Olen aina kuvitellut että naineet eivät ihastu.
Syrjähyppy ei ole tullut edes mieleenkään,
ainakaan vakavasti.
Naivia? Kyllä kai, myönnetään.
Nyt on käynyt niin että, köhöm,
olen tavannut naisen johon olen ihastunut.
Voisi sanoa todella ihastunut.
Sinänsä järjetöntä sillä en tunne häntä kunnolla ollenkaan. Haluaisin kyllä tuntea paremmin.=)
Tuntuu että välillämme on joku ihme sanaton yhteys tietyllä tapaa.
Tunne on kai molemminpuoleinen, vaikka olen kyllä niin arka ihmis-suhteissa (vanhat kokemukset) että pelottaa jo pelkkä ajatuskin että toinen pitäisi vaan ok tyyppinä.
Vaaka saattaa kellahtaa kokonaan? Parempaan?
Tämä nainen on ainoa joka on saanut tuntemaan samalla lailla kun 16v koltiaisena kun ensimmäisen kerran rakastuin.
Monta vuotta olen ollut balanssissa niin sanotusti tunteitten kanssa, sitten kuin salama ilmestyy pakkaus joka sekoittaa pääni kuin varkain.
Täällä kun on paljon "asiantuntijoita" (hei miks te kaikki ootte täällä?=) niin kertokaapa mitä tekisin.
Vaihtoehdoista:
a) kerron tälle Naiselle että olen sinuun aivan hullaantunut, en saa sinua pois mielestäni.
b) Riudun itsekseni, hajoan päivä päivältä enemmän sisältä ja vedän moi moi kulissia.
c) Joku muu, mikä?
Myönnän, olen diplomipessimisti näissä jutuissa.
Jarruna "tunnustamisessa" on oletus siitä että
hän ei halua olla ystävä sen jälkeen jos se on hänelle negatiivinen juttu.
Pidän hänestä sen verran että haluaisin olla
edes ystävä. Tai jos saan niskaani jotain "no voi prkl,toikin piti vielä kuulla...kaikkea kanssa.Sinä?"
= melkeimpä "niskalaukauksen" paikka enkä puhu nyt Triosta...
Tähän voisin vielä lisätä yhden asian josta puhuin hänen kanssaan,mutta jätämpä lisäämättä
sillä olisin silloin täysin tunnistettavissa.
Sivusimme aivan pikkiriikkisen tunteitani kiertokautta keskustelussa,ja hieman jouduin muokkaamaan "selitystäni" asiassa. Jäi harmittamaan jos tuli väärinkäsitys.
Nyt olen vain lähes täysin tunnistettavissa.
p.s. Kukkahattutädit älkää kertoko että vaimosi sitä ja tätä kun ette tunne tilanteita.
Tiedän, tämä on aivan vxxxn säälittävää.
Nimimerkillä: "mä, oon sekaisin, lalalaa"
Lenkille poistuu hän. Nam. Sitten saunaan, joku kalja,jos joku leffa vaikka tulis telkkarista ja shillälailla. Mukavaa iltaa.
Syrjähyppy ei ole tullut edes mieleenkään,
ainakaan vakavasti.
Naivia? Kyllä kai, myönnetään.
Nyt on käynyt niin että, köhöm,
olen tavannut naisen johon olen ihastunut.
Voisi sanoa todella ihastunut.
Sinänsä järjetöntä sillä en tunne häntä kunnolla ollenkaan. Haluaisin kyllä tuntea paremmin.=)
Tuntuu että välillämme on joku ihme sanaton yhteys tietyllä tapaa.
Tunne on kai molemminpuoleinen, vaikka olen kyllä niin arka ihmis-suhteissa (vanhat kokemukset) että pelottaa jo pelkkä ajatuskin että toinen pitäisi vaan ok tyyppinä.
Vaaka saattaa kellahtaa kokonaan? Parempaan?
Tämä nainen on ainoa joka on saanut tuntemaan samalla lailla kun 16v koltiaisena kun ensimmäisen kerran rakastuin.
Monta vuotta olen ollut balanssissa niin sanotusti tunteitten kanssa, sitten kuin salama ilmestyy pakkaus joka sekoittaa pääni kuin varkain.
Täällä kun on paljon "asiantuntijoita" (hei miks te kaikki ootte täällä?=) niin kertokaapa mitä tekisin.
