Viime aikoina olo on usein tuntunut masentuneelta.
Tunnen itseni yksinäiseksi. Tästä seuraa itsetunnon aleneminen.
Onneksi minulla on kuitenkin 1 ystävä ja muutama kaveri, osa-aikainen pätkätyö, oma asunto, välittävät vanhemmat, terveys, ok ulkonäkö...mutta se ei näytä riittävän. Varsinkin kun vertaan itseäni suositumpiin ihmisiin.
Näin iltaisin en ole malttanut mennä nukkumaan, haluaisin että asiat järjestyisivät ensin, ettei tarvitsisi mennä huonolla mielellä nukkumaan. Mutta ei. Seuraa vain se että valvon aamuviiteen asti ja menen masentuneena nukkumaan ja nään painajaisia. Päivällä herään kolmen maissa, tosin monia kertoja ennen sitä mutta väsyttää vaan ja olo on sairas (olen tällä hetkellä työtön).
Olen hankkinut uuden harrastuksen, rekisteröitynyt netin seura-sivuille (facebook, irc-galleria), yrittänyt ponkaista sosiaalisessa elämässä ylöspäin, mutta ei...
Tänään vierailin ystäväni luona ja mieliala kohosi heti normaalilukemiin, töissä myös mieliala on ok. Mutta kun olen yksin pienessä yksiössäni eikä ole tarpeeksi ihmisiä jotka pitäisivät seuraa, tulen alakuloiseksi. Öisin olo on välillä sietämätön, tuskailen vain. Aamullakin masennus on kovimmillaan.
Olen kohta parikymppinen neito. Vuosi sitten pidin itseäni kauniina ja pidettynä, mutta nyt alan epäillä edellämainittuja..

Vastaukset 1
Vanhimmat
se mitä kerrot puitteistasi ei riitä. Pieni yksiö rutistaa kenet vaan. Ihminen tarvitsee laajemmat ja ilmavammat puitteet. Tilanteesi on väliaikainen; yritä, jos vain jaksat, olla kärsivällinen.
Uskon, että sinun kohdallasi olosuhteet muuttuvat. Löydät miesystävän ja elämäsi raamit leviävät.