Morjens!
Olen 19-vuotias nuori mies. En voi sanoa elämäni olevan sekaisin, minulla on kaksikin opiskelupaikkaa ja asun tyttöystäväni kanssa yhdessä. Minulla ei oikeastaan pitäisi olla mitään valittamista elämästäni, mutta on kuitenkin.
Ongelma on se, että en todellakaan oikeasti tiedä mitä haluan tehdä. Suoraan sanoen minulla ei ole harmainta aavistusta tulevaisuudestani. Sen sentään tiedän, että haluan opiskella ja valmistua akateemiseen korkeakoulututkintoon. Duunariksi en tahdo, sen osasin myös itselleni kertoa kokeiltuani tätä noin viimeiset puoli vuotta.
Nyt menen inttiin, kuinka kauan olen siellä, en tiedä (mitä väliä?), mutta mitä sitten kun pääsen sieltä pois?
Tahtoisinkin nyt kuulla, mitä ihmiset olette vastaavanlaisessa tilanteessa tehneet??? En todellakaan ole epätoivoinen, mutta alkaa vain pikku hiljaa vituttaa koko tilanne. Tätä on jatkunut kohta kaksi vuotta ja on turhauttavaa, kun tuntuu etten saa oikein mitään kunnollista aikaiseksi. Masentavaa, kun kaikki ystäväni ja samanikäiset tuttuni etenevät opinnoissaan ja ennenkaikkea ELÄMÄSSÄ!
Olen 19-vuotias nuori mies. En voi sanoa elämäni olevan sekaisin, minulla on kaksikin opiskelupaikkaa ja asun tyttöystäväni kanssa yhdessä. Minulla ei oikeastaan pitäisi olla mitään valittamista elämästäni, mutta on kuitenkin.
Ongelma on se, että en todellakaan oikeasti tiedä mitä haluan tehdä. Suoraan sanoen minulla ei ole harmainta aavistusta tulevaisuudestani. Sen sentään tiedän, että haluan opiskella ja valmistua akateemiseen korkeakoulututkintoon. Duunariksi en tahdo, sen osasin myös itselleni kertoa kokeiltuani tätä noin viimeiset puoli vuotta.
Nyt menen inttiin, kuinka kauan olen siellä, en tiedä (mitä väliä?), mutta mitä sitten kun pääsen sieltä pois?
Tahtoisinkin nyt kuulla, mitä ihmiset olette vastaavanlaisessa tilanteessa tehneet??? En todellakaan ole epätoivoinen, mutta alkaa vain pikku hiljaa vituttaa koko tilanne. Tätä on jatkunut kohta kaksi vuotta ja on turhauttavaa, kun tuntuu etten saa oikein mitään kunnollista aikaiseksi. Masentavaa, kun kaikki ystäväni ja samanikäiset tuttuni etenevät opinnoissaan ja ennenkaikkea ELÄMÄSSÄ!
Vastaukset 5
Vanhimmat
sallittakoon kaikille valittamisensa. itse olen tavallaan paremman puutteessa opiskellut, seinää kun on turha jäädä tuijottamaan, ja sillä puolella meneekin loistavasti. ja onhan mulla hyviä kavereita ekä kotona nyhvää, muttei ihmissuhdepuolella täsmää. olo on tyhjä ja luultavasti ainakin -elämästä- paljon tyhjempi kuin sulla. kun tuntuu, että on kaikkea paitsi sitä, millä on merkitystä.
mutta eipä kilpailla surkeudessa, ei sitä kai koskaan ole omaan tilanteeseensa tyytyväinen. toivottavasti keksit mikä kiinnostaa, se on joskus vaikeaa.
Hei!
Opettelepa elämään päivä kerrallaan ja nauti asioista, joita teet. (=älä tee asioita, joista et nauti.)
Kysy itseltäsi, mikä elämässäsi on SINULLE tärkeintä!
Voin kertoa, että tilanne varmasti muuttuu jossain vaiheessa!
Oon 26-vuotias ja tiesin vasta vuosi sitten mitä musta tulee. Nyt olen onnellinen jopa siitä, etten päässyt aiemmin hakemiini opiskelupaikkoihin.
On mahtava tunne tietää minne on menossa.
Itselläni paras apu tien löytämisessä on ollut yksinkertaisesti kokeilla KAIKKEA.
Tein vaikka minkälaista työtä ja harrastin kaikenlaista, vinkkinä se, ettei kannata jäädä sellaiseen työpaikkaan mikä imee kaikki mehut, vaan kannattaa etsiä jotain muuta, vaikka pienemmällä palkalla, kunhan nauttii hommasta.
Se pitää virkeämpänä tulevaisuutta ajatellen.
Mun kohdalla lukuisat eri työpaikat on otettu työnhakutilanteissa erinomaisesti vastaan, kun olen kertonut aatteen siellä takana.
Sitten viimeisin työpaikka kaupallisella alalla antoi suuntaa ja tässä sitä ollaan, matkalla KTM:ksi.
Ei saa hätäillä, mutta joskus pitää olla spontaani ja tehdä rajujakin muutoksia, että elämään saa selkeyttä!
Nyt sulla on armeijassa hyvää aikaa miettiä mitä haluaisit, eikä ikäsi puolesta ole vielä vuosiin mitään paniikkia, kaikki mitä tulee eteen valmistaa meitä aina seuraavaa koitosta varten :)
Lykkyä tykö ja eteenpäin :)
No hei.
Olen samanikäinen tyttö ja vähän samanlaisessa tilanteessa. Tiedän kyllä tarkalleen tuon tunteen.
Olen huomannut, että kannattaa tosiaan ottaa vain päivä, tai ainakin homma, kerraallaan. Miksi pitäisi murehtia koko ajan, nauttisit matkasta kun sitä vielä teet. Kyllä se kokonaisuus alkaa jossain vaiheessa hahmottua ja alkaa tuntumaan siltä että pääsee eteenpäin. Asiassa kuin asiassa.
Ottaannu nyt johonkin mikä tuntuu omimmalta, vaikkei se lopullesti olekaan sitä mitä haluat. Niin kuin joku sanoi minulle, 'olet vielä niin nuori, sinulla on aikaa!'. Kerkeää vielä sattua ja tapahtua kaikenlaista, mitä et osaa ennakoida.
En tiedä miten asiat pitää järjestää armeijan ja koulun kesken, mutta kannattaa tehdä ainakin jonkinlainen varasuunnitelma ja järjestää ne kuntoon.
Jos olet nyt lukiossa, niin sittenhän valmistuttuasi voit hakea johonkin yliopistoon, jos siltä tuntuu. Miksi pitäisi nopeasti päästä johonkin, jos et edes tiedä vielä minne haluat?
Ota rauhallisesti, kyllä se siitä :)
Hei !
Jos täältä ei irtoa mieleistäsi palautetta, niin kokeilepas täältä.
Takaan, että saat arvoisiasi vastauksia :
http://nakokulma.net