Vaihtoehdoista:
a) kerron tälle Naiselle että olen sinuun aivan hullaantunut, en saa sinua pois mielestäni.
b) Riudun itsekseni, hajoan päivä päivältä enemmän sisältä ja vedän moi moi kulissia.
c) Joku muu, mikä?
Myönnän, olen diplomipessimisti näissä jutuissa.
Jarruna "tunnustamisessa" on oletus siitä että
hän ei halua olla ystävä sen jälkeen jos se on hänelle negatiivinen juttu.
Pidän hänestä sen verran että haluaisin olla
edes ystävä. Tai jos saan niskaani jotain "no voi prkl,toikin piti vielä kuulla...kaikkea kanssa.Sinä?"
= melkeimpä "niskalaukauksen" paikka enkä puhu nyt Triosta...
Tähän voisin vielä lisätä yhden asian josta puhuin hänen kanssaan,mutta jätämpä lisäämättä
sillä olisin silloin täysin tunnistettavissa.
Sivusimme aivan pikkiriikkisen tunteitani kiertokautta keskustelussa,ja hieman jouduin muokkaamaan "selitystäni" asiassa. Jäi harmittamaan jos tuli väärinkäsitys.
Nyt olen vain lähes täysin tunnistettavissa.
p.s. Kukkahattutädit älkää kertoko että vaimosi sitä ja tätä kun ette tunne tilanteita.
Tiedän, tämä on aivan vxxxn säälittävää.
Nimimerkillä: "mä, oon sekaisin, lalalaa"
Lenkille poistuu hän. Nam. Sitten saunaan, joku kalja,jos joku leffa vaikka tulis telkkarista ja shillälailla. Mukavaa iltaa.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Kun kattoo vaihtoehtoja ni tietää kumpi parempi, sanon vaa. Kun c)-vaihtoehtoo ei oo oikeesti olemas. Se on joko tai näis jutuis.
Parempi kattoo ku katuu sanon minä.
Jos se nainen on saanu sut tuntemaa sellasta, ei se sit mikää ihan pieni juttu oo.
Kait osaat ettii konkreettisii vihjeitä? Siltä naiselta. Jos mutu sanoo vahvasti et tunne molemminpuolinen, anna mennä. Rohkeutta siinä tarvii.
Tai sitte alota varovasti, avaudu vaikka jostain ja kato eteneekö tilanne omalla painollaa ku ootte kahestaa.
Tai ala juttelemaa naiselle siitä miten oot ajatellu erota vaimostas ja että se juttu ei toimi ja seuraa reaktiota ja etene tunteitten tunnustamisee. Mut tossa pidä huoli et nainen lopulta tajuais et hän ei oo lohtupokaali.
Jos oot sillä kannalla et nainen on suhun kans lätkässä silloi tuo hullaantumisen tunnustaminen vois olla hälle unelmien täyttymys. Pidä se mieles ku rohkeus koettelee!
Plus, naisetki on ihmisii. Kait niiden kans voi kans puhua siitä et ystävyys pitää säilyä. Eiks vaa?
Jos hän vaikuttaa järkevältä, voit yrittää siitä puhua myös.
Good Luck! Harvoin ihminen tapaa jonku joka heilauttelee maailmaa!
kohdella ihmistä kaikissa tilanteissa kuin ystävää.
Se on ihan eri juttu tuo romantiikkaosasto (uuden ihmissuhteen rakentaminen) ja vanhat demonit, koetut pettymykset, nykyinen tilanteesi.
Tietenkin kontaktin rakentamista helpottaa, jos tunnet yhtään toista ihmistä. Vilpitön suora avaus on sellainen, joka vaatii vilpittömän vastineen. Ken se tekee, on nöyryytyksenkin uhalla avannut sydämensä. Olipa tilanteesi mikä vaan, jos olet se, joka pelin avaa, ainakin olet rohkea. Jos hän on avannut pelin, olet hänen arvoisensa vain vilpittömällä rehellisyydellä.
Melkein yhtä karseeta kuin se, kun Apollp 11 miehistä näki ufon....
No jos tuo on oikeasti tapahtunut niin perun puheeni, muuten en. Ja mikä vittu on ApollP??
Minua eivät kuu-ukkojen seikkailut kiinnosta.
Ainoastaan tämän kuu-ukon seikkailut.=)
..kun alat kiroilla joka kirjoitusvirheelle.
Katsosit prismaa, näin on käynyt Apollo 11 ekalla lennolla.
onko hänkin kiinnostunut. Ei kai tarvitse suoraan paukauttaa. Sano jotain siihen tyyliin että toinen tajuaa sun olevan kiinnostunut ja katso miten reagoi. Toisaalta täytyy muistaa että kerranhan täällä vaan eletään...että kannattaako tunteita pantata.
tykkääminen pitää kertoa sille toiselle. Ei mitään arvuuteltavaa. Temppuilut kannattaa jättää. Yleensä ne kertoo toisen epävarmuudesta. Ja sit jos oot ihastunut työkaveriisi, pitää hyväksyä se, että se tekee töitä toisen sukupuolen kanssa. Työkavereista ei saa olla mustis.
.......sä aattelet la laallalaaa...
oikeasti älä tee mitään tyhmää, elämästäsi voi tulla helvetti, vaikka olet hirveän ihastunut. ole uskollinen!
Jos epäilet et oma ukkos ei oo onnellinen sun kans nii tartteeko tulla toisia ihmisiä pelottelemaa. Sama kurttu jokakeskustelussa provosoi pelkoa. Aika ilkeetä
tämän naisen? Näettekö useinkin?
Anna rakkaudelle mahdollisuus ja ole rohkea! Nainen varmasti arvostaa sitä, että otat asian puheeksi. Jos et tee mitään onnesi eteen niin kukaan muukaan ei sitä puolestasi tee.
Tietynlaista riskipeliähän tämä romatiikka toki on mutta parhaimmillaan se on sen arvoista. Asiat selviävät puhumalla. Olisimpa itsekkin toteuttanut omia vinkkejäni niin elämä voisi olla nyt toisin, voisin olla onneni kukkuloilla. Rohkeus ei vaan riittänyt ja elämä kulki ohitse.
No hei. Harvoin tosiaan kohdalle osuu se, että joku heilauttaa maailmaa. On ihmisiä, jotka pysäyttävät, mutta on ihmisiä, jotka seisauttavat veren. Jälkimmäiset on harvassa! Jonkun kanssa voi olla samalla aaltopituudella, toinen taas tietää pelkästä katseesta. Kaikki vaan natsaa.
Onko tunne molemminpuolinen... no sen tietää kyllä. Ei se jää arvailujen varaan. Mutta millainen moraali sillä toisella on, se onkin ihan eri juttu. Kun toinen osapuoli on varattu (saati molemmat).
Ei sulla oikein ole muuta vaihtoehtoa, kuin tunnustaa koko juttu. Jos jätät yhtään arvailujen varaan, kadut loppuelämäsi ja pahimmassa tapauksessa katkeroidut, jos jotain menee joskus vinoon. Katsos... muuten et saa selville asioiden oikeita nimiä.
Minä olen varattu ja eräs mies kertoi minulle olevansa ihastunut minuun. (On muitakin, mutta kerron nyt tästä yhdestä) Hänellä on voimakkaita tunteita minua kohtaan, itse tunnen pelkkää ystävyyttä. Koska olen varattu, hän itse teki muurin välillemme, emme voi olla ystäviäkään enää. Tähän saakka olemme olleet ystäviä, vaikka hän on tiennyt, että välitän hänestä ja minä olen tiennyt, että hän välittää minusta. -Harmi!
Niinpä sanon, että nainenkin voi jatkaa ystävyyttä, vaikka tunnustaisit ihastuksesi. Riippuu tapauksesta. Kyse on myös pitkälti omasta asenteestasi tilanteeseen, jos vastakaiku ei olekaan odotetun kaltainen. Kun osaat asennoitua tilanteeseen varauksetta silloin, kun menet asiaasi esittämään, löydät ne oikeat sanat helpommin. Eikä sillat pala takanasi niin helposti.
Lykkyä vaan tykö! Ja eikö ole vapauttavaa huomata, että naimisissa olevatkin on vain ihmisiä!!! ;-)
Heh... Kerro tunteesi. Seuraavaan hengenvetoon kerrot kuinka itse juuri pakitit yhden reppanan.=)
Voe teitä naisii... Ja meitä idiootteja miehiä jotka hakkaavat päätään seinään.
Luulen että hänen moraalinsa on korkea. Niin on kyllä itsellänikin. Siinä kai se suurin "vika" onkin tällä hetkellä. Itse en ole mikään pettäjä. Niimpä olen ainakin suunnitellut että jos ei eroa tule niin muita naisia ei ole kuin ystävinä. Kai sekin on joku vanha totuus jonka melko moni on huomannut pettäneen omalta kohdaltaan, eri asia kuinka moni on oikeasti ollut sitä mieltä.
Tästä ko. naisesta vielä sen verran että veikkaan hänen saaneen joskus pahasti kynsilleen jossain ihmis-suhteessa. Sekin on seikka joka pistää miettimään kiusatakko toista omilla murheillaan. Ei sillä että olisi tarkoitus "itkeä jotain pahaa oloaan" vaan ylipäätään sekoittaa pakkaa turhaan. Ja asian vierestä sen verran että.
Asia joka eniten vituttaa näissä hommissa on naiset/miehet jotka ovat tottuneet siihen että kaikki ihailevat heitä. Se jos mikä tekee ihmisestä kylmän ja laskelmoivan. Pahinta mitä voisi kuvitella olisi joutua tällaisen ihmisen jymäyttämäksi. Se jos mikä tappaa henkisesti.
Aika pulmallista koko touhu. Miksihän ihmisellä yleensäkkään on tuollaisia typeriä tunteita ja ajatuksia?
Juu, sehän on niin että vain ihmisiä ollaan, täysin totta. Katsotaan, sano...
Siis tietääks tää sun ihastusnainen, että sä olet varattu mies? Koska omalta kohdaltani voin kertoa, että se tuntuu kurjalta jos joutuu epäilemään toisen sivilisäätyä! Itse epäilen suuresti ihastuneeni varattuun ja olisi ollut kiva jos mies olisi sen reilusti kertonut. Silloin ei tarvitsisi elätellä turhia toiveita jos totuus olisi julki. Säästyisi monilta sydänsuruilta.
Höynäyttäjät ja kusettajat on erikseen.
nyt hyvä ihminen minne tämä viesti menee???
Tälle palstalle tietty, höh. Tyhmä kysymys.
Vanha viisaus. Kun tyhmästi kysytään, tyhmästi myös vastataan. Eikö ollutkin nokkelaa. Heh.
Olen kovin näppärä, Nikke Näppärä on nimeni.
=)
teitä miehiä, teistä koskaan mitään selvää saa!!
antaa jotakin pientä vihjettä tästä naisesta että ainakin jotkut meistä voisivat pyyhkäistä itsensä pois listaltasi?
Ikä? En tiedä,ööö. 25-30?
Koko? Melko pieni mutta uskoakseni aika
pippurinen.
Näkö? Hyvä
Ulkonäkö? Hyvä.
Hymy? Kaunis.
Hiukset? Pitkät.
Silmät? Lumoavat.
Käytös? Ystävällistä ja sivistynyttä.
olet itse jossain 35:n hujakoilla. Mielestäni liian nuori jo tuolla iällä ongelmiin avioliitossasi. Se antaa sinusta sellaisen kuvan että naisena juoksisin ja lujaa jos sinulta katseen saisin suuntaani.
Jos Nikke tulisi antamaan hieman silmää juoksisit Niken syliin päätä pahkaa.
Nikellä on näet taikasilmät jotka veltostuttavat naisen kuin naisen polvet.
Ja kädet jotka veltostuttavat miehen polvet tarvittaessa.
Nikke ei ole liian vanha eikä liian nuori vaan juuri sopivan ikäinen. Niken ikäinen.=)
kulkemaan aurinkolasit silmillä. Meinaan ettei tytöt juokse syliin jos katseesi osuu heihin, vaikka ihan vahingossa. Eihän yhteen syliin niin montaa mahdu, vaikka Niken sylissä taitaakin tällä hetkellä olla jo kaksi...
Sä kuulostatkin jo joltain sarjakuvahahmolta, joku suuri sankari joka kaataa naiset katseellaan ja tyrmää miehet nyrkinojennuksella... vaikkapa Mustanaamio.. ja iätönkin vielä... taitaa Mustiskin olla jo 70:n hujakoilla mutta vielä vaan kerää nuoria naisia ympärilleen... taitaa Niken ja Mustiksen iättömät iät pysyä siinä 25-30 naisien parressa..
Tosikoista Nikke ei tykkää... Hyh,
leikkiä... ja naiset kuuluu elämään...
Nikke kaipaa vain todellista rakkautta.
on Nikke ja mä! Molemmat ihan ulalla! Vieläkö uskot siihen todelliseen rakkauteen nykyihmisten parissa? Missä ei ensinnäkään jakseta paneutua vähän pitempiaikaisempiin ja syvempiin ihmissuhteisiin? Kaikki on oltava ja tultava nyt ja heti ja heti ensimmäisen pikku myrskyn jälkeen lähdetään etsimään seuraavaa "aitoa rakkautta". Kuule Nikke, me taidetaan kuulua sinne muinaismuistojen puolelle. Museoon.
On Nikke välillä jos miettii liikaa. Tuts trää eli thäts true.
Nyt Nikke kuuntelee samalla hyvää musiikkia ja menee kohta nukkumaan.
http://www.youtube.com/watch?v=k5JkHBC5lDs&feature=related
zzzzzzzzz
Hyvää yötä ja tämä.
http://www.youtube.com/watch?v=LB3b1W6rEDw&feature=related
Toivoo Nakke :)
"Tämä nainen on ainoa joka on saanut tuntemaan samalla lailla kun 16v koltiaisena kun ensimmäisen kerran rakastuin.
Monta vuotta olen ollut balanssissa niin sanotusti tunteitten kanssa, sitten kuin salama ilmestyy pakkaus joka sekoittaa pääni kuin varkain."
Ja miten kävi silloin 16-vuotiaana? Siihen on syynsä miksei sen kuulu tuntua tuolta.
tunne-elämää aikuisen miehen tunne-elämän kanssa! Eiköhän ne sekä ajatukset että tunteet ole hieman kypsempiä jo kuitenkin, ja elämänratkaisut perustu toisiin arvoihin ja tekijöihin kuin teinipojalla.
Olen ihastunu varattuun mieheen,onneksi ei tavata joka päivä:)Se sanaton yhteys tuntuu olevan meilläkin.
Toivon,että ihastuminen menee ohi.Mies on todella mukava ja haluaisin kanssa tuntea paremmin,koska en ole tavannut pitkään aikaan yhtä hauskaa ja symppistä ihmistä:)
Onneksi muillakin on näitä ongelmia....
Tuntuu olevan liikkeellä.
Liian moni kai noista tarinoista päättyy surullisesti tavalla tai toisella.
Lopulta käy usesti kai sitten noin...
Tai sitten ihmisitä tulee tunnevammaisia.
Suomalainen ei puhu. =)
http://www.youtube.com/watch?v=yTdpSLnYVb0&feature=related
No ei kai ihastuminen vielä vakavaa ole,mutta rakastuminen ois:-)
Tarkotin vaan,että onneksi ei nähdä miehen kanssa usein,ei pääse tunteet syvenemään...
Ja toi alotus sopi hyvin mun ajatuksiin.
Naiset on kai tunnetusti monesti miehiä romanttisempia ja saavat päähänsä mitä kauniimpia rakkaustarinoita pelkistä pitkistä katseista tai vaikka tällaisista kuulopuheista. Niinkuin minäkin tässä nyt jo näen silmissäni teidät tulevaisuuden onnellisena uutena parina, joka lapset maate laitettua istuskelee takapihalla katsellen kaunista auringonlaskua.
Mut oikeesti, ainakin sanoisin, että kannattaa kyllä kuitenkin ottaa asia jotenkin puheeksi.Jos oikeasti tuntee tavanneensa jonkun, joka tuntuu juuri siltä omaltaan, niin ainakin mahdollisuudet saada siitä jotain aikaiseksi on varmasti aika pienet jos asiaa ei itse vie mitenkään eteenpäin. Siis ajattelin tuossa asiaa siltä kantilta, että toinen on varattu, koska silloin tuo toinen varmasti itseäsikin huonommin lähtee liikkeelle. Ja ajatellen sitäkin mitä tuossa aikaisemmin itsestäs sanoit ja samalla sananlaskua, että kyllä vakka kantensa valitsee, niin et varmaan suinpäin suohon hyppäävään itsekään kai lankeaisikaan.
Mut älä kuitenkaan suinpäin sinäkään kosimaan sen unelmasi eteen ponkaise täällä rohkaisuja saatuasi. Kannattaa ensin hieman pehmitellä ja kertoa omasta ihastumisesta ihan reilusti ilmaisemalla ja samalla kuitenkin tiedustelumielellä, jotta oiskohan oikeesti mahdollista josko sais siitä toisesta ihan omaksi otettua. Antamalla mahdollisuuden onneen itsellesi saatat antaa sen sille toisellekin, mikäli olemassa oleva parisuhde ei ole se ihan oikea missä pitäisi olla. Ja siinä samalla myös tietty sille kolmannelle joka siinä jää ylimääräiseksi. Monimutkaisia kiemuroita on tiedossa vaikka kuinka onni potkaisisi ja saisit mielitiettysi omaksi otettua.
Ja muistutan vielä, että en missään tapauksessa halua yllyttää menemään kenenkään onnellista suhdetta rikkomaan, vaan puhun mahdollisuudesta, jossa joku (siis tuo sinun ihastuksesi)on parisuhteessa väärän ihmisen kanssa ja törmää siihen ihan oikeaan (siis sinuun).
Ja lopuksi pyydän vielä ottamaan huomioon sen jäljelle jääneen parittoman, koska hänen osansa saattaa olla aika ikävä ja sydämeen voi jäädä pysyvä vaurio. Siksi ei kolmiodtraamaa vaan onnellinen loppu kaikille, please.
..hieman meni pasmat sekaisin kirjoittaessani sen suhteen, että kuka oli varattu ja kelle kun tuolla ylempänä oli myös tuo varattuun naiseen ihastuneen miehen kirjoitus. No, vastaus varmaan mielipiteineni sopii molemmille yhtäpitävästi. Pitää varmaan mennä vielä laittamaan sinne jonkinlainen viittaus niin ei tarvitse uudestaan alkaa rustamaan samaa tekstiä.
pikkuisen enemmän? Jos sopi ajatuksiisi.
Vaikka naurattaa itseäkin ajatus että voisi osua.
Mitä korkeammalla liidät, sitä kipeämmin tipahdat. Jos olet oikeasti jo ihan sekaisin niin ei ne sinun ratkaisusi perustu yhtään mihinkään järkevään vaikka kuinka haluaisit niin ajatella.
tai ainakaan eroja, on vain erilainen lukumäärä onnettomia ihmisiä. Mutta tarkkaan kyllä oivalsit tuon monimutkaisuuden. Loputtomiin ei kannata kuitenkaan elää jossain "välitilassa", täytyy itseäänkin osata arvostaa.
Aika iso juttu on uskaltautua kertomaan tunteistaan ihastumiskuviossa, jos toinen ei siihen rohkaise. En usko, että kaikki naiset ovat (yltiö)romanttisempia kuin miehet. Naiset (riippuu tietysti luonteesta, sillehän ei voi ihmiset mitään) näyttävät tunteitaan ehkä herkemmin, mutta odottavat niitä rohkeampia liikkeitä miehiltä.
Moi!
I want to tell you ....
I'm not sure how to tell you this?
But if you want to say...
I'm not going to tell you ...here.
I'm sure whatever you do will be for the best!
Iltoja!
Vaihtoehdoistasi paras on ehdottomasti kohta A! Rohkeasti vaikka hakemaan nainen kotoaan etc., mitään et menetä, mutta voit saada paljonkin. Ei kannata riutua kotona miettimässä mitä jos....
Mistäkö tiedän? Itse hakisin vaikka kuun taivaalta, jos unelmieni mies tekisi näin...olen nimittäin samankaltaisessa tilanteessa sillä erotuksella, että itse olen vapaa, hän varattu. Siitä huolimatta olemme jo paljon jutelleet ja viettäneet mukavia hetkiä yhdessä...mutta kun asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia, valitettavasti! Nyt ne kukkahattutädit voivat miettiä tätä: Ei kannata arvostella toisten tekemisiä ennenkuin on kävellyt kaksi viikkoa heidän saappaissaan!!!
Joten nyt Sinä, varattu mies, mitä vielä mietit?
Missähän hän mahtaa asua???=)) No joopelijoo.
Kidnappaus ei ole suunnitelmissa... Poliisia en kaipaa. Se ilmeisesti on vielä rikos?
jäitä hattuun nyt ihan ekaksi.
