistä ihan hyväntahtoisien höppänöiden käsialaa.
On näillä sivuilla kirjoitellut pitkään myös eräs vaalea nainen. Ja kirjoittelee edelleenkin näköjään.. Hänenkään jutuissa ei ole päätä eikä häntää. Joku ulkopuolinen saattaa mennäkin hänen juttuihin mukaan mut minä en enää.
on?
tiedolla merkitystä? Mut sanon et 20 ja 30 vuoden välillä.
satuttanut sinua täällä vai mitä tarkoitat ?
hän tosiaankin tahallaan yrittänyt hankkia minulle hankaluuksia kirjoittelullaan ja samalla erään henkilön luulemaan minusta vaikka mitä.
tuollainen käytös on varsin yleistä, olen ATK tukena ja monesti saa nauraa partaansa kun katsoo mitä ihmiset työkoneellaan kirjoittelevat, miehet naisina, naiset miehinä, keskustelupalstoille ja chatteihin. Laiha on rintava ja pulska poika on adonis. Ja kun käyttäjä ei osaa poistaa muistista höpinöitään niin on hymyssä pitelemistä kun seuraavan kerran käytävällä henkilöön törmää...
ootko ymmärtäny oikein?
ihan oikein koska kirjoittelua on jatkunut niin pitkään ja asiat ovat olleet välillä liiankin tunnistettavia.
päätä eikä häntää miten sellasista kirjotuksista voi mitää tunnistaa. syitä ihmisten kirjottamiseen voi kai olla monia. ei koskaan voi tietää miks joku toimii tavaallan. vai ootko kysyny?
niistä kirjoituksista on ollu asioita joista voi kuka tahansa tunnistaa minut. Ja ne kirjoittelut voivat aiheuttaa hankaluuksia minulle. Tosin en ole enää niin huolissani eräästä syystä. Hänen syyn kyllä tiedän ja se on järjetön mustasukkaisuus.
Merci boque. Au revoir.
jonkin aikaa, mutta juttu ei jostain syystä toiminut, ja nyt harmittaa ? Jos oli jossakin vaiheessa tuttu, niin eikö hänelle sitten voisi puhua .. vaikuttaisi tosin siltä, että ette ole väleissä enää.
Ku olin ja olen edelleenkin ihastunut erääseen mieheen ja hänen exänsä on kai mustasukkainen ja/tai vihainen minulle jostain syystä jota en ihan varmasti tiedä. Mitään väärää en ole kuitenkaan tehnyt tieten tahtoen joka olis voinu aiheuttaa sellaisen käyttäytymisen. Ei olla juteltu ihastuksen kanssa.. Syitä siihen on useampia.
Milloin tämä mies ja eksä ovat eronneet? Ovatko vielä tekemisissä keskenään? Tarkoittiko tuo, ettet ole puhunut ihastuksesi kanssa vai että ihastuksesi ei ole puhunut eksänsä kansa? Mies ja eksä kuitenkin tietävät ihastuksestasi?