Olen pienestä pitäen tahtonut, että kun ensimmäinen lapsi syntyy niin sitä ennen tai välittömästi jälkeen avioidutaan miehen kanssa. Nyt on sitten niin että lapsi syntyy toukokuussa, mutta sain kuulla ettei mieheni halua koskaan naimisiin. Nyt väistämättä on mielessä koko ajan että minä en halua antaa miehelle mitään oikeuksia lapseen enkä hänen sukunimeään, vaikka tiedän että eihän avioliitto mitään todista, sehän on pelkkä muodollisuus. Mutta että minun pitäisi luopua unelmastani... Se on tietysti tärkeämpää että lapsi saa kunnollisen huollon molemmilta vanhemmilta, mutta silti tuntuu ihan hirveältä! Eikä ole ketään ystävää jolle puhua tästä tai yleensäkkään mistään henkilökohtaisesta asiasta.
Oma asenne ärsyttää!
Asennevammainen
6461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Haaveesi eivät käyneet toteen, joten reagoit tuolla tavalla. Osoittaahan se miehestäkin jotain, jos hän ilmoittaa, ettei ikinä halua naimisiin... Kannattaisi keskustella asiasta ja selvittää, mistä tuo miehen asenne tulee.
Itse aikanaan valitsin lapsilleni isänsä sukunimen, vaikka naimisissa emme olleetkaan. Sitten kun erosimme, lapseni olivat isän nimellä ja minä omalla nimelläni. Jonkin verran tuli sekaannuksia sukunimen takia. Helpompaa olisi ollut, jos lasten sukunimi olisi ollut sama kuin minulla. Nykyään sukunimellä ei niin kovin merkitystä olekaan, kun monet avioituneet naiset haluavat säilyttää oman nimensä tai ottavat yhdistelmänimen.
Miehellä toki on kaikki isän oikeudet lapseen ja lapsella oikeus isään, vaikka ette koskaan naimisiin menisikään. Olisi ehkä ollut syytä jutella asiat selväksi jo ENNEN kuin lasta aloitte hankkimaan.
Pienenä lohdutuksena: Miehen mielipide avioliittoa kohtaan saattaa vuosien saatossa muuttua, niin on käynyt monelle miehelle. Myöskin oma mielipiteesi avioliiton tärkeydestä saattaa ajan kuluessa muuttua.
Silti ymmärrän paremmin kuin hyvin tämän hetken pettymyksesi.
kun ei olle naimisissa niin nainen on yksinhuoltaja, jollei toisin sovita.Vai onko laki muuttunut.
Avoliitossakin voi elää ja olla. Lapsella on siinäkin kaksi huoltajaa. Vasta kun parisuhteesta (oli se sitten avio- tai avoliitto)erotaan ja muutetaan erilleen, nainen on yksinhuoltaja lain mukaan. Toki avoeron jälkeenkin on mahdollista sopia yhteishuoltajuus.
Mieheni oli ollut baarissa juttelemassa äitini kanssa ja paikalle oli tullut eräs mieheni tuttu ja mieheni oli esitellyt äitini hänelle anoppinaan. Näin äitini minulle kertoi, ettekä usko kuinka teki mieli sanoa ettei hänestä koskaan tule mieheni anoppia sillä mies ei halua kanssani naimisiin tai yleensäkkään kenenkään kanssa.
Minä naisena olin päättänyt etten ikinä mene naimisiin. Mutta niin vain lopulta sai mies, joka naimisiin on pitkään halunnut, pääni käännettyä ja kohta käydään maistraatissa. Että kyllä se mieli muuttua voi :)
Meille syntyi puoli vuotta sitten esikoinen. Yhdessä olemme olleet lähes 10vuotta. Lapsi oli harkittu ja toivottu. Naimisiinmenosta vaan ei ollut puhetta. Puolessa välissä raskautta rupesin puhumaan miehelle naimisiinmenosta...miksei mentäis naimisiin kun nyt kerran vauvakin tulee. Kihloissa oltiin silloin. Mies ei meinannut lämmetä ajatukselle, käskin häntä perustelemaan, että miksi EI mentäisi... Mies mietti näitä hetken, enkä painostanut ja lämpeni asialle. Menimme sitten 3 viikkoa ennen laskettua päivää naimisiin siviilisti mökillä :) se oli ihana päivä :) Itsellä oli kanssa se ajatus, että enpä halua vauvallekkaan sitten miehen sukunimeä, kun itselleni on tärkeää olla lapsen kanssa samanniminen, vaikka onhan tuo turha pikkuseikka, mutta silti...
Ja raskaanaollessa sitä on vielä herkempi kaikelle... Anna ajan kulua, mieli voi muuttua! Ja tosiaan, avioliittohan on pelkkä muodollisuus, niin...meillekkin ilmeisesti tulee sitten ero kun miehellä on ollut toinen nainen tässä pari kuukautta :( mutta parempaa onnea sinulle ja nauti vauvasta ja miehestä, vaikka avo-sellainen onkin...