Mistä ihmeestä mahtaa tulla vettä hanttarin puolen jalkatilaan. Olen käynyt jo kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat läpi, vaan vuoto kohtaa ei löydy. Ideoita?
VETTÄ???
20
4465
Vastaukset
- työn sankari
joistakin vehkeistä vesi tulee lasinpyyhkijöiden akselin varsia pitkin.Jos kaukalo lasin alla on täys (poistot tukossa)
- vaihdettu
Oman auton tuulilasin vaihto ei vissiin mennyt ihan putkeen, koska vettä tulee sisätiloihin. Onneksi työllä on vuoden takuu niin pojat pääsevät jatkamaan harjoittelua.
- .jannu
Nuo vesivuodot ovat kyllä vmäisiä. Lattia kun pitäisi saada nopeasti kuivaksi, ettei kehittele homeita yms. vahinkoa tee. Mitkäs kohdat näissä 98-03 Avensiksissa ovat niitä yleisimpiä vuotokohtia?
Edelliseen, saksalaiseen autoon vuoti jostai vettä hanttarin jalkatilaan enkä saanut sitä vuotokohtaa koskaan selville. Vähän kerrassaan vettä kertyi, eli kerran kuussa sai defalla kuivatella lattiaa ja maton alta.- outlanderisti
Usein miten tuo hanttarin jalkatilan vesivuoto on sulanutta lunta jonka ko paikalla silloin tällöin istuva kantaa mukanaan. Toinen hyvä vaihtoehto on ilmastoinnin kondenssi vesi, kun se veden ulos johtava putki on tukkeutunut. Huom. automaatti ilmastointi saattaa käydä myös kosteilla ilmoilla kuivatakseen tuloilmaa.
- imm.
Takontin ilmanpoistoventtiilit puskurin alla ovat aika usein vuotaneet
- Anonyymi
Se on Avensiksessa ilmastointilaitteen kondenssiveden poistoputki tukossa. Itse selvittelin tänään kun apukuskin jalkatilaan tiputti vettä.
Apukuskin jalkatilan vasemmalta puolelta verhoilu irti yhden muoviruuvin irroittamalla. Sieltä löytyy poistoputki. Kun otat yläpään vetämällä irti, niin laita kippo alle, sieltä saattaa tulla monta desiä vettä. Sitten puhaltelee putken auki ja takaisin kiinni.- Anonyymi
Ja ihan kiva neuvo vuoden 2008 kysymykseen, tosin taitaa mennä hukkaan?
Kannattaisi hieman katsella mitä kaivelee ja tuon ongelman tietää kyllä lähes jokainen jo muutenkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ihan kiva neuvo vuoden 2008 kysymykseen, tosin taitaa mennä hukkaan?
Kannattaisi hieman katsella mitä kaivelee ja tuon ongelman tietää kyllä lähes jokainen jo muutenkin.Sama naurettava putkiviritys on noissa Tojoissa vieläkin ja vesi tulvii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ihan kiva neuvo vuoden 2008 kysymykseen, tosin taitaa mennä hukkaan?
Kannattaisi hieman katsella mitä kaivelee ja tuon ongelman tietää kyllä lähes jokainen jo muutenkin."Ja ihan kiva neuvo vuoden 2008 kysymykseen, tosin taitaa mennä hukkaan?"
"Kannattaisi hieman katsella mitä kaivelee ja tuon ongelman tietää kyllä lähes jokainen jo muutenkin."
Enemmän siitä vastauksesta oli hyötyä kellekkään kuin tuosta tunteenpurkauksestasi. Onko kaikki kunnossa?
- Anonyymi
Skoodat ovat kuuluisia vesieristeisistä lattiamatoistaan.
- Anonyymi
Taidat päivystää tätä Toyota sivua.
Kun jotain tänne tulee, niin olet valmis antamaan oman lausontosi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat päivystää tätä Toyota sivua.
Kun jotain tänne tulee, niin olet valmis antamaan oman lausontosi.Toyotan omapojalle tämä palsta on päätyö ja mitä sitä joutomies hoitolaitoksessa muuta tekisi?
- Anonyymi
En tiedä onko skodat sen enempiä kuin muutkaan mutta missä oven tiivisteet on jotenkin pilattu , esim, sieltä on pesty, siivottu, rikottu, muutettu , tiiviste tai sen ohjain , sadevesi minkä pitäisi tuoda se ikkunan mahdollinen vuoto vesi oven ulkopuolelle tuo sen sisäpuolelle....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä onko skodat sen enempiä kuin muutkaan mutta missä oven tiivisteet on jotenkin pilattu , esim, sieltä on pesty, siivottu, rikottu, muutettu , tiiviste tai sen ohjain , sadevesi minkä pitäisi tuoda se ikkunan mahdollinen vuoto vesi oven ulkopuolelle tuo sen sisäpuolelle....
Venäläinen gummitiiviste ei ole oikein laatuisa noissa skoodissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläinen gummitiiviste ei ole oikein laatuisa noissa skoodissa.
Voisitko antaa jotakin lisätietoa noista Venäläisistä tiivisteistä?
- Anonyymi
Minulla oli tuuletusaukon (ulkopuoliset) kaukalon vedenpoistoputket tukossa ja tulvi sitten auton sisälle jalkatilaan.
- Anonyymi
Pissistyttöystäväsi vesipullo pakkaa kaatumaan lattialle korkki löysänä.
- Anonyymi
Voi voi.
- Anonyymi
Mistä lie.
- Anonyymi
Oletteko käyneet muiden merkkien sivuilla esittämässä noita viisauksia?
Miten ottivat ne siellä vastaan?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1333397
- 1091341
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711310Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.671156Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171094Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791071IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku57999- 30986
Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie43973- 47877