Romahdus

Lapseni romahti tässä vuosia sitten niin pahoin, että halusi vapaaehtoisesti mennä pyörätuoliin. Mikä voisi olla tällaisen itsensä vammauttamisen takana? Millainen on hänen mielialansa? Kiukutteleeko hän? Onko hän peloissaan? Onko pyörätuoli hänestä turvallisempi vaihtoehto? Terveellisempi? Mikä ihme saa hänet ajattelemaan näin? Ajatteleeko hän lainkaan muita ihmisiä? Miksi ei ajattele, jos näin on? Miksi ei jaksa reagoida ympäristöön kävelevänä? Hänellä oli tuolloin vaikeita ongelmia itsenäistymisen kanssa. En voi käsittää miksi hän halusi syrjäytyä tuolla tavoin. Oliko hän oikeasti mielisairas tuolloin, vai ohjailiko vain ajatuksiaan.
3359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tilanne, kuin oman lapseni kanssa, joka törttöiltyään alkoi kuvitella olevansa biologinen ase, jota hän itse ja sitten kaikki muutkin yrittivät eliminoida. Onneksi hän sitten kääntyi myöhemmin uskoon ja ymmärsi, että Jumala armahtaa ja armahtikin hänet tästä taakasta.

Äänestä

oikein oikeasti olevansa ensisijaisesti ihminen eikä biologinen ase?

Äänestä

Säilyikö alkuperäisen kirjoittajan lapsi hengissä? Joutuiko hän pyörätuoliin? Hidastiko se hänen vauhtiaan tai osaamistaan? Miksi hän ajatteli, että täytyy hidastaa? Ajatteliko hän vai ajatteliko joku muu? Vastuullisuus ainakin näytti puuttuvan aivan täysin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Sinine kirjoitti:

Lapseni romahti tässä vuosia sitten niin pahoin, että halusi vapaaehtoisesti mennä pyörätuoliin. Mikä voisi olla tällaisen itsensä vammauttamisen takana? Millainen on hänen mielialansa? Kiukutteleeko hän? Onko hän peloissaan? Onko pyörätuoli hänestä turvallisempi vaihtoehto? Terveellisempi? Mikä ihme saa hänet ajattelemaan näin? Ajatteleeko hän lainkaan muita ihmisiä? Miksi ei ajattele, jos näin on? Miksi ei jaksa reagoida ympäristöön kävelevänä? Hänellä oli tuolloin vaikeita ongelmia itsenäistymisen kanssa. En voi käsittää miksi hän halusi syrjäytyä tuolla tavoin. Oliko hän oikeasti mielisairas tuolloin, vai ohjailiko vain ajatuksiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu