Oli hieman pilvinen aamupäivä ja minä ja ystäväni Camilla olimme päättäneet lähteä metsään telttailemaan. Camilla soitti minulle varhain aamulla kysyäkseen mitä varusteita pakkaisimme mukaan.Olin puoli unessa ja mölisin puhelimeen mitä sattui, Camilla kuulosti hölmistyneeltä ja sanoi, että on parempi tavata kasvotusten ja sulki luurin. Pian ovikello soi ja pakotin itseni sängystä yläs ja raahauduin ovelle, siinä seisoa möllötti ruskea silmäinen tyttö punaisessa mekossaan kysyen "lähdetäänkö?" Vastasin myöntävästi ja sanoin pukevani ensin päälle. Camillan suu venyi leveään hymyyn, kun hän katsoi takaa revennytta yöpukuani. "se on jo vanha" sanoin suojelevasti. Puettuani ja pakattuani lähdimme kohti metsää, tie oli vielä hieman kostea öisestä rankkasateesta.
Metsässä etsimme sopivan teltanpystyttämis paikan. Camilla kaivoi repustaan teltan ja pienen lyhtylampun. Autoin Camillaa kokoamaan teltan ja änkemään sen sisälle makuupussit ja tyynyt sekä muut mukaanottamamme tavarat. Menimme ulos ja teimme nuotion paistaaksemme makkaraa, yhtäkkiä teltan päällä ollut pressu lähti navakan tuulen kuljettamana kothi metsän syvyyksiä, lähdimme Camillan kanssa juoksemaan sen perään ja saimme kun saimmekin sen kiinni, mutta kun ajattelimme palata takaisin teltalle, tietä ei enää näkynyt, näkyi vain suunnattoman korkeita ja kalpeita puita. Olimme peloissamme ja totesin Camillalle että olimme eksyneet metsään, jossa on kerrottu olevan susia ja jokin vartioiva hirviö. Minä en taruun ollut koskaan uskovan, mutta juuri sillä hetkellä se tuntui olevan totta. Tuntui kun peto olisi jopa hengittänyt niskaani, sillä tunsin että takanani oli jotain hyytävän pelottavaa. En uskaltanut katsoa taakseni, mutta kun äkkiä päätin vilkaista, huomsin ettei siellä mitään ollut. Camilla katsoi vain eteenpäin ja huomasi että puiden välissä liikkui jokin isokokoinen ja tumma hahmo. Hahmo läheni puusta toiselle. Camilla sanoi minulle "Se peto taisi todella olla takanasi" Katsoin Camillaa ja nielaisin, yritin hengittää syvään ja rauhoittua, mutta juuri tuona hetkenä se ei vain sattunut onnistumaan. Olin kauhuissani ja mikä pahinta jokin otus oli vaarallisen lähellä ruumistani. Olin jo monesti ajatellut juosta karkuun, mutta jalkani olivat kuin jäätyneet maahan kiinni, Peto läheni jälleen, nyt se oli ihan lähellä, näkisimme sen jos se tulisi varjoisasta nurkasta pois. Peto oli iso ja karvainen, eikä niitä ollut vain yksi, asian huomasimme kun taaksemme ilmestyi ssamanlainen hahmo.
Ne piirittivät meitä, emmekä uskaltaneet sanoa enää sanaakaan. Ne lähenivät pienin askelin, ne olivat kuin...ihmissusia, kun ne olivat enää parinmetrin päässä meistä kuului tavaton sireenien ulvonta ja poliisi auto saapui metsään säikäyttäen pedot pois. Mustahiuksinen univormuun sonnustautunut mies tuli ja talutti meidät kiireesti autoon ajaen pois metsästä.
"Vihdoinkin kotona" huokasin ja menin tervehtimään äitiäni. "Mistä tiesit että olimme metsässä?" Kyvyin "Olin tuomassa teille piirakkaa ja huomasin jälkenne pehmeässä hiekassa ja..." Äiti kertoi. "Metsä on vaarallinen, siitä kertoo myös tarina jota kutsutaan nimellä "Metsään kadonneet" Äiti kertoi. "Tarinassa esiintyy myös ne ihmissudet, kaikki ne sudet ovat ihmisiä, jotka ovat joskus sinne eksyneet ja saaneet pureman sudelta. Sen jälkeen ne kuulemma ovat eläneet siellä. " Äiti kertoi ja hymyili, mutta sen piti olla vain taru, hän sanoi hymyillen. Camilla soitti minulle heti seuraavana aamuna ja kertoi käyneensä teltan luona, se oli kuulemma reijillä ja täynnä reikiä. Kerroin Camillalle, etten mene enää lähellekkään metsää ja suljin luurin, nyt tunsin olevani turvassa. Enää en pelännyt edes hämähäkkejä, sillä tiesin kuinka turha niitä on pelätä verrattuna kokemaani. Istuuduin sängylleni ja mietin, kuinka onnekkita me olimme kun pääsimme metsästä pois.
Sinä iltana kun oli menossa nukkumaan avasin ikkunani ja katselin isoa ammottavaa kuuta. Yhtäkkiä kuului ulvontaa metsän suunnasta ja kirkumista, heti juolahti mieleeni ne sudet ja joku avuton ihminen, jota minä en voinut pelastaa. Mutta kukapa tietää mitä metsän oliot oikeasti ovat.
---------------------------------
Kertokaa mielipiteenne ja ehdotelkaa miten tarinassa olisi voinut käydä.
Metsässä etsimme sopivan teltanpystyttämis paikan. Camilla kaivoi repustaan teltan ja pienen lyhtylampun. Autoin Camillaa kokoamaan teltan ja änkemään sen sisälle makuupussit ja tyynyt sekä muut mukaanottamamme tavarat. Menimme ulos ja teimme nuotion paistaaksemme makkaraa, yhtäkkiä teltan päällä ollut pressu lähti navakan tuulen kuljettamana kothi metsän syvyyksiä, lähdimme Camillan kanssa juoksemaan sen perään ja saimme kun saimmekin sen kiinni, mutta kun ajattelimme palata takaisin teltalle, tietä ei enää näkynyt, näkyi vain suunnattoman korkeita ja kalpeita puita. Olimme peloissamme ja totesin Camillalle että olimme eksyneet metsään, jossa on kerrottu olevan susia ja jokin vartioiva hirviö. Minä en taruun ollut koskaan uskovan, mutta juuri sillä hetkellä se tuntui olevan totta. Tuntui kun peto olisi jopa hengittänyt niskaani, sillä tunsin että takanani oli jotain hyytävän pelottavaa. En uskaltanut katsoa taakseni, mutta kun äkkiä päätin vilkaista, huomsin ettei siellä mitään ollut. Camilla katsoi vain eteenpäin ja huomasi että puiden välissä liikkui jokin isokokoinen ja tumma hahmo. Hahmo läheni puusta toiselle. Camilla sanoi minulle "Se peto taisi todella olla takanasi" Katsoin Camillaa ja nielaisin, yritin hengittää syvään ja rauhoittua, mutta juuri tuona hetkenä se ei vain sattunut onnistumaan. Olin kauhuissani ja mikä pahinta jokin otus oli vaarallisen lähellä ruumistani. Olin jo monesti ajatellut juosta karkuun, mutta jalkani olivat kuin jäätyneet maahan kiinni, Peto läheni jälleen, nyt se oli ihan lähellä, näkisimme sen jos se tulisi varjoisasta nurkasta pois. Peto oli iso ja karvainen, eikä niitä ollut vain yksi, asian huomasimme kun taaksemme ilmestyi ssamanlainen hahmo.
Ne piirittivät meitä, emmekä uskaltaneet sanoa enää sanaakaan. Ne lähenivät pienin askelin, ne olivat kuin...ihmissusia, kun ne olivat enää parinmetrin päässä meistä kuului tavaton sireenien ulvonta ja poliisi auto saapui metsään säikäyttäen pedot pois. Mustahiuksinen univormuun sonnustautunut mies tuli ja talutti meidät kiireesti autoon ajaen pois metsästä.
"Vihdoinkin kotona" huokasin ja menin tervehtimään äitiäni. "Mistä tiesit että olimme metsässä?" Kyvyin "Olin tuomassa teille piirakkaa ja huomasin jälkenne pehmeässä hiekassa ja..." Äiti kertoi. "Metsä on vaarallinen, siitä kertoo myös tarina jota kutsutaan nimellä "Metsään kadonneet" Äiti kertoi. "Tarinassa esiintyy myös ne ihmissudet, kaikki ne sudet ovat ihmisiä, jotka ovat joskus sinne eksyneet ja saaneet pureman sudelta. Sen jälkeen ne kuulemma ovat eläneet siellä. " Äiti kertoi ja hymyili, mutta sen piti olla vain taru, hän sanoi hymyillen. Camilla soitti minulle heti seuraavana aamuna ja kertoi käyneensä teltan luona, se oli kuulemma reijillä ja täynnä reikiä. Kerroin Camillalle, etten mene enää lähellekkään metsää ja suljin luurin, nyt tunsin olevani turvassa. Enää en pelännyt edes hämähäkkejä, sillä tiesin kuinka turha niitä on pelätä verrattuna kokemaani. Istuuduin sängylleni ja mietin, kuinka onnekkita me olimme kun pääsimme metsästä pois.
Sinä iltana kun oli menossa nukkumaan avasin ikkunani ja katselin isoa ammottavaa kuuta. Yhtäkkiä kuului ulvontaa metsän suunnasta ja kirkumista, heti juolahti mieleeni ne sudet ja joku avuton ihminen, jota minä en voinut pelastaa. Mutta kukapa tietää mitä metsän oliot oikeasti ovat.
---------------------------------
Kertokaa mielipiteenne ja ehdotelkaa miten tarinassa olisi voinut käydä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Musta toi sun tarinas vaikutti tosi hyvältä...
Kirjoittele lisää!
Terveisin: LuKuTouKKa
Heii toi on hyvä.. voisit kirjottaa niin et sieltä kuulus myöhemminkin kiljumista ja se päätti mennä kattomaan.. sit se näkis Camillan maassa ja menis kysymään onx kaikki ihan ok ja et lähetään.. sit tulis ne ihmissudet ja camillakin muuttuis.. :)