HEITTÄKÄÄ MUSTEPULLOLLA

Jos olet uudestisyntynyt, ja joku sanoo sinua syntiseksi, niin heitä sitä mustepullolla, niin kuin Luther teki pirulle.

Piru tuli kysymään Lutherilta, täälläkö on se syntinen Luther, ja Luther vastaa, syntinen Luther roikkuu golgatan keskimmäisellä ristillä.
Mene pois Saatana ja Luther heitti vielä mustepullollakin perään.

Saatana lähti, koska Luther vetosi Kristuksen täydelliseen voittoon. Jos Luther olisi myöntänyt olevansa syntinen, niin se olisi antanut Saatanalle laillisen oikeuden olla hänen elämässään.

Synti antaa aina Saatanalle laillisen oikeuden olla elämässä, ja siksi vaikeudet kivut sairaudet puute synti yms. ei lähde vaikka niitä käskisi lähtemään.

Saatana lähtee niin kuin se lähti Lutheriakin kiusaamasta, kun katkaisee Saatanan olemassaolon oikeuden Jeesuksen nimessä.

Seuraavan kerran kun kuulette vaikka saarnaspöntöstä, "me olemme kaikki syntisiä, niin heittäkää mustepullolla niin kuin Lutherkin heitti. Ja huutakaa vielä perään, "mene pois Saatana."

Muutama musteläiskä saarnaspöntössä, jää vielä muistuttamaan varoittavana esimerkkinä, miten ajettiin pois Jumalan lapsien laillinen kiusaamisoikeus.
13443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Uskovaiset uskovat itsensä synnit anteeksisaaneena pahana pyhäksi, syntisenä vanhurskaaksi. Apostoli Johannes kirjoitti myös,'että, joka sanoo, ettei hänessä ole syntiä, on valehtelija.'
kirjoitti myös, 'jos joku syntiin lankeaa, on meillä puolustaja, joka on sovittanut meidän syntimme.'

Apostoli Johanneksen kirjeen mukaan 1.luvun loppu ja 2. luvun alku.

"Syntien tunnustaminen ja sovitus
8 Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. 9 Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 10 Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.

Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. 2 Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman."

Äänestä
  • >9 Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.<

    Myös Luther uskoi tähän, "Jeesus antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." Siksi Luther heitti mustepullolla saatanaa, joka yritti valehdella että olisimme vielä syntisiä.

    Syntinen roikkuu golgatan keskimmäisellä ristillä, ja jos joku vielä väittää senkin jälkeen syntiseksi, niin se väittää ettei Jeesus antanutkaan anteeksi.

    Äänestä

Ai jaa, lestat käyttää vielä mustepulloja, no se selittääkin jo jotain.

Äänestä

ei esat:lle riitä. paskanjauhaminen jatkuu.
Lutherkin pitää valjastaa harhaoppinsa veturiksi.
Älä viitsi, täällä Lutherin elämä tunnetaan.

Samalla vanhurskas ja syntinen, on luterilainen oppimme.

Äänestä
  • >>>Saatana lähtee niin kuin se lähti Lutheriakin kiusaamasta, kun katkaisee Saatanan olemassaolon oikeuden Jeesuksen nimessä.>>>

    Sori vaan:
    Saatana jätti Lutherin helmikuussa 1546, kun Luther kuoli syntisenä Vapahtajaansa turvaten.

    Perkeleelle tämä ei ole mieleen, siksi hän lähettää pyhiensä kiusaksi EsaT:n.

    Äänestä

  • ja syntinen kirjoitti:

    >>>Saatana lähtee niin kuin se lähti Lutheriakin kiusaamasta, kun katkaisee Saatanan olemassaolon oikeuden Jeesuksen nimessä.>>>

    Sori vaan:
    Saatana jätti Lutherin helmikuussa 1546, kun Luther kuoli syntisenä Vapahtajaansa turvaten.

    Perkeleelle tämä ei ole mieleen, siksi hän lähettää pyhiensä kiusaksi EsaT:n.

    >Sori vaan:
    Saatana jätti Lutherin helmikuussa 1546, kun Luther kuoli syntisenä Vapahtajaansa turvaten.<

    Saatana lähti myös silloin kun Luther heitti mustepullolla, ja teki tyhjäksi Saatanan hyökkäyksen, vetoamalla Kristuksen täydelliseen voittoon.

    >Samalla vanhurskas ja syntinen, on luterilainen oppimme.<

    Saatana tuli takaisin, koska Luther antoi sille laillisen olemassaolon oikeuden kieltämällä Kristuksen voiton.

    Jokaisen uskovan elämästä Saatana lähtee kun uskoo kristukseen. Saatana tulee myös takaisin jos kieltää Kristuksen.

    "Jeesus teki tyhjäksi kaikki Perkeleen teot."
    Jos uskot Jumalan Sanan, niin Saatana ei voi olla elämässäsi. Jos taas kiellät Kristuksen voiton, niin annat itse Saatanalle laillisen olemassaolon oikeuden elämääsi.
    "Vastustakaa Perkelettä, niin se jättää teidät rauhaan."

    Äänestä

  • Esa T kirjoitti:

    En mihinkään heilu, koska seison Kristus-kalliolla!

    Enempää en viitsi sinunlaisesi eksyttäjän kanssa väitellä!

    Äänestä

  • ja usko evankeliumi kirjoitti:

    Enempää en viitsi sinunlaisesi eksyttäjän kanssa väitellä! Samanlainen eksyttäjä sinäkin olet.

    Äänestä

  • naurettavia kirjoituksia kirjoitti:

    Enempää en viitsi sinunlaisesi eksyttäjän kanssa väitellä! Samanlainen eksyttäjä sinäkin olet.

    Hyvin sanottu, aivan lapsellisia nuo väitteet. Ei kannata haraoppisten kanssa väitellä.

    Äänestä

  • ja usko evankeliumi kirjoitti:

    En mihinkään heilu, koska seison Kristus-kalliolla!

    Enempää en viitsi sinunlaisesi eksyttäjän kanssa väitellä!

    Jokainen joka väittää että anteeksi saadut synnit ei olekkaan annettu anteeksi on Kristuksen kieltäjä. Joka haukkuu Jumalan lapsia syntiseksi, kieltää Kristuksen sovitustyön.

    "Me olemme kaikki syntisiä", sanoo suoraan ettei usko Kristukseen sovitustyöhön, ja siksi sellainen väite tulee suoraan Perkeleestä.

    Tällainen Kristuksen kieltäminen leviää seurakunnissa kuin syöpä. Saatana levittää nöyryyden nimissä syöpäänsä, ja monet uskovat ovat sen uhrina.

    >En mihinkään heilu, koska seison Kristus-kalliolla!<

    Seiso sitten Kristuksen riveissä, äläkä Kristuksen kieltäjien riveissä. Sinä vastustat koko ajan Jeesuksen voittoa ristillä, kieltämällä Kristuksen.

    Ei ole yhden tekevää pilkata Jumalaa, sillä Herra sanoo, "joka pahentaa yhden minun pienimmistäni, on parempi että myllynkivi ripustetaan hänen kaulaansa, ja upotetaan meren syvyyksiin."

    Koska olet kieltämässä Kristuksen sovitustyön, niin olet pahentamassa jokaisen joka sen uskoo.
    Tee parannus noituudestasi!!!!!!!!!!!!!!!

    Ikävä todeta, että EsaT:n edustama harhaoppi on
    tullut jäädäkseen.

    Kun ihmisen oma syntisyys katoaa, syntyy mitä tahansa Hitleristä väärään profeettaan. Siitä saatana pitää huolen.

    Tässä ei kinaaminen auta.
    Jos synnintuntoa ei ole, se on Jumalan sallimaa paatumusta. Sääliksi tuota EsaT:ä käy!

    Äänestä

  • luterilainen... kirjoitti:

    että Esa T. on lihanpyhä. Kaikki synti läi upotuskasteen veteen ja niin hänestä tuli PYHIMYS. Näihinhän ei synti enää pysty ja kaikki kiusauksetkin on huuhdeltu mereen. Kyllä silloin kelpaa olla tyhmien opettajana. Mutta ei Esakaan ole ihan synnitös, vaikka itse niin luulee; näin käy, kun hengellinen silmä menee sokeaksi eikä silloin näe omia vikojaan. Ja tämä sokeus ei näe, että toisten herjaaminen ja paskan jauhaminen täällä ei ole mitenkään moitittavaa saati sitten syntiä.

    Äänestä

  • hellarithei! kirjoitti:

    Tee parannus väärästä todistuksestasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Esa T kirjoitti:

Jos olet uudestisyntynyt, ja joku sanoo sinua syntiseksi, niin heitä sitä mustepullolla, niin kuin Luther teki pirulle.

Piru tuli kysymään Lutherilta, täälläkö on se syntinen Luther, ja Luther vastaa, syntinen Luther roikkuu golgatan keskimmäisellä ristillä.
Mene pois Saatana ja Luther heitti vielä mustepullollakin perään.

Saatana lähti, koska Luther vetosi Kristuksen täydelliseen voittoon. Jos Luther olisi myöntänyt olevansa syntinen, niin se olisi antanut Saatanalle laillisen oikeuden olla hänen elämässään.

Synti antaa aina Saatanalle laillisen oikeuden olla elämässä, ja siksi vaikeudet kivut sairaudet puute synti yms. ei lähde vaikka niitä käskisi lähtemään.

Saatana lähtee niin kuin se lähti Lutheriakin kiusaamasta, kun katkaisee Saatanan olemassaolon oikeuden Jeesuksen nimessä.

Seuraavan kerran kun kuulette vaikka saarnaspöntöstä, "me olemme kaikki syntisiä, niin heittäkää mustepullolla niin kuin Lutherkin heitti. Ja huutakaa vielä perään, "mene pois Saatana."

Muutama musteläiskä saarnaspöntössä, jää vielä muistuttamaan varoittavana esimerkkinä, miten ajettiin pois Jumalan lapsien laillinen kiusaamisoikeus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu