että elän yksin loppuelämäni. koska rakastan naista, jota en näköjään voi saada, eikä muut tunnu missään. eikä tämä ole enää mikään ohimenevä ihastus vaan olen rakastanut häntä jo varmaan kolme vuotta. tänä aikana meillä on ollut kaksi lyhyttä suhdetta. minua ärsyttää kun ystävät yrittävät tyrkyttää minulle ketä milloinkin. kun ei kiinnosta, ei niin yhtään! näin kai tämä minun elämä kai sitten on tarkoitettu, että olen yksin. mitäpä sitä turhaan taistelemaan kohtaloa vastaan.
Olen päättänyt...
LeSbO
6649
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siltä sinusta tuntuu. Ja tee niinkuin sinusta tuntuu. Inhaa kirjoittaa täältä kaukaa viisaasti tätä mitä nyt aioin sanoa. Tai arvella, jos ilmaisu olisi parempi. Tuollaisen tärkeän täyttymättömän tunteen haipuminen vie vuosia, niilläkin, jotka ryntäävät uuteen suhteeseen peittääkseen edellisen pettymykset. Mutta kyllä suurikin tunne haipuu. Siihen yksinkertaisesti väsyy - ellei toinen sytyttele välillä tulta.
Olemattomaankin voi takertua aika pitkään ja viljellä kaipuutaan. Sitten jonain päivänä jonain vuonna tapaat itse jonkun, jonka läsnäolo tekee hyvää. Tuputtamatta.
on myös se, että rakastaa ihmistä, jota koskaan ei voi saada, hetkeksikään.
Joskus kuvittelin minäkin tyhmyyksissäni saavani ihmisen, jota en koskaan kuitenkaan voisi saada omakseni. Elin vuosia haavemaailmassa, jonka tiesin koko ajan olevan mahdottomuus toteutua. Ja sitähän kesti ja kesti, kunnes oli vain pakko tajuta todellinen tilanne ja tulla järkiinsä.
Ja ei kai niistä tunteista koskaan kokonaan eroon pääsekään...
Tuollaisenkin rakastumisen vuoksi on toivottoman vaikeaa kokea jotain samanlaista tunnetta uudestaan. Tavallaan jäädyttää itsensä, ettei enää joudu samaan kuluttavaan tilanteeseen. Kaikkia muita ihmisiä alkaa vertaamaan siihen "yhteen ainoaan oikeaan" ja huomaa kohta, ettei toista vastaavaa tulekaan - kenties koskaan. Kaikista muista on vain etsinyt sitä yhtä, jota kerran rakasti.
Olen antanut periksi jo aikoja sitten - antaa olla koko suhderintaman ja elelee yksikseen onnellisena itsensä kanssa!
Juuri tänään, ihan vaan vaihteeksi, minullakin on samat fiilikset.
On meinaa tullut taas sanomista tuon oman "ainoani" kanssa..:/
Ja ihan sama täällä. Ystävät tarjoavat milloin ketäkin ehdokasta ja väittävät minun olevan järjiltäni, jos vielä jatkan nykyisessä suhteessani - jos sitä nyt suhteeksi voi sanoa.
Hmm.....kohta vaihdan ystävätkin:D
Vaikka oonkin vielä aika nuori, niin mullakin on kokemusta samasta asiasta... ihastuin opettajaani viime vuonna. Aina välillä luulin, että sekin oli ihastunu muhun, kun se teki aina välillä kaikkee sen tapaista... mutta luulin turhaan... heterohan se kuitenkin on! En oo voinu unohtaa sitä... en tiedä, näenkö sitä enää ikinä, mutta tuun aina muistamaan sen ja ikävöin sitä aivan sairaasti.
Seon ikuinen kierre...rakastaa naista jonka kanssa ei voi ikinä tulla mitään vakavampaa...rakastanut jo monta vuotta...vaikka ymmärtää että olisi itselle paras vain jatkaa eteenpäin...silti sitä on niin vaikea unohtaa...aina kun nähdään niin ollaan yhdessä...silläkin uhalla että seuraavana päivänä hän on taas mennyt ja sydän on jälleen kerran ihan rikki.
hän elää hetkessä, ei tiedä mitä sanat rakkaus, sitoutuminen ja sydänsurut tarkoittavat.
Olen kyllä yrittänyt unohtaa...lopettaa tämmöinen typerä yxpuolinen "suhde"
kävin jopa sokkotreffeillä todella mukavan tytön kanssa...mutta niin...mikään ei tunnu missään...ei ainakaan vielä
Olen kokenut tuon saman tilanteen. Rakastunut ja tuntenut sen ainoaksi oikeaksi. Mutta kun toinen ei halunnut jatkaa vaikka se oli molemminpuolista tunnetta.
Tuntuu että en pääse elämässä eteenpäin. En halua edes yrittää kenenkään muun kanssa mitään. Jos en voi saada tätä suurta rakkauttani, en halua ketään muuta. Tunne on raastava, mutta uskon että joskus vielä selviän. Lohduttavaa että on muitakin saman kokeneita.