Työpaikallamme on sairaaloinen työpaikkakiusaaja. Hänen käytöksensä on jo sairasta. Hän jopa sabotoi salaa vihaamansa henkilön töitä, jotta saa esimiehen korjauttamaan "virheet" uhrillaan. Muu työporukka myötäilee kiusaajan käytöstä, koska kaiketi jokainen pelkää ilkiön hampaisiin joutumista. Käsitykseni mukaan tuollainen käytös on jo työsuojelulaissa kiellettyä. En itse uskalla puuttua asiaan, koska työpaikkani on minullekkin tarpeellinen. Esimiehet eivät näe koko asiaa, koska se on todella kieroa ja epärehellistä käyttäytymistä. Esimiesten nähden ollaan mielinkielin, muulloin pilkkaaminen ja pirullinen ivaaminen pahenee päivä päivältä.
Mitä tehdä?
Mitä tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ota yhteys työpaikkasi työsuojeluvaltuutettuun, sillä sinäkin olet yhtälailla vastuullinen kiusaamisen jatkumisesta, mikäli et asiaan reagoi. Toinen vaihtoehto on puhua suoraan esimiehellesi.
Työsujeluvaltuutettu ei tosin tunne työyhteisömme lainkaan, mutta ehkäpä hän osaa löytää keinot, miten asiaan voi puuttua. Tietysti laitan itseni alttiiksi jos ja kun arvaavat, kuka asian selvittämisen alkuunpanija on. En itse ole osallistunut kiusaamiskuvioon, koska moraalini ei sitä salli. Helppohan on sitten arvata "kavaltaja". Kiitos rohkaisusta. Teen omantuntoni mukaan, meni syteen tai saveen.
Suosittelen, että otat ensin yhteyttä kiusaajan esimieheen, mutta jos asiat eivät sitä kautta edisty, niin sitten työsuojeluvaltuutettuun. Mutta jos koet, että sinun on helpompi keskustella työsuojeluvaltuutetun kanssa, niin ota sitten häneen yhteyttä.
Tietyllä tavalla sinulla ja työtovereillasi on velvollisuus (eikä vain moraalinen vaan myös lainsäädännöllinen) ilmoittaa työturvallisuuslain vastaisesta toiminnasta, jota mm. työpaikkakiusaaminen on.
Hienoa, että haluat nostaa tällaisen asian pöydälle. Suosittelen samanlaista toimintaa muillekin.
tee niin että ota se kusipää sun kanssa johonkin tilaa missä muut ei näe eikä kuule tolla vihamäärällä kaveri kesyyntyy olen ite tehnyt kolmesti aina ne on ollut sen jälkeen ns.paskat housussa