Miksi nykymaailmassa "pitää" (tarkoittaa tässä, että ympäristön taholta painostetaan) tuntea itsensä huonoksi ihmiseksi niin monesta asiasta. Miksi meidät opetetaan siihen, jos ei sovikaan siihen yleiseen joukkoon?
Miksi on niin vaikeaa olla minä, olla oma itsensä, jos ei sopeudukaan siihen epämääräiseen "yleiseen valtavirtaan".
Minä tunnen todella ahdistavaksi sen, että nykyään esimerkiksi lehdet ovat täynnä parisuhdeneuvoja tai julkkisten parisuhdeongelmia ym paskaa. Siis lehtiä lukemalla ja tv:tä katsomalla ja nykyään ihmisten parissa liikkumallakin saa sen painostavan käsityksen, että ollakseen normaali ja hyväksyttävä ihminen, täytyy seurustella tai olla ainakin seurustellut joskus ja jos ei, niin sitten on jokin kummajainen. Jos on 25-vuotias tai vanhempi eikä ole ikinä seurustellut tai edes sekstaillut, niin sitten on viallinen luonnonoikku.
Aivan kuin täytyisi selitellä, että miksi ei ole vielä seurustellut kenenkään kanssa. Ja jos ei ole vielä seurustellut, niin sitten on muiden silmissä vähän vähemmän arvokkaampi ihminen. Miksi eri tavalla ajattelevia aina painostetaan tavalla taikka toisella?
Ja koska en ole immuuni yhteiskunnan vallitseville näkemyksille siitä, millainen on ns. normaali ja hyväksyttävä ihminen, niin tunnen huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttäkin siitä, etten ole vielä seurustellut kenenkään kanssa, vaikka ymmärränkin varsin hyvin, että vallitseva näkemyskin on vain yksi näkemys toisten joukossa ja sattuu vain olemaan vallitseva näkemys.
Ei tämä varsinaisesti liity masennukseen vaikka sen kanssa paininkin, mutta itse ainakin koen yhteiskunnan nuoruus-, parisuhde- ja seksiobsession ahdistavaksi. Se on kai sitten jokin statussymboli, jolla mitataan ihmisen arvoa.
Miksi on niin vaikeaa olla minä, olla oma itsensä, jos ei sopeudukaan siihen epämääräiseen "yleiseen valtavirtaan".
Minä tunnen todella ahdistavaksi sen, että nykyään esimerkiksi lehdet ovat täynnä parisuhdeneuvoja tai julkkisten parisuhdeongelmia ym paskaa. Siis lehtiä lukemalla ja tv:tä katsomalla ja nykyään ihmisten parissa liikkumallakin saa sen painostavan käsityksen, että ollakseen normaali ja hyväksyttävä ihminen, täytyy seurustella tai olla ainakin seurustellut joskus ja jos ei, niin sitten on jokin kummajainen. Jos on 25-vuotias tai vanhempi eikä ole ikinä seurustellut tai edes sekstaillut, niin sitten on viallinen luonnonoikku.
Aivan kuin täytyisi selitellä, että miksi ei ole vielä seurustellut kenenkään kanssa. Ja jos ei ole vielä seurustellut, niin sitten on muiden silmissä vähän vähemmän arvokkaampi ihminen. Miksi eri tavalla ajattelevia aina painostetaan tavalla taikka toisella?
Ja koska en ole immuuni yhteiskunnan vallitseville näkemyksille siitä, millainen on ns. normaali ja hyväksyttävä ihminen, niin tunnen huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttäkin siitä, etten ole vielä seurustellut kenenkään kanssa, vaikka ymmärränkin varsin hyvin, että vallitseva näkemyskin on vain yksi näkemys toisten joukossa ja sattuu vain olemaan vallitseva näkemys.
Ei tämä varsinaisesti liity masennukseen vaikka sen kanssa paininkin, mutta itse ainakin koen yhteiskunnan nuoruus-, parisuhde- ja seksiobsession ahdistavaksi. Se on kai sitten jokin statussymboli, jolla mitataan ihmisen arvoa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kysymyksesi on hyvä, mutten osaa siihen vastata. Ihminen näkee aina ympärillään sitä, mikä on jollain tapaa hänelle ajankohtaista. Minä en noteeraa tuota seurusteluvaatimusta, koska olen itse naimisissa. Tosin muuten ärsyttää, kun kaikesta individualismin vaatimuksesta huolimatta kaikkien pitäisi olla samasta puusta veistettyjä.
Ja vielä enemmän ärsyttää se, että ihmiset on nykyään arvotettu. Arvotus tietysti tapahtuu ansiotulojen suuruuden perusteella. Että se siitä ihmisarvosta itseisoikeutena. Ei kaikki voi olla suurituloisia uraohjuksia, vaan pienillä työmyyrillä ja yhteiskunnan rattaista tipahtaneillakin pitää olla oikeutensa.
Ole ihan ylpeästi sinkku, ei sinun tarvitse sitä hävetä. Löydät joskus jonkun, jos niin sattuu. Ei aihetta paniikkiin. Jossain vaiheessa joka tapauksessa alat kiinnittämään huomiosi johonkin muihin asioihin tai ilmiöihin.
Itse kiinnitin joskus huomiota raskaana oleviin naisiin. Joka paikassa näkyi isoja mahoja. Olin kai sen ikäinen, että olisi pitänyt tehdä lapsia. Vaihe meni ohi. Nyt pongailen ihmisiä, jotka kulkevat 10 vuotta vanhassa toppatakissa. Se nostaa pelkoni pintaan, koska vielä vuosi sitten en ollut ihmisen, vaan ympäristöjätteen tai haittaeläimen asemassa.
Tsemppiä sinulle, ajattelevia ihmisiä tarvitaan. Suurin osa menee massana, mutta ne, jotka näkevät ja ajattelevat, ovat filosofeja. Ainakin kotifilosofeja, mutta yhtä tarpeellisia silti.