Kävi samallalailla tuossa pari vuotta sitten ja olihan se aika elämänkoulu, itse en myöskään kuvitellut, että muita ikinä edes sillä silmällä katselisin kun oma hyvä mies on vierellä. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että menin ja ihastuin, ja elämä meni kyllä aika kuralle hetkeksi aikaa. Noh, se hetki kesti melkein 2 vuotta.
Kannattaa lähteä tutkimaan ensiksi sitä omaa parisuhdetta, onko siinä jotain minkä haluaisi olla toisin? Syitä ei välttämättä tarvitse löytyä, ihastuminen on oikeutettua ihan muutenkin, sillä varattukin ihminen on tunteva olio, ei kone.
Kannattaa olla todella varovainen, miten naista lähestyt jos lähestyt. En usko noihin "olen juuri eroamassa" jne. diipadaapaan, siitä tulee mieleen vain, et olisit raukkamaisesti pelaamassa varman päälle. Itseni saisi ainakin varpailleen, jos tuollaista sanoisi, miettisin että tekisitkö minun kanssa suhteessa ollessasi samallalailla, varmistelisit uutta suhdetta minun ollessa kotona?
Mitä ikinä teetkin, niin ole rehellinen, sekä itsellesi että muille - se saattaa loukata ja varmasti loukkaakin, mutta se kannattaa kuitenkin pitkällä tähtäimellä.
Ei näihin varmaan mitään oikeaa tai väärää kaavaa ole, kaikki tekee niinkuin parhaaksi katsoo. Itse kerroin miehelleni asiat niinkuin ne oli. Ja sehän oli tietenkin kamalaa, mutta parempi niin kuin valehdella. Nykyään olemme edelleen yhdessä ja asiasta emme juuri puhu, lähinnä naljailemme tapahtuneesta. En silti kieltäisi etteikö sydän pari ylimääräistä kertaa pompahda jos tähän miekkoseen jossain törmään.
Täsmennetään nyt ensin eli en ole väittänytkään että olen eroa hakenut. Sanoin että on ollut mutkaa ja kurvia. Tietysti se kuuluu asiaan mutta serpentiini ei voi olla loputonkaan. Joskus on löydyttävä lentokenttääkin. Mutta totta on se että jokainen suhde on ylä ja alamäkeä.
Turha hyppiminen suhteesta uuteen ei välttämättä johda mihinkään parempaan jos ei uskalleta katsoa peiliin realistisesti ja miettiä asioita myös omalta kantilta toisen silmin.
Niin se on. Mutta rehellisyys vaatii rohkeutta ja se tuntuu olevan aika haussa nykyään.
Halutaan kokea kaikki kiva ja uusi nyt ja heti ja paetaan ehkä todellisuutta tietyllätapaa?
Mutta se että pitää jostain toisesta ihmisestä ns. "liikaa" on kyllä silti häiritsevää.
Olisi mielenkiintoista tietää mikä "mekanismi" laukoo ihmisen tunteet ja kaikki ihmeelliset sanattomat yhteydet. Ja sitten pieni ihmisreppana yrittää käyttäytyä järkevästi ja harkiten. On se yhtä helvettiä sekin.
Sellainen tunnevamma olisi kiva että ei tuntisi mitään jos ei haluaisi. Voisi ohjailla järkevästi omia juttujaan.
Tässä sitä diipaa ja daapaa isolla D-llä omiksi ja vieraiden tarpeiksi.=)
ei olut tarkoitus epäillä tarkoitusperiäsi, sitä vaan ihastuneena saattaa järki mennä menojaan ja yhtäkkiä löytää itsensä tekemästä/suunnittelemasta jotain hölmöä ja sit ollaankin jo pyrstö edellä puussa, tämä kaikki kokemuksesta:)
Tuntuuhan se hullulta niitä tunteita tukahduttaakin, miten tahansa teet, niin joskus tulet ajattelemaan sitä, että mitä jos olitsit valinnut toisin. Tai sitten et. Tsemppiä mitä ikinä päätätkään! Itse toivon että olisin pystynyt päättämään paaaaaaaaljon nopeammin.
Itsellä samantyylinen (?) ongelma. Alkoi sanoista: "Arvostan miestä joka kunnioittaa vaimoaan". Kyllä sä keksit jonkun ratkaisun dilemmaasi. Nou hätä.