Muistan ne ajat jolloin kaavateiden lumen auraus toimi,koneet ovat isoja ja komeita,syy epäonnistumiseen, täytyy olla siellä ratin takana,todella heikkotasoista lumen aurausta koko Pyhäsalmen alueella,sanoisimpa äkkinäisyyttä, no jospa kuskitkin oppisivat ensi talveen mennessä.
Kuskeissa
Vika
261552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Yritystoiminta luonnon kanssa ja siinä vielä työntekijät-? Eipä ole hullumpaa yhdistelmää. Jos olisi perheyrityksiä- pieniä yksiköitä- tuo lumen poistaminen määrätyllä alueella olisi varmempaa. Mutta, kenen yrittäjän kannattaa maksaa työntekijälleen syksystä kevääseen palkkaa, että odotettavissa lumen tulo. Sitten haetaan äkkiä pikakoulutettuja koneenkäyttäjiä. Eihän niitä nykyaikana olekaan. Toista oli ennen.
Kuka maksaa viulut jos autosta menee pohja? Enta jos koululainen kaatuu pyörällä tai mopolla huonosti auratulla tiellä. Aamulla S-kaupalle meno oli hankalaa, tosi isoja lumipaakkuloisia tienhaarassa. Kuuluuko korvausvastuu yrittäjälle vai kunnalle jos jottain sattuu? Vastaus ei ole hiljalleen ajo, kuka hurja tuolla nyt ylinoppeutta ajais. kun on liukastakkii.
Lumenauraaja vaihtoon jos ei homma kiinnosta. Sivummalla olevat kadut aurataan jos muistetaan, hei haloo täälläkin sattuu asumaan veronmaksajia. Ärsyttää tuollainen toiminta, eikö asialle todellakaan kukaan voi mitään.
Millä ihmeen jyrällä on raavittu tuo 27-tie Pyhäjärven ja Haapajärven välillä! Aivan järkyttävässä kunnossa.
Kuka maksaa viulut jos hampaat menee palasiksi,on se niin hirveää kyytiä. Auton vuosimallin 2005 omistaja.
tänä aamuna samainen tie todella kaameassa kunnossa. Jääpolanteella, urainen ja todella liukas. Kaiken lisäksi ei puhdisteta koko leveydeltä kunnolla.
Varsinkin Pyhasalmi-Vaskikello väli on se pullonkaula, johon toivoisi kunnossapitäjältä huolellisuutta. Laadussa on rutkasti parantamisen varaa.
taas pienstä kiinni.Ota kola käteen ja auraa natisija.
Jokainen ohikulkija ihmettelee teiden kuntoa.Voi marinan määrää.Tulee vähemmän positiivinen kuva kunnasta kun ei edes teistä pidetä huolta. Sekin olisi sitä imagon nostoa.
jos joku pääsee ainoastaan tuolla tiellä. Veronmaksajilla on oikeus saada myös vastinetta rahoilleen.
takkuillut talvisin jo muutaman vuoden Pyhäjärvellä. Se on faktaa...ikävä kyllä.
kadut ovat pottupellon veroisia. Eikö todellakaan saada hoylättyä sitä kynnöstä?
Taitaa itse Edvin Linkomies siellä kehua omia tuotoksiaan!
Lingosta on palanut vissiin laakerit. Vai eikö Belarus jaksa pyörittää linkoa tarpeeksi nopsaan, että pysyis tiet siedettävässä kunnossa.
Terv. auto vm -89.
oikeita konemiehiä ja olevinaan konemiestä esittäviä.
Lumi on liian kova vastustaja näille olevinaan konemiehille.
näillä puolukankerrääjillä on jääny äidin keittämä aamupuuro väliin.
aamulla. Koneita olen ajanut n.40 vuotta, eiköhän arviointikykyni ole riittävä.
Toiset ne auraavat ja toiset vaan siirtelee sitä lunta, onhan siinä melkoinen ero työtavoissa.
oikeet konemiehet,ei kommentoi palstan kautta.Ei konemiehet jotka istuvat vaan nesteellä kommentoivat täällä.
en ole koskaan istunutkaan enkä tule istumaan. Sattuipa näin vapaapäivää viettäessäni nämä palstat löytymään ja ajattelin laittaa lusikkani soppaan sekaan.
hommat hoituvat näin vähäisellä lumella huonosti, entäs kun lunta tulee oikein kunnolla.
Taidetaan tarvita sukset silloin liikkumiseen.
40vuotta ajanut ,Vanha kuski ja tiet on ku pottupeltoja,ilmeisesti liian vanha.Ei ole sopivaa kalustoa tien hoitoon siinä vika.Kun on oikea kalusto ja kunnon kuski kyllä siinä lumi ja jää lähtee hevon vittuun.
kun välillä tupruttaa lunta, ja sitten perään lauhtuu keli plussanpuolelle. Ollut vaikeaa liikkuminen tänä talvena,joko uppoat lumeen ja hankeen tai luikastelet peilikirkkaalla jäällä.Jalankulkijana ihmettelen välillä hiekoituksia; juuri siellä missä jalkaväki liikkuu ei hiekkaa tms.laiteta.Ja huomannut että etenkin parkkipaikat usein hiekoittamatta.On jännittävää kun kaupasta tulet kassien kans ja "luistelet" esim.autollesi.Pelkään aina liukkailla liikkumista,mutta kun pakko lähtee..Entä jos loukkaan itseni ja jään työkyvyttömäksi loppuiäkseni.Kuka vastaa seurauksista? Entä jos kaadut ja sulta särkyy jotain omaisuutta,esim.hinnakas kännykkä?
Kiinteistöjen omistajat ovat vastuussa pihojensa kunnossapidosta. Mikäli liukastut esim. kaupan pihalla, pitäisi sinulla olla oikeus vaatia korvauksia jos loukaannut tai jotain särkyy jne.
höylänterät kortilla, kun ei saada millään polannetta pois 27:lta. Koko tien leveydeltä, kiitos.
No pitäähän ne tietkin olla kuin Venäjällä,kun Kaupungin yleisilmekin on kuin uralin takana,ilmankos täällä liikkuu niin paljon vanjoja.