Migreeni raskaudessa

Hei!

Olen raskaana 30 vk ja saanut raskauden aikana ensimmäiset migreenikohtaukset koko elämäni aikana.

Ensimmäinen kohtaus tuli 7 vk, jolloin olin tietokoneella ja sahalaitakuvio ilmestyi oikeaan silmääni. Näkö sumentui, enkä nähnyt kaikkea tekstistä. Kun näköhäiriö loppui noin. 30 min. päästä alkoi perään takaraivosta lähtevä jomotus joka päätyi otsaan jomottamaan. Kipu oli ttodella kovaa, maha meni ripulille, hajut ja melu tekivät pahaa. sitten parin tunnin päästä pahin kipu laantui ja vaimeni, mutta kipu jatkui jonkinasteisena. Lopulta kohtauksen jälkeen minua väsytti armottomasti.

Seuraava kohtaus tuli tällä viikolla eli 30 raskausviikolla kun olin kaupassa. Oikeaan silmään tuli sahalaitakuvio ja se välkkyi silmässäni kunnes sen kadottua puolessa tunnissa kipu alkoi takaraivosta päätyen otsaan. Minua huimasi, oli huono olo, hammasta purren kestin kivun. Kävin kuitenkin päivystyksessä ja kaikki ok.

Seuraavana päivänä tuli kohtaus kun olin siivonnut. Sahalaitakuvio tuli silmään heti perään kipu joka oli ensin koko päässä ja paikottautui otsaan. Minua oksetti, huimasi, melu teki todella pahaa. Puhekin, kun soitin äitilleni. Menin ambulanssilla sairaalaan, jossa ottivat verikokeita ja katsoivat valkuaisen ym. Kaikki ok, paitsi virtsassa näkyi että olin kärsinyt nestehukasta. Kohtauksen päätteksi tuli kamala väsymys.

Seuraavana päivänä ei mitään.

Sitten aamiaisen jälkeen menin lukemaan lehteä, kun huomasin että vasen silmäni näkee sumeasti. Kohta siihen tulikin sahalaitakuvio. Sammutin heti valot ja menin lepäämään. Kipu olikin tällä kertaa laimeampi. Jomotti vain hieman oikealla puolella otsaani. Mutta kun nousin vessaan kipu paheni heti.

Sain panacod reseptin. Nyt sitten mietin, onko tämä sitä aurallista migreeniä vai jotain vakavampaa? Aivokasvain? Vain AVM? Eli onko minulla aivoverisuonen epämuodostuma, joka puhkeaa milloin vain?

Onko saman kokeneita? Tuntuu ettei kukaan ymmärrä tätä kipua.
3666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Varsin tyypillinen aurallinen migreeni; tavallista on myös se, että moni saa ensimmäiset kohtauksensa juuri raskauden aikaan. Ei siis hätää. Valitettavasti lääkevalikoima raskauden aikaisen migreenin hoitamiseen on rajallinen; toisinaan kohtauksien estoon saattaa riittää B-vitamiini- ja magnesiumlisä (ei mitään huuhaata vaan tutkittu juttu), joten jos haluat, voit kokeilla jotain "raskausvitamiinivalmistetta", joita saa apteekista ja jotka on räätälöity nimenomaan raskaana oleville.

Mikäli kirjoitat Googleen sanat raskaus ja migreeni, saat lisää vihjeitä sivukaupalla. Juttele ihmeessä myös lääkärin kanssa, jos pelottaa. Ja totta, se kipu on jotain sanoinkuvaamatonta, sekä aurallisessa että aurattomassa migreenissä, eikä lääkäreiltä tunnu koskaan saavan tarpeeksi sympatiaa, reseptitkin irtoavat vasta väännön jälkeen.

Äänestä

aurallisesta migreenistä. Itsellä alkoi 4-vuotiaana.
Koska Sinulla puhkesi vasta raskauden aikana (minulla oli koko raskausaika kohtaukseton), niin ennuste. Migreeni lakkaa synnytyksen jälkeen tai kohtaukset muuttuvat 40 % kivuliaimmiksi.
Tämän olen kuullut ihan lääkärin suusta, kun odotin omia lapsiani.
Olen yksinhuoltaja, joten oli kyllä siunaus että mulla lieveni kipu synnytyksen jälkeen niin että jaksoin vauva-ajan.
Sitten alkoi taas se maanpäällinen helvetti, eli migreenikohtaukset täysillä volyymeillä.

Äänestä

Tutulta kuulostaa, itselläni oli myös raskausaikana kovia migreenikohtauksia, eikä mikään sallittu lääke tuntunut auttavan. Migreeniä on ollut lapsuudesta asti, eli uutta ei ollut, tosin kohtaukset voimakkaampia.

Neuvolan sijainen keksi ehdottaa akupunktiota, joka siis raskausaikana täysin sallitua. Otin muutaman kerran, ja siitä oli kyllä apua. Edelleen mielestäni paras migreenin hoitokeino omalla kohdalla, voin suositella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helppiä! kirjoitti:

Hei!

Olen raskaana 30 vk ja saanut raskauden aikana ensimmäiset migreenikohtaukset koko elämäni aikana.

Ensimmäinen kohtaus tuli 7 vk, jolloin olin tietokoneella ja sahalaitakuvio ilmestyi oikeaan silmääni. Näkö sumentui, enkä nähnyt kaikkea tekstistä. Kun näköhäiriö loppui noin. 30 min. päästä alkoi perään takaraivosta lähtevä jomotus joka päätyi otsaan jomottamaan. Kipu oli ttodella kovaa, maha meni ripulille, hajut ja melu tekivät pahaa. sitten parin tunnin päästä pahin kipu laantui ja vaimeni, mutta kipu jatkui jonkinasteisena. Lopulta kohtauksen jälkeen minua väsytti armottomasti.

Seuraava kohtaus tuli tällä viikolla eli 30 raskausviikolla kun olin kaupassa. Oikeaan silmään tuli sahalaitakuvio ja se välkkyi silmässäni kunnes sen kadottua puolessa tunnissa kipu alkoi takaraivosta päätyen otsaan. Minua huimasi, oli huono olo, hammasta purren kestin kivun. Kävin kuitenkin päivystyksessä ja kaikki ok.

Seuraavana päivänä tuli kohtaus kun olin siivonnut. Sahalaitakuvio tuli silmään heti perään kipu joka oli ensin koko päässä ja paikottautui otsaan. Minua oksetti, huimasi, melu teki todella pahaa. Puhekin, kun soitin äitilleni. Menin ambulanssilla sairaalaan, jossa ottivat verikokeita ja katsoivat valkuaisen ym. Kaikki ok, paitsi virtsassa näkyi että olin kärsinyt nestehukasta. Kohtauksen päätteksi tuli kamala väsymys.

Seuraavana päivänä ei mitään.

Sitten aamiaisen jälkeen menin lukemaan lehteä, kun huomasin että vasen silmäni näkee sumeasti. Kohta siihen tulikin sahalaitakuvio. Sammutin heti valot ja menin lepäämään. Kipu olikin tällä kertaa laimeampi. Jomotti vain hieman oikealla puolella otsaani. Mutta kun nousin vessaan kipu paheni heti.

Sain panacod reseptin. Nyt sitten mietin, onko tämä sitä aurallista migreeniä vai jotain vakavampaa? Aivokasvain? Vain AVM? Eli onko minulla aivoverisuonen epämuodostuma, joka puhkeaa milloin vain?

Onko saman kokeneita? Tuntuu ettei kukaan ymmärrä tätä kipua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu