sekatyönainen

Duunari voi masentua ja duunaria voi vituttaa.

Minä elätän itseni lähinnä siivoamalla, toisinaan olen ollut myös kaupan kassana, en työttömänä milloinkaan. Silti olen masentunut.
Sairaslomaa ei ole tarjottu, enkä ole sitä halunnut, koska yksin kotiin jääminen tekisi minusta lopullisesti selvää.

Päätä ei ole silitetty, mutta asiallisesti ja asiantuntevasti ovat lääkärit kohdelleet.


Masennus ja vitutus ovat eria asioita.
Vitutusta ei tarvitse mennä valittamaan lääkärille, ellei se ylly aggressioksi, jolloin ihminen voi muuttua vaaralliseksi itselleen ja muille.
2163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kun ei enää saa nukuttua on jostain apua haettava.

Äänestä
  • On mielialalääkkeitä, jotka myös unettaa. Ei ollut tarkoitus tuomita sairaslomalla olevia. Tapaukset ovat yksilökohtaisia. Kukapa vapaaehtoisesti tai laiskuuttaan jäisi sairaslomalle.

    Itse olen joutunut vaihtamaan työpaikkaa, kun voimat on loppuneet, ylitöitä liikaa ja muita yllätyksiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja masennus kirjoitti:

Duunari voi masentua ja duunaria voi vituttaa.

Minä elätän itseni lähinnä siivoamalla, toisinaan olen ollut myös kaupan kassana, en työttömänä milloinkaan. Silti olen masentunut.
Sairaslomaa ei ole tarjottu, enkä ole sitä halunnut, koska yksin kotiin jääminen tekisi minusta lopullisesti selvää.

Päätä ei ole silitetty, mutta asiallisesti ja asiantuntevasti ovat lääkärit kohdelleet.


Masennus ja vitutus ovat eria asioita.
Vitutusta ei tarvitse mennä valittamaan lääkärille, ellei se ylly aggressioksi, jolloin ihminen voi muuttua vaaralliseksi itselleen ja muille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu