Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtasen mielestä pennisillan (puolimatkan) arkkitehtikilpailu voidaan järjestää vaikka asemakaavaa ei olisi vahvistettukaan. Ennenkuulumatonta! Eli arkkitehdit saisivat valita kummalle paikalle sillan suunnittelevat tai sitten voivat suunnitella vaikka molemmille paikoille! Eihän kukaan arkkitehti sellaiseen kilpaan lähde.
Jarkko Virtanen on
ammattitaidoton
10672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mitä järkeä on maksaa suunnitelmasta, kun oletettavasti koko siltaa ei edes rakenneta?
ole muuta murhetta.
Veronmaksajana kannan huolta turkulaispäättäjien huolettomuudesta syytää veroeurojamme sinne sun tänne vailla päätä ja häntää.Pennisilta on siitä hyvä esimerkki ja toinen surkea esimerkki on vuosikausia puitu toriparkkiluola.
Paljonkohan on palanut veroeuroja valtuuston kokouksiin ja palkkioihin,Virtasen ja kumpp. palkkoihin ja mitään tulosta ei ole tullut!Yksi toriparkin suurpuolustaja karkasi jo stadiin Lindenin apulaiseksi.
Joten vastaan,että edellämainitut ovat suuria murheenaiheita surkeista kaupunginjohtajista,valtuustosta ja liikemiesten perseennuolijoista -luulisi olevan kaikille veronmaksajille!
satamaan suunnitellusta atlantis-alueesta meni vähän nolosti, kun voittajille ei maksettukaan palkintosummaa. Onkohan tästä jo käyty käräjät vai onko sekin asia onnistuttu painamaan villaisella?
Kaikki ajallaan. TS:n vuosittaisen kestouutisen mukaan ATLANTIS-meriakvaariohankkeen puuhamiehsten neuvottelut ulkomaisen rahoittajan kanssa ollaan juuri saamassa päätökseen. Kyllä hoituu...
Nimittäin poliitikkojen imagosta! Vaalit ovat uhkaamassa. On aika varmuuden vuoksi painaa jarrua niiden asioiden kohdalla, jotka jakavat kaupunkilaisten mielipiteet arvaamattomalla tavalla kahtia. Tällaisia ovat mm. toriparkki, keskustan uimahalli, musiikki- ja kongressikeskus ja nyt tämä pennisilta.
Asioiden eteenpäin vienti pakottaisi päättäjät ottamaan ihan oikeasti kantaa vaikeaan kysymykseen, mihin kaupungin rahat riittävät ja mitkä hankkeet olisi asetettava toisten edelle ja miksi! Jos näin kävisi olisi vaara, että varmoinakin pidetyt kannattajat saattaisivat vetää edustajansa käyttäytymisestä omat johtopäätöksensä ja äänestää väärin?
Vaalien jälkeen on taas aika käydä tosi toimiin!
Politiikot joutuu pelaamaan niinku käsketään!
Kaupungin johtavat poliitot vetää porosooloa kaupunkilaisten selän takana jotta louskuu! Hankkeita jarrutellaan omakohtaisen hyödyntavoittelun toivossa.
Turun kaupungin virkamiehistä. Pysyi erossa kaupunginkanslian kissatappelusta eikä ainakaan ryhtynyt populistisesti sitä riepomaan jossain Turun Sanomissa. Antaisi mieluummin vaikka Hesarille haastattelun.
Yliopistonkatu 27:ssä...