miten saada lapsi tottelemaan?

Tuon ikäinen testaa mikä on sallittua ja mikä ei. Ja raivokohtaus on ihan normaali reaktio siihen ettei tuo omasta mielestään "kuningas/kuningatar" saa tahtoaan läpi. Vanhemman tehtävä on sietää näitä pettymyksiä ja osoittaa ettei maailma oikeasti kaadu vaikka kukkia ei saakaan repiä. Jos et ole johdonmukainen lapsi testaa vaan yhä enemmän ja enemmän.

Hanki käsiisi taaperoiden kasvattamisesta kertovia kirjoja, jotta tiedät mitä on tulossa ja miten asioihin pitää reagoida.

Meidän poika oli ihan samanlainen. Olin välillä todella hätää kärsimässä pojan kanssa. Nyt hän on kohta 2 v ja selvästi jo ymmärtää asioita (myös kieltoja) paremmin ja on välillä jo niin kypsän oloinen, että ihan ihmetyttää minne se rasavilli hävisi... Mielestäni alkoi muuttua tuossa 1 v 9 kk tai 1 v 10 kk ikäisenä.

Juu meidän neiti kyllä saa välillä sellaisia raivareita että tavarat lentää. Saatiin nyt sitten vähän tuota tavaroiden lentelyä rauhoitettua sillä, että laitettiin neiti itse niitä siivoamaan. Välillä ei meinaa saada auton turvaistuimeen kun neiti vaan päättää ettei halua alkaa semmonen kiemurtelu ettei meinaa itse pysyä mukana...
Meillä ei vaihe vielä ole ohi, mutta sen olen huomannut, että riippuu siitä miten se sana ei sieltä omasta suusta tulee. Esimerkiksi jos se on hätääntynyt ei (esim. kuumaan uuniin ei saa koskea) niin tottelee paremmin. Tämän ikäisillä alkaa se oma minä kuva muodostua ja siitä johtuen on aivan normaalia kyseenalaistaa mitä joku toinen sanoo. Näinhän meistä tulee ihmisiä... Lapset kun eivät vaan vielä osaa itseään ilmaista niin kuin me aikuiset niin se sitten näkyy toisilla tavoilla (tavaroiden heittely).

Heips vaan!

Meillä on myös 1,5 vuotias, tosin hän on tyttö :-) Sanoisin, että on varmasti normaalia tuomoinen, mutta myös tempperamentti vaikuttaa.

Meillä neiti on aina ollut rauhallinen, mutta omaa tahtoa ja uhmaa on alkanut tulemaan lisää. Neiti osaa myös todella loukkaantua (mököttää tai kattoo altakulmain tai painaa päänsä lattiaan ja itkee ).

Kun hän oli 1 vee ja ristat niin hän haki aina negatiivista huomiota, eikä sana mennyt perille!
Esim. otti aina ne minun hienoimmat kengät ja puri ja söi niitä.. :-( ja nauroi vain kun sai minussa reaktion aikaiseksi. Ja myös usein kun halusi huomiota, niin tuli luokseni ja alkoi minua puremaan! Ja nauraa kikatti vaan kun suutuin ja sanoin, ettei saa purra, äitiä sattuu!
Sitä jatkui ja jatkui. Lopulta ajattelin, etten saa antaa tytölleni negatiivista huomiota.
Eli aina kun tuli puremaan, niin heitin viltin jalkojeni päälle, ettei satu jos puree.... ja jos meni jotain "pahjojansa" tekemään, niin vein hänet mitään sanomatta sieltä vain pois ...
sitten tämä tämmöinen loppuikin ihan kokonaan, kun ei saanut sitä mitä "haki" eli sitä huomiota!

Neiti kerran myös tässä suttui kun isi ei enää jaksanut työntää häntä sellaisella leikki autolla, meni ja paiskasi auton päin seinää ja huusi ja huusi. Kateltiin vaan rauhassa sivusta ja pian se unohti kiukun ja pettymyksen ( hyvä opettaa jo pettymyksiäkin sietämään, elämä on kovaa! :) niin oli taas hyvillä mielin....

Sulle sanoisin, että kestä vaan pojan kiukun uhkailut, ja jaksa aina vain viedä hänet pois sieltä missä hän ei saisi olla, mitä hän on sitten ikinä tekemässäkään. Voit sanoa rauhallisesti ettei saa tehdä noin, ilman että suutut tai äänesi kuulostaisi vihaiselta. Eli kokeile, sitä ettei lapsesi saa sitä mitä haluaa: negatiivista huomiota..

Ja kun rajat ovat selvät ja aina jaksat ne rajat pitää niin uskon että pian tuosta sitten rauhoittuupi myös. Ei kannata korottaa ääntä, sillä pian lapsi ei tottele ollenakan , hänestä tulee "kova nahkainen".

Meidän neiti aina räpläs mun kännykkää jos vaikka lattialla ja latauksessa. Kerrankin niin oikein katto sitä, ja meni lähemmäksi meinasi tarrautua siihen, sanoin "ei" vetäisi heti kätensä pois... ja taas uudestaan.... olin ihmeissäni että hän uskoi..!! :-) nykyään kännykkäni saapi olla ihan rauhassa lattialla lataukseessa eikä tuo välitä siitä ..

vaikka en ole kyllä ollut mikään hyvä kasvattajana..tuleee josksu hermostuttua ihan turhasta ja huudettuakin :-( vaikkei missään niemssä saisi, ja en halua opettaa mun lasta huutamaan..... :-(( en toki huuda aina, mutta väsyneenä hermostuu sitten vähemmästäkin ja tulee sanottua tiukempáan ääneen sävyyn...

mutta jostain olen ylpeä , missä olen onnistunut..tiedä sitten miten traumatisoitunut lapsestamme nuin muuten tuleepi..kaippa se on vähän sekin, kun ammatikseen hoitaa ja kasvattaakin muitten lapsia , niin olisi jokseenkin noloa, jos omaa lastaan ei saisi sitten kuriin ollenkaan... :))
Pääasia, että lapsesta kasvaisi tasapainoinen ja pääsisi pienillä traumoilla... ja vaikka rakkauteni häntä kohtaan on kovin vajavaista näin ihmisenä, niin tietäisi ja tuntisi että on aina äidille ihan mielettömän rakas ja valtava aarre, mittaamattoman arvokas....