Allergiakokeilu

Meillä on kaksi koiraa, joille epäilen olevani allerginen. Ihotestit tehty, joissa vain pölypunkkiallergia todettu. Silti epäilen olevani koirille allerginen. Ajattelin kokeilla, jos saisin koirat jollekin tutulle esim. viikon ajaksi ja näin testaisin helpottaako oireet. Kysyisinkin riittääkö viikon kokeilu eli pitäisikö oireiden helpottaa siinä ajassa vai tarvitaanko pitempi aika?
2570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Viikon testiajan järkevyydestä ja testin järkevyydestä muutenkaan en tiedä, mutta kotisi on täynnä koiran epiteeliä kaikkein intohimoisimmastakin siivouksesta huolimatta. Eli sinun pitäisi vaihtaa viikoksi ympäristöä maallikkologiikkani mukaan. Toisaalta kun ympäristö muuttuu, niin et voi tietää, mistä oireiden muuttuminen johtui. Koirista vai jostain muusta tekijästä.

Äänestä
  • Varmasti järkevä ja suorittamisen arvoinen testi!

    Se on totta, että asunnossa on koiran epiteeliä vielä koiran poistumisen, tuuletuksen ja siivoamisenkin jälkeen. Määrä on kuitenkin huomattavasti pienempi, kuin että koira vielä olisi asunnossa.

    Itse saan voimakkaita oireita koirista. Jos koira ei ole asunnossa ja asunto on hyvin tuuletettu, ovat oireet huomattavasti lievemmät.

    Omalla kohdallani tuo testi ei toimisi. Jos olen pitkäaikaisesti altistunut koiralle, tarvitaan useampi päivä täysin koirista vapaassa ympäristössä, ennen kuin olen tervehtynyt. Asunnossa oleva koiran ”jäännösepiteeli” riittää ylläpitämään sairasta oloani.

    Minun kohdallani tuon testin voisi suorittaa esim. ulkomaan matkan yhteydessä, eli ensin koirat ystävälle. Siten hyvä siivous ja tuuletus. Viikko lomamatkalla koiravapaassa ympäristössä. Ja lopuksi viikko kotona ilman koiria. Jos oireet pahenevat koirien palatessa kotiini, voi hyvällä syyllä epäillä olevansa koirille allerginen.

    Mutta allergioita on erilaisia. Jos on mahdollisuus sijoittaa koira väliaikaisesti muualle, kannattaa testi ehdottomasti tehdä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoyts kirjoitti:

Meillä on kaksi koiraa, joille epäilen olevani allerginen. Ihotestit tehty, joissa vain pölypunkkiallergia todettu. Silti epäilen olevani koirille allerginen. Ajattelin kokeilla, jos saisin koirat jollekin tutulle esim. viikon ajaksi ja näin testaisin helpottaako oireet. Kysyisinkin riittääkö viikon kokeilu eli pitäisikö oireiden helpottaa siinä ajassa vai tarvitaanko pitempi aika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu