tekeekö

Onko oikein uskovaisessa perheessä että äiti hakee avioeroa miehestään ja heillä on 12 lasta .
Kieltääkö äiti tällä uskonsa
Eikö vihki kaavassa ole että rakastaa hyvinä ja pahoina päivinä aina kuolemaan saakka.
8545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Raamatussa ei ollut vihkikaavaa vaikka yritin etsiä. Paavalikin hyväksyi avioeron tietyissä tapauksissa. Eli avioero ei ole syntiä, mutta huvikseen eroilu on syntiä.

Raamatun aikaan avioliitto oli maallinen juttu eikä sitä hengellistetty. Myöhemmin kirkko otti hoitaakseen homman.

Äänestä

Inhimillisiä murhenäytelmiä on monenlaisia, syitä on monenlaisia. Ratkaisuja kannattaa pohjustaa hakemalla apua ja selvittelemällä. Ensimmäiseksi ei tarvitse tarjota tuomioita.

Äänestä

olla syy, sillä ei kai kukaan huvikseen eroa.

Äänestä

määrällä ei ole asiaan merkitystä. Merkittävää on se, millaista on elämä perheessä ja sen mukaan määrittyy se onko lähteminen oikein vai ei. Lähtemisratkaisun oikeellisuutta on vaikea ulkopuolisten tietää; sen tietävät perheenjäset. Vihkikaavassa tahdotaan rakastaa hyvinä ja pahoina päivinä, eikä ero ole uskovaiselle vaihtoehto. Jos uskovainen joutuu päätymään eroratkaisuun ei silloin ole ollut mitään muuta mahdollisuutta selvitä elämässä eteenpäin.

Äänestä

ennen kuin tilanne oli tuo?

Avioero ei ole mikään ratkaisu mutta ei sekään että tilanne jatkuu ilman että asiat todellisuudessakin muuttuvat niin että yhteielämä muuttuu mahdolliseksi.

Äänestä

Jos tama eroava aiti ei kuulu silmaatekeviin uskovaisiin, esim pohjanmaan rikkaisiin yrittajasukuihin tai Salolaiseen opettajasukuun, on hanen ottamansa avioero kadottava synti. Jos aiti puolestaan kuuluu em sukuihin, saa avioeron ottaa.

Äänestä

Minulla on kahdeksan ihanaa lasta(12-26v) ja mies.Täydellinen mies.Aina oikeassa ja hallitsee kaikkea.Paitsi minua.Olen aika omapäinen.Meillä on monesti tosi hankalaa.Minussa on se vika etten siedä määräilyä enkä epäoikeuden mukaista kohtelua.En omalle enkä lasteni kohdalle.Mietin joskus, että lähtisin pois.Vaikka työn perään ja asuisin muualla.Onko se eroamista?Jos kävis viikonloppuna kotona(pyykin pesemässä ja pakastinta tyhjäämässä:)ja olisin viikot omissa oloissani?Nytkin nukun eri huoneessa aina kun voin, (milloin lapset eivät ole käymässä).Syynä tosin miehen armoton tonttia ravisteleva kuorsaus.Mutta nautin yksin nukkumisesta.Saa mm lukea iltaisin ennen nukahtamista niin kauan ku huvittaa ja on omaa rauhaa.Seksiä? No, se ei ole koskaan ollut niin huikeaa, etteikö sitä ilmankin pärjää...ja mies alkaa tulla vanhaksi...mutta mielipiteitä kehiin?Mieluummin veeällien.

Äänestä

Eihän se oikein ole erota. Muitakin ratkaisuja toki on. Mut valitettavasti sen rakkaan puolison voi maailma houkutuksineen viedä. Ei paljon tarvitse lähteä kokeilemaan kelpaisiko jollekin muulle kuin omalle puolisolleen, kyllä kelpaa ja sitten itketään kaikki., Myös pettäjä jolla ei monesti ole enää voimaa korjata asioitaan vaikka kuinka haluaisi, epätoivo valtaa mielen kun pilannut kaiken kauniin. Siihen sitten toinen jää lasten kanssa kotiin, tai kotikin menee myyntiin.Arvatkaa kuinka raskasta sitten sen jätetyn on ajatella,( vaikka kuinka haluaisi kilvoitella) sitä että nuorena ja vielä nättinäkin joutuu loppuelämänsä ysin lasten kans elämänsä ilman rakasta kulkemaan. Kaipuu ja kiusaukset on kovat. Utta ei saisi ottaa, synti kai se on. Mut ajatelkaa ilman omaa syytä, onko elämä tarkoitettu niin kuljettavaksi???.
Helppoa on viereltä neuvoa ja sanoa.
Ei lupaa kukaan ole pyytämässä, mut ettei vihaa ja ilkeitä puheita perästä kuuluisi, ihmisiä olemme jätetytkin. Mielumin vetäkää meitäkin takaisin ,jotka olemme joutuneet kiusausten kautta syntiin. Tarjotkaa mieluumin armosta synnit anteeksi ,kuin sen sijasta ruoskaa.
Jumalan tiet ovat tutkimattomat ja se epäuskoinen ihminenkin jonka puolisoksi ( joutuu) ottamaan, koska ehän uskovaista voi siihen kiusaukseen laittaa , että jätetyn eronneen kanssa naimisiin menisi. Mut ainakin mun kohdalla hirvee tilanne, osa lapsista ei hyväksy, toki ymmärtää. Kai sitä sitten on niin paatunut kiusausten alla ettei sitä itse oikein voi synniksi ajatella, eikä omatuntokaan siitä moiti,, mut onhan se hävettävää ajatella uuden puolison kanssa ry:lle tulla,,, poisko seuroista on jäätävä? Ei ole tässä tarkoituksena parjata, eikä halventaa uskontoa, mut kova kohtalo jokatapauksessa tääkin on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti väärin kirjoitti:

Onko oikein uskovaisessa perheessä että äiti hakee avioeroa miehestään ja heillä on 12 lasta .
Kieltääkö äiti tällä uskonsa
Eikö vihki kaavassa ole että rakastaa hyvinä ja pahoina päivinä aina kuolemaan saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu