Mielipide

Kysyisin (lähinnä miespuolisten) mielipidettänne siitä että muuttuuko ajatuksenne naisesta erilaiseksi jos saatte tietää että hän on tehnyt abortin. Tiedän että osa vastustaa ja osa kannattaa aborttia, mutta entäs se mielipide sen tekijään.

Itse en ollut oikein miettinyt asiaa kun se ei ollut tullut ajankohtaiseksi enkä näin ollen kantaa puolesta/vastaan muodostanut.

Ja sitten kävi näin.
Itse olin palavasti ihastunut nykyiseen tyttöystävääni(ei vielä silloin). Baarissa ollessamme oli eräs mies avautunut tyttöystävälleni siitä että tämä oli tehnyt abortin kutsuen lapsenmurhaajaksi etc. Kun itse tulin paikalle ja näin tuon tytön kyyneleet silmissä ja hän kertoi tuolloin että oli sen tehnyt. Mitäs minä tein, lähdin juosten karkuun, no en kun rakastuin tuohon tyttöön samalla hetkellä, eikä tuo rakkaus lopu.

Uskon että olisin rakastunut tyttöystävääni muutenkin, mutta abortista kyynelissä kertominen oli se ärsyke joka rakkauden sytytti. En tiedä onko tuon kertominen vaikuttanut myös siihen suhteessamme että voimme kertoa ihan kaikesta toisillemme.

Ohi aiheesta, tuona yönä harrastimme ensimmäisen kerran seksiä.

Juu oon 21-v pojankloppi, jos se paistaa tekstistä läpi.
7365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuskin taustalta löytyvä abortti on oleellisin ihmistä määrittävä tekijä. Abortti voi kuitenkin kummitella pitkään mielessä, joten osoittaa aikamoista tunteettomuutta syyllistää toista siitä, eiköhän asianomainen ole kärsinyt asian vuoksi ihan riittävästi ilmankin. Tiedän kokemuksesta. Ristiinnaulitkaa, jos niin haluatte. Tiedoksi, että lapsia en ole koskaan sen jälkeen tehnyt ja hedelmällinen ikä on kohta takana.

Minusta on aika käsittämätöntä, että myös terveydenhuoltoalalla työskentelee kiihkeitä abortinvastustajia. Tämän olen henkilökohtaisesti kokenut. Useimmille abortti on raskas päätös, eikä syyllistäminen auta.

Suomessakin on niin paljon kaltoinkohdeltuja lapsia, että jossain tapauksessa abortti on parasta lastensuojelua. Nykyään kun lastensuojelun ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin ei ole riittäviä resursseja. Pitkälle edenneitä lasten ongelmia ei korjata millään, ja siten saadaan aikaan yhteiskunnan kannalta hyvin kalliita moniongelmaisia aikuisia.

En ole vapaamielinen abortin kannattaja, mutta en vastustajakaan. Vastustajien katsantokanta on liian kapea. Tätä elämää on katsottava kokonaisuutena. Sitä ei voi koskaan edes tietää, olisiko abortoidusta sikiöstä kasvanut terve ja veroja maksava aikuinen.

Onnea suhteellenne! On aina yhteisen elämän kannalta hyvä, kun vaikeistakin asioista pystyy puhumaan. Tunteiden päänsisään varastointi ei auta, jossain vaiheessa ne räjähtävät ulos kuitenkin. Puhuminen ja kirjoittaminen ovat hyviä keinoja käsitellä aborttikokemustakin.

Äänestä

Selväjärkinen ja itseään kunnioittava mies ei koske abortoivaan naiseen edes 5 mertin seipäällä.

Miksi kukaan ryhtyisi suhteeseen kuoleman enkelin kanssa?

Äänestä
  • Sä varmaan hylkäisit kaverisikin jos saisit tietää että hän on tehnyt abortin.

    "Miksi kukaan ryhtyisi suhteeseen kuoleman enkelin kanssa?"

    Koska jokainen selväjärkinen ymmärtää

    -että menneet on menneitä
    -että abortti ei tee naisesta automaattisesti pahaa
    -että abortin tehnyt tuskin tappaa jo syntynyttä ihmistä
    -että abortin tehnyt on ihminen siinä missä muutkin

    Äänestä

  • -S- kirjoitti:

    Sä varmaan hylkäisit kaverisikin jos saisit tietää että hän on tehnyt abortin.

    joku noin suuri päätös (toisen elämästä!) ja eettisesti arveluttava teko kertoo aika paljon tekijän moraali(ttomuude)sta, jonkun asteisesta tunnevammasta ja kylmäverisyydestä..

    Esim. lähipiirissä hiljattain kuulin erään uuden tuttavuden sen tehneen, enkä voi sanoa etteikö asia vaikuttaisi jo ennakolta häneen suhtautumiseen, ja tuskin voin ihan normaalistikaan tutustuessa asennoitua jos jatkossa joudun vähän pakosta olemaan tekemisissä.

    Äänestä

  • kyllähän kirjoitti:

    Eihän abortti itse kerro ihmisestä paljon, vaan abortin syy. Onhan ymmärrettävämpää, että abortin tekee 14-vuotias tyttö tai raiskauksesta raskaaksi tullut kuin aikuinen nainen joka tekee abortin esimerkiksi vain sen vuoksi että pelkää raskauden pilaavan hänen vartalonsa.

    Äänestä

  • -S- kirjoitti:

    Sä varmaan hylkäisit kaverisikin jos saisit tietää että hän on tehnyt abortin.

    "Miksi kukaan ryhtyisi suhteeseen kuoleman enkelin kanssa?"

    Koska jokainen selväjärkinen ymmärtää

    -että menneet on menneitä
    -että abortti ei tee naisesta automaattisesti pahaa
    -että abortin tehnyt tuskin tappaa jo syntynyttä ihmistä
    -että abortin tehnyt on ihminen siinä missä muutkin

    Näkee muuten tälläkin palstalla että aika usein se on mies joka sitä aborttia eniten haluaa...

    Äänestä

  • kyllähän kirjoitti:

    joku noin suuri päätös (toisen elämästä!) ja eettisesti arveluttava teko kertoo aika paljon tekijän moraali(ttomuude)sta, jonkun asteisesta tunnevammasta ja kylmäverisyydestä..

    Esim. lähipiirissä hiljattain kuulin erään uuden tuttavuden sen tehneen, enkä voi sanoa etteikö asia vaikuttaisi jo ennakolta häneen suhtautumiseen, ja tuskin voin ihan normaalistikaan tutustuessa asennoitua jos jatkossa joudun vähän pakosta olemaan tekemisissä.

    että vastenmielisyyden tunne olisi molemmin puolinen jos tämä henkilö tietäisi miten sinä kulutat päiväsi ja missä

    :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies tai poika kirjoitti:

Kysyisin (lähinnä miespuolisten) mielipidettänne siitä että muuttuuko ajatuksenne naisesta erilaiseksi jos saatte tietää että hän on tehnyt abortin. Tiedän että osa vastustaa ja osa kannattaa aborttia, mutta entäs se mielipide sen tekijään.

Itse en ollut oikein miettinyt asiaa kun se ei ollut tullut ajankohtaiseksi enkä näin ollen kantaa puolesta/vastaan muodostanut.

Ja sitten kävi näin.
Itse olin palavasti ihastunut nykyiseen tyttöystävääni(ei vielä silloin). Baarissa ollessamme oli eräs mies avautunut tyttöystävälleni siitä että tämä oli tehnyt abortin kutsuen lapsenmurhaajaksi etc. Kun itse tulin paikalle ja näin tuon tytön kyyneleet silmissä ja hän kertoi tuolloin että oli sen tehnyt. Mitäs minä tein, lähdin juosten karkuun, no en kun rakastuin tuohon tyttöön samalla hetkellä, eikä tuo rakkaus lopu.

Uskon että olisin rakastunut tyttöystävääni muutenkin, mutta abortista kyynelissä kertominen oli se ärsyke joka rakkauden sytytti. En tiedä onko tuon kertominen vaikuttanut myös siihen suhteessamme että voimme kertoa ihan kaikesta toisillemme.

Ohi aiheesta, tuona yönä harrastimme ensimmäisen kerran seksiä.

Juu oon 21-v pojankloppi, jos se paistaa tekstistä läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu