taitaa nyt kiihtyä Haapavedellä.
Lestadiolaiseen ylivaltaan ollaan kyllästytty perinpohjin.
Lestadiolaiseen ylivaltaan ollaan kyllästytty perinpohjin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kirkkoherran pystyvän kohtelemaan kaikkia seurakuntalaisia samanarvoisesti eli tulevina taivasmatkalaisina.
Kun lestaadiolaiseen oppiin kuuluu, että taivaaseen ei PÄÄSE KUIN lestaadiolaiset.
kun lestaadiolaiseneimmistöinen koululautakunta laittomasti
valitsi lestaadiolaisen kokemattoman uskonnonopettajan ylästeelle syrjäyttäen joka suhteessa pätevämmän virkaa vuosikausia hoitaneen ammattilaisen.
Kirkkoherramme oli kaupunginhallituksen valvojana koululautakunnassa ja hyväksyi täydellisesti syrjinnän.
Ja tällainen syrjimistä suosiva on nyt kirkkoherrana.
kirrkoherra ja kaikki on ollu tyytyväiviä. Ne on kato tosi uskovia, joten niilä se homma pellaa. Ei me syntiset sillai.
aialla istua? ei se syntiseltä onnistu, on se semmonen taito.
katon loputon korjaaminen ei motivoi kun omatkin rahat on tiukilla?
kunhan vain puhutte. Pelkäätte sielunne joutuvan toiselle osatolle, jossa on itku ja hammasten kiristely.
osastolla- täällä Haapaveellä