En tiedä olenko aivan yksin ongelmani kanssa, mutta tästä asiasta ei ainankaan paljoa puhuta. Eli.. Olen 18-vuotias ja vielä neitsyt. Poikaystäväni on kokeneempi, ja olemme kaikessa rauhassa tutustuneet ja tyydyttäneet toisiamme. Eilen yritimme yhdyntää, mutta mies ei saanut penistään sisääni. Sanoi että jännitin liikaa. Ongelma ei ole siinä ettenkö olisi kostea. Olenko liian tiukka? tamponeja esimerkiksi en ole koskaan käyttänyt tai edes kokeillut. Auttakaa.. =(
*huokaus*
ei mene..
3528
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
silloin ei sekstailla!
Jännität liikaa, uskoisin. Stressi siitä, että jännittää liikaa, ei varmasti auta. Luulen, että jos poikaystäväsi nuolisi sinua juuri ennen yhdyntää, saattaisivat lihaksesi rentoutua riittävästi. Jos tämä ei auta, teidän täytyy vain yrittää ja toistaa tilannetta niin kauan, että totut siihen, jotta pystyt rentoutumaan.
Itse menetin poikuuteni nykyiselle tyttöystävälleni ollessani 19. Hän oli silloin 18 ja kyseessä oli myös hänen ensi kerta. Meillä meni ainakin 3-4 kertaa ennen kuin ensimmäisen kerran penikseni liukui sisään. Joka kerralla olin nuollut ja kostuttanut hänet hyvin ja hän oli aivan märkä. Todennäköisesti kyse on jännittämisestä, kuten meidän tapauksessamme...tai sitten kundillasi on liian iso penis. Vanha viisaushan kertoo että liian tiukkaa ei ole olemassa...