Olen seurustellut puolisen vuotta mukavan miehen kanssa, johon olen kiintynyt, mutta joka ei herätä suuria tunteita minussa. Takavuosien suuri rakkauteni, jonka kanssa suhde päättyi nuoruusajan epävarmuuteen, on ilmaissut taas kiinnostusta minua kohtaan. Olen tyrmännyt nämä yhteydenotot melko tylystikin, koska tapanani ei ole ruveta leikkimään ihmisten tunteilla, mutta tiedän että hän on ainoa mies, jota olen koskaan todella rakastanut. Me olemme samalla aaltopituudella ja hänen kanssaan pystyn olemaan oma itseni. Hän on ainoa, joka tuntee minut kunnolla ja jolle voin puhua ihan mistä vaan ilman että hän tuomitsee.
En haluaisi lopettaa nykyistä suhdettani. Tiedän, että vetäisisin nykyiseltä mieheltäni maton alta. Mutta toisaalta koen, että huijaan itseäni tässä suhteessa. Välillä tuntuu, että tämä suhde on vain pakoa elämästä ja koetan pitää siitä kynsin hampain kiinni, jotten joutuisi jäämään yksin. En uskalla hypätä siitä pois.
Onko ketään samankaltaisessa tilanteessa olevaa?
En haluaisi lopettaa nykyistä suhdettani. Tiedän, että vetäisisin nykyiseltä mieheltäni maton alta. Mutta toisaalta koen, että huijaan itseäni tässä suhteessa. Välillä tuntuu, että tämä suhde on vain pakoa elämästä ja koetan pitää siitä kynsin hampain kiinni, jotten joutuisi jäämään yksin. En uskalla hypätä siitä pois.
Onko ketään samankaltaisessa tilanteessa olevaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo osui"Jotten joutuisi jäämään yksin". Sitä vaan että oletko ollut edellisen suhteesi jälkeen yksin ?. Joskus sun täytyy olla ihan yksin että pääset vanhasta suhteestasi eroon. Siis suret toisen pois.
sen verran... Lue keskusteluja taaksepäi, siellä samasta juttua ja ihmiset kirjotelleet hyviä neuvoja. Siis esim. jos miehes ei oo huomannu et oot onneton, se on joko tosi tyhmä tai aivan itsekeskeinen! Se " maton alta vetäsy " ei tuu kellekkää ylllätyksenä, vaikka saavat sen tuntumaa siltä - tietenkin! Kun huomaavat että kaikki menee hyvin alkavat esittää itse aurinkoista ja välittävää ja kaikki menee hyvin jee jee. Siinä vaiheessa kun tajuavat mistä kyse. Seki vaan itsestään välittämistä eli jättämisen tekemistä vaikeeks eikä sitä et auttaus kumppannin onnettomuutta.
Ja toiseks sellasesta huomaa sen ajatteleeks se omaa etua vai sun etua. Ja siitä huomaat sit et miten se on tulevaisuudessa kans, onko kumppani silloinkin tulevissa tilanteissa itsekäs. Outo siksi pelko yksin jäämisestä katsos. Sitten kahenkymmenen vuoden päästä kun on kyllästynyt täysin, silloin itsekäs kumppani lähtee omien ihastustensa punkkaan. Sun onnettomuus ei merkkaa nyt, ei se merkkaa silloinkaa.
Kulissina voi suhteen pitää. Että mieti sitä millanen se suhde on, jäätkö yksin myöhemmin joka tapauksessa. Onko se suhde tarpeeks ymmärtävä ja epäitsekäs?
Joku laitta hyvän jutun tuolla toisaalla, laitan tähän : " Te täydennätte toisianne ja teillä on fyysinen, henkinen, seksuaalinen ja sielullinen yhteys: ystävyys, intohimo, kiintymys ja läheisyys. Jos joku näistä puuttuu voi rakastaa, mutta kyseessä ei ole loppuelämän kestävä parisuhde. " Ota toi huomioon - ero tilastot kertovat juuri tuon. Jos et ole tyytyväinen suhteesees nyt se on faktaa se ei ole pysyvä loppu elämän kestävä kuiteskaan. Mieti sitä ku mietit yksin jäämistä.
Ja kokemusta on, omalle miehelleni ja mulle kävi tasan tuo. Tiesin jo alussa että ei olla täydellisii toisillemme enkä jättänyt juuri tosta syystä. No, eipä se elämä kovin maarittelevaa sitten kymmenen vuoden jälkeen enää ollu. Mies petti sitten työpaikkaihastuksen kanssa. Mä tyhmä uhrauduin p****n suhteen eteen. Eikä enää mahdollisuutta niiden ihmisten kanssa jotka tuntu paremmilta nuoruudessa. Ehkä aika kultaa muistot, mutta se niin pahaa tekeekin! Ja joka tapaukses tää ei ollu oikee valinta.