Järjetöntä tunnetta?

Tulee pahan olon puuskia aaltoina, on niin paha olla kun lopetit meidän alkavan suhteen.
Olo on pohjalukemissa, en kelvannut. Sanoit vain ajattelevasi minun parasta.
??
Kuvittelen, että olet toisen kanssa, koen siksi oksettavaa ja mustasukkaista oloa. Lähes inhoan itseäni, olen niin ylimääräinen tänne, et halunnut minua.
Onko tämä itsensä kiusaamista, voiko tunteilleen mitään? nämä tunteet ovat aitoja.
Rakastan ja haluan paljon, mutten saanut sitä.
Miksi?
5553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

niin kai se on sinun uskottava. Varmaankin hlö joka noin sanoo myös sitä tarkoittaa. Eikö??

Äänestä
  • sanottu noin ja olin aluksi todella vihainen sille miehelle kunnes ymmärsin, että hän oli vain rehellinen. Aikansa kesti ennen kuin pääsin hänestä yli, mutta en voi syyttää häntä, koska minkä hän tunteilleen voi. Osittain myäs kunnioitan häntä, koska hän uskalsi sanoa asian. Moni antaa toisen vain roikkua, vaikka ei ole tunteita tms.

    Äänestä

niin!!!

Äänestä

...

Äänestä

hylätyksi tuleminen ei varmaan koskaan tunnu helpommalta vaikka kuinka tulee ikää lisää. luulin jo vaikean luopumisen läpikäyneenä etten enää kokisi samaa olotilaa, mutta nämä tunteet ovat samanlaisia. toivon vaan etten ole tässä jamassa montaa vuotta, en jaksa tätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


(n)26 kirjoitti:

Tulee pahan olon puuskia aaltoina, on niin paha olla kun lopetit meidän alkavan suhteen.
Olo on pohjalukemissa, en kelvannut. Sanoit vain ajattelevasi minun parasta.
??
Kuvittelen, että olet toisen kanssa, koen siksi oksettavaa ja mustasukkaista oloa. Lähes inhoan itseäni, olen niin ylimääräinen tänne, et halunnut minua.
Onko tämä itsensä kiusaamista, voiko tunteilleen mitään? nämä tunteet ovat aitoja.
Rakastan ja haluan paljon, mutten saanut sitä.
Miